Blogi 2.9.2014

IT-ala on muutakin kuin hiiri ja näppäimistö

Gofore

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 10 vuotta sitten.

Ystävämme Vincitillä ylittivät taas uutiskynnyksen tänään ilmoittamalla rekrytoivansa runsaasti naisia töihin seuraavien kahden vuoden aikana. Tämä on hyvä asia – olemme jo pitkään ihmetelleetkin, että miksi heillä on miltei pelkästään miehiä töissä. Naisettomuus annetaan nyt toki anteeksi, kun ongelmaan näin miehekkäästi Vincitillä tartuttiin.
Onhan se totta, että lähdekoodia tuottaviin rooleihin tarjolla oleva henkilökunta on hyvin miesvoittoista. Meille on tänä vuonna palkattu 26 uutta henkilöä, joista neljä on naispuolista. Näistä neljästä tosin yksikään ei tuota koodia – yksi on HR-konsultti, yksi UX-asiantuntija ja kaksi muuta palveluarkkitehteja, jotka katsovat kehittämisprojekteja ja hankekokonaisuuksia lähdekoodia hieman korkeammalta abstraktiotasolta. Noin 60 % henkilökunnastamme koodaa, loput auttavat asiakkaitamme kehittämishankkeiden muissa vaiheissa ja rooleissa.
Goforessa missiomme on nostaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia parantamalla organisaatioiden tuottavuutta. Käytännössä olemme rakentamassa uudentyyppistä tietoyhteiskuntaa, jossa digitalisaation avulla rakennetaan perusta demokratialle ja uudelle liiketoiminnalle. Tähän tarvitaan niin näkijöitä kuin tekijöitä, naisia ja miehiä, vanhoja ja nuoria. Kiitos Vincit, Futurice ja muut tärkeän asian esille tuomisesta.
Miksi sitten IT-ala ei houkuttele nuoria naisia opiskelupaikkaa valittaessa, ja mitä asialle olisi tehtävissä? Mielestäni syyttävän sormen pitää osoittaa meihin itseemme eli tätä työtä tekeviin yrityksiin. Rekrymeissuilla on turha yrittää päällystää katinkullalla työyhteisöä, jonka viestintä muutoin pursuaa testosteronia. Tässä yhteydessä erityiskehuni menevät nykyään niin vaaleanpunaisen Solitan suuntaan. Ei se tietoyhteiskunnan rakentaminen mitään kehonrakennusta ole, vaikkei tietty ruusuillakaan tanssimista.
Ensimmäinen työntekijämme oli muuten nainen. Siitä lähtien olemme pysyneet ainakin kymmenen prosentin tasossa. Pyrimme jatkossa parantamaan tästä.

Takaisin ylös