Blogi 10.4.2013

Keskisuuren Goforen uudet sivut

Gofore

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 11 vuotta sitten.

Tervetuloa Goforen uusille www-sivuille! Uusittu sivustomme kertoo entistä paremmin palveluistamme, mutta ennen kaikkea sivut pyrkivät välittämään ainakin palasen siitä upeasta fiiliksestä mikä yrityksessämme tällä hetkellä vallitsee.
Nyt huhtikuussa Gofore siirtyi uuteen kokoluokkaan, kun 50. henkilö liittyi tällä viikolla riveihimme. Tämä tarkoittaa sitä, että emme ole enää pienyritys, vaan kuulumme EU:n luokittelun mukaisesti keskisuureen kokoluokkaan!
Pari viime vuotta onkin ollut voimakkaan kasvun aikaa. Se osaaminen ja palvelutarjonta, jota olemme yli kymmenen vuoden ajan Goforessa kehittäneet, on sellaista jolle juuri nyt on asiakaskunnassamme suuri kysyntä. Tämä on tapahtunut varkain – yhtäkkiä huomasimme että muutkin vouhottavat kokonaisarkkitehtuurista, ketterästä kehityksestä sekä julkisen hallinnon tietojärjestelmien haasteista.
Omaan konsultointirepertuaariini on kuulunut hankintojen valmistelua, arkkitehtuurilähtöistä vaatimusmäärittelyä ja monitoimijaympäristöjen toimintamallien kehitystä. Henkilökohtaisesti olen kokenut, että asiakkaidemme haasteet ja meidän roolimme niiden ratkaisemisessa ovat muuttuneet jatkuvasti mielenkiintoisemmiksi. Tällä tiellä aiomme myös jatkaa ja olla jatkossakin toimintalähtöisen, arkkitehtuuriohjatun ja ketterän kehittämisen (ja hankkimisen) parhaita asiantuntijoita maassamme.

Takaisin ylös