Blogi 10.2.2017

Rento ammattimaisuus teki Goforesta Suomen ykköstyöpaikan 2017

Gofore

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 7 vuotta sitten.

Tulevaisuuden sähköisten palveluiden kehittämisen asiantuntijayritys Gofore Oy on Suomen paras työpaikka vuonna 2017. Goforen voitto julkistettiin torstaina 9.2. Helsingissä.
Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksen toteuttanut Great Place to Work® kartoittaa hyviä työpaikkoja maailmanlaajuisesti. Gofore oli mukana keskikokoisten työpaikkojen sarjassa.
”Goforessa huippuasiantuntijuus ja asiakasarvon tuottaminen yhdistyvät rentoon asenteeseen sekä mahtavaan työyhteisöön”, perustelee yhtiön kulttuurista ja osaamisista vastaava johtaja Erkki Salminen voiton syitä.

Hyvä työilmapiiri muuttuu asiakashyödyksi

”Goforen arvoissa ykkösasia on olla jokaiselle mahdollisimman hyvä paikka tehdä työtä. Sen toteutuessa myös asiakas hyötyy. Voi sanoa, että me elämme ja menestymme asiakkaiden onnistumisesta. Tästä kasvaa itseään vahvistava positiivinen kierre”, Salminen lisää.
Sekä omaa väkeä että asiakkaita siivittävän tekemisen taustalla on ilmiö, josta Goforen toimitusjohtaja Timur Kärki käyttää termiä MVM. Se on lyhenne sanoista Minimum Viable Management. Tämä ”vähin mahdollinen ohjaaminen” sisältää ajatuksen itseohjautuvuudesta ja itsenäisistä tiimeistä.
”Digitalisaation pyörityksessä uudistumiskykyisimmät organisaatiot pärjäävät parhaiten. Moderni johtamistapa korostaa yksilöä ja laaja-alaista uuden etsimistä. Jaettu missio, innostavat työtehtävät sekä avoin työkulttuuri ovat menestyksemme salaisuus”, toimitusjohtaja Kärki perustelee.

Yhteisen osaamisen voima

”Keskisuurten organisaatioiden ykköseksi nousee Gofore, jonka kaikkea tekemistä kuvaa nimenomaan yhdessä tekeminen”, toteaa Great Place to Workin toimitusjohtaja Katriina Grönqvist.
”Vuonna 2002 toimintansa aloittanut Gofore on kasvanut orgaanisesti ja kannattavasti 12 tilikautta peräkkäin, ja tämä näkyy yhtiön arjessa kehittymisen mahdollisuuksina sekä yhteisen onnistumisen tunteena. Goforen menestyksen takana on päätös tehdä alusta alkaen kaikki toisin kuin kilpailijat. Goforelainen organisaatiokulttuuri rakentuu kovien ammattilaisten yhteiseen osaamiseen, joka mahdollistaa uudet tavat tehdä ja tuottaa arvoa asiakkaille. Gofore nousee ansaitusti pitkäjänteisellä työllään keskisuurten sarjan voittajaksi”, Grönqvist summaa.

Lisätietoja:
Gofore Oy
Johtaja, Kulttuuri ja osaamiset
Erkki Salminen
040 738 5650, erkki.salminen@gofore.com
Gofore Oy
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Riikka Nurminen
050 486 8600, riikka.nurminen@gofore.com
Great Place to Work: http://www.greatplacetowork.fi

Takaisin ylös