Blogi 13.10.2015

Hyvät työntekijät haetaan vaikka kotoa

Gofore Crew

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 9 vuotta sitten.

Pääkaupunkiseudulla toimivissa ohjelmistoyrityksissä käydään kovaa kilpailua hyvistä työntekijöistä. Niin kovaa, että heidät ollaan valmiita hakemaan vaikka kotoa. Näin lupaa tehdä it-johdon konsultoinnin ja tietojärjestelmien kehittämisen asiantuntijayritys Gofore uudessa Gofore 180° -rekrytointikampanjassaan.
– Sitähän sanotaan, että ketään ei tulla kotoa hakemaan unelmaduuniinsa. Me aloimme miettiä, että miksei, kertoo yksikönjohtaja Jaakko Kaminen kampanjan suunnitelleesta mainostoimisto Ilmeestä.
Ilme löytyi Goforen rekrytoinnin kumppaniksi työpaikan hyvinvointia mittaavasta Great Place to Work -tutkimuksesta, jossa molemmat yritykset sijoittuivat kärkipäähän. Panostaminen työhyvinvointiin on osa niin molempien yritysten kilpailukyvyn ylläpitämistä kuin työpaikan houkuttelevuuden lisäämistä.
– Hyvän työntekijän merkitys on näinä aikoina suurempi kuin koskaan, sillä kilpailu on kovaa ja huonoihin työntekijöihin ei ole varaa. Siksi hyvien eteen ollaan valmiita näkemään paljon vaivaa, Kaminen sanoo.
Gofore 180° -rekrytointikampanjassa kiepautettiin työnhaun lainalaisuudet päälaelleen. Työnhakija haetaan taksilla vaikka kotiovelta ja hän saa itse haastatella valitsemaansa goforelaista. Apua valintaan tarjoaa kampanjasivulla oleva testi, joka ehdottaa hakijalle sopivaa haastateltavaa.
– Tämä kampanja kuvastaa monin tavoin yrityskulttuuriamme. Vannomme avoimuuden, luottamuksen ja yhdessä tekemisen nimeen. Siksi haluamme toimia niin jo rekrytointivaiheessa, Goforella kulttuurista ja osaamisista vastaava Erkki Salminen sanoo.
Salminen iloitsee, että kampanjan ideointiin löytyi toimisto, jolla on samat arvot, mutta myös samat haasteet hyvien osaajien löytymisessä yrityksen kasvaessa.
– Olemme huomanneet, että työntekijöiden hyvinvointi korreloi suoraan liiketoiminnalliseen menestykseen. Haasteena hyvän tuloksen tekemisessä on tietysti se, että tulee paineita kasvaa, jolloin täytyy taas rekrytoida lisää, Kaminen ja Salminen virnistävät.
>> Katso Gofore 180 -videosta lisää
Lisätietoja:
Gofore Oy
Erkki Salminen
Johtaja, Kulttuuri ja osaamiset
+358 40 738 5650, erkki.salminen@gofore.com

Mainostoimisto ILME Oy
Jaakko Kaminen
Johtaja, Ilme Tampere
+358 40 590 0035, jaakko@ilme.fi

Goforen rekrytointikampanjan kotisivu: 180.gofore.com
Lue lisää rekrykampanjasta ja allekirjoitusbonuksesta
Gofore Oy on it-johdon konsultoinnin ja tietojärjestelmien kehittämisen asiantuntijayritys. Missiomme on muuttaa maailma paremmaksi  digitalisaation keinoin ja työkulttuuria uudistamalla. Autamme asiakkaitamme kehittämään tietojärjestelmiään palvelulähtöisesti ja ketterästi pala palalta, arkkitehtuurilla ohjaten. Asiakkaitamme ovat esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö, Opetushallitus, Liikennevirasto, Verohallinto, Fonecta ja Alma Media. Toiminnallemme on ominaista huippuasiantuntemus, ripeys, aito vuorovaikutus sekä jatkuva, kannattava kasvu. Goforelaisia on Helsingissä ja Tampereella n. 120 ja tavoittelemme tänä vuonna n. 13 miljoonan euron liikevaihtoa. Gofore saavutti 3. sijan Suomen parhaat työpaikat 2015 -tutkimuksessa ja 26. sijan Euroopan parhaat työpaikat 2015 –tutkimuksessa. Yritys on perustettu vuonna 2001. gofore.com
Mainostoimisto Ilme Oy on Lahdessa ja Tampereella toimiva, vuonna 1996 perustettu mainostoimisto, jossa on 27 työntekijää. Yhtiön liikevaihto vuonna 2014 oli 2 765 000 eur. www.ilme.fi
Suomen parhaat työpaikat on maailmanlaajuisesti toimivan Great Place to Workin toteuttama tutkimus, joka on tehty Suomessa vuodesta 2002. Suomessa se tutkii vuosittain noin 150 organisaatiota ja julkaisee Suomen 50 parasta työpaikkaa yhteistyössä Talouselämän kanssa. 
 
 

avoimet työpaikat

duunit

Gofore 180

Great Place to Work

rekry

rekrytointi

työelämä

työnhaku

Takaisin ylös