Blogi 25.11.2015

Miksi voimme hyvin yhdessä?

Gofore

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 9 vuotta sitten.

Kirjoitin aiemmassa blogitekstissäni yhteistyön merkityksestä rakennettaessa parempaa työpaikkaa. Goforen työviihtyvyystyöryhmän toiminta perustuu juurikin yhteistyöhön ja pikaiseen päätöksentekoon: haluamme ratkaista pieneltäkin tuntuvat ongelmat mahdollisimman nopeasti. Haluamme kehittää työyhteisöä työntekijöiden toiveista.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAUseana vuonna Goforessa on järjestetty henkilöstöjohtamisen kyselytutkimus, jossa on tutkittu 22 eri osa-aluetta yli sadalla erilaisella kysymyksellä muun muassa viestintään, perehdytykseen, osaamisen kehittämiseen liittyen. Tuloksia on systemaattisesti analysoitu työviihtyvyystyöryhmässä ja toimintatapoja on kehitetty kyselyn vastausten perusteella. Lukuisia hyviä, työviihtyvyyttä parantavia toimenpiteitä onkin syntynyt tämän analyysin seurauksena.
Työviihtyvyys tarkoittaa meille kaikkia niitä asioita, joiden perusteella ihmiset viihtyvät työssään. Näihin lukeutuu laaja kirjo vaikuttimia työsuhde-eduista aina vapaamuotoiseen yhdessäoloon. Goforelaisilla on avoimet viestintäkanavat ideoiden ja ehdotusten tekemiselle. Työviihtyvyystyöryhmä kerää aktiivisesti kehittämisideoita kaikilta työntekijöiltä henkilöstökyselyiden ohella käytävä- ja kahvipöytäkeskusteluista ja firman sisäisistä viestintäkanavista. Näiden käsittelystä, päätöksistä ja täytäntöönpanosta viestitään avoimesti koko henkilökunnalle.
Työsuhteeseen liittyvissä asioissa, joista ei ole esimerkiksi työehtosopimuksessa selkeää mainintaa, kuka tahansa goforelainen voi kääntyä luottamusmiehen puoleen, joka ottaa asian hoidettavakseen. Kun asia on selvitetty, luottamusmies on yhteydessä työntekijään sekä tarvittaviin johdon henkilöihin. Selvitetyt asiat käsitellään tarvittaessa myös työviihtyvyystyöryhmässä, mikäli niiden linjaukset vaikuttavat muiden goforelaisten edunvalvontaan. Työntekijät voivat kääntyä myös työviihtyvyystyöryhmän jäsenten puoleen nostaakseen epäsuotuisia tilanteita esille ja kehittääkseen toimintatapoja sekä käytäntöjä. Näin myös luottamuksellisemmat asiat tulevat käsiteltyä ripeästi.
Jokaisella goforelaisella on tietenkin vastuu hyvän työilmapiirin luomisessa ja yhteisöllisyyden lisäämisessä. Avoimuus, luotettavuus, työkaverin auttaminen ovat elementtejä, joille hyvinvoiva työpaikka rakentuu. Työpaikalle on kiva tulla, kun tietää kohtaavansa iloisen ja kannustavan ilmapiirin. Kun yritys on myös suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti johdettu, jokainen on perillä siitä, mihin ollaan menossa. Ja vielä kun kommunikaatio toimii, tietää olevansa hyvässä työpaikassa. Lisäksi kun asioita hoidetaan ripeästi eikä ongelmia lakaista maton alle, voi keskittyä olennaiseen eli työntekoon hyvillä mielin.

Takaisin ylös