Blogi 10.3.2017

Henkilöstöstä hallitukseen poikkeuksellisella äänestysprosentilla

Gofore

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 7 vuotta sitten.

Goforen henkilökunta on valinnut ehdokkaansa yhtiön hallitukseen. Valituksi tuli tekninen projektipäällikkö Anne-Mari Silvast.
Silvast keräsi itselleen kolmanneksen äänistä. Tarkaksi ääniosuudeksi muodostui 31 %, mitä Silvast ei itse osannut odottaa: ”Gofore on yritys, jota edustan ylpeänä. Tuntuu uskomattomalta, että näin mahtavasta ja lahjakkaasta porukasta tulin äänestetyksi hallitukseen.”
Vaalien tulos julkistettiin äänestyspäivän 10.3. päätteeksi. Äänestysaktiivisuus nousi 87 prosenttiin. ”Omalla äänellä tuntuu olevan vaikutusvaltaa”, epäilee vanhempi ohjelmistosuunnittelija Teemu Erkkola korkean äänestysprosentin syyksi. Erkkola kertoo vaalien teemojen koskettavan koko henkilöstöä helposti ymmärrettävällä tavalla ja kokee, että voittavalla ehdokkaalla on näkyvä ja yhtiön kannalta merkittävä asema.

Ehdokasasettelu ja vaalityö avointa koko henkilöstölle

Kaikilla Goforen työntekijöillä oli äänestämisen lisäksi yhtenäinen mahdollisuus nousta ehdolle vaaleihin. Ehdokaslista koostui lopulta kymmenestä hyvin eri kokemuksella varustetusta goforelaisesta. Ehdolle asettui niin yhtiön ensimmäisiä työntekijöitä kuin alle vuoden uran Goforella tehneitä ja tehtävänimikkeet vaihtelivat ohjelmistosuunnittelijasta, projektipäällikköön, palveluarkkitehtiin ja johdon konsulttiin. Goforen toimitusjohtaja Timur Kärki on vaikuttunut ehdokasasetelmasta: ”Haluan kiittää kaikkia ehdolle asettuneita rohkeudesta sekä avoimeen keskusteluun heittäytymisestä. Vaalikampanjoinnin aikana nähty innokkuus yhtiön kehittämiseen oli käsinkosketeltavaa.”
Jokainen ehdokas kirjoitti oman esittelynsä sekä vaalilupauksensa yhtiön intranet-confluenceen. Vaalityö jatkui koko yrityksen yhteisessä chatissa. Slackissa ehdokkaat vastasivat jokaiseen henkilöstön heille osoittamaan kysymykseen sekä toivat esiin omia mielipiteitään, mihin suuntaan Goforen toimintaa tulisi viedä. ”Vaikka keskustelu eksyikin välillä operatiivisen johdon tontille, niin yksi keskustelun tavoitteista saattoi oman ehdokkaan löytämisen ohella olla aiheiden yhteinen käsittely ja esille nostaminen”, summaa ehdolle asettunut Jarno Naukkarinen. Aktiivisen keskustelun lisäksi ehdokkaat kokoontuivat vaaliväittelyyn. Väittely videoitiin työntekijöille, jotka eivät päässeet sitä suorana seuraamaan.

Uniikki hallitustyöskentely todettu toimivaksi

Goforen työntekijät valitsivat keskuudestaan uuden hallituksen jäsenen nyt kolmatta kertaa. Kahdella edellisellä kaudella valituksi on tullut Goforella palveluarkkitehtina työskentelevä Niko Sipilä. Henkilöstölle Sipilän hallituskaudet ovat näkyneet esimerkiksi sisäisinä blogikirjoituksina, joihin on tiivistetty hallituksen kokouksen sisällöt ja joissa on jatkettu aiheiden analyyttista tarkastelua.
Silvast ei tule toimimaan henkilökunnan edustajana Goforen hallitustyössä, vaan henkilökunnan valitsemana täysivaltaisena hallituksen jäsenenä. Goforen poikkeuksellinen ja toimintatapoja uudistava hallitustyöskentely on saanut tunnustusta muun muassa viime vuonna Hallituspartnerit ry:n Kultainen nuija -huomionosoituksella.
Lisätietoja:
Gofore Oy
Toimitusjohtaja
Timur Kärki
040 828 5886,  timur.karki@gofore.com

Gofore Crew

Takaisin ylös