Frontend-kehittäjä

Goforen vauhdikas kasvu jatkuu ja etsimme joukkoomme innostuneita frontend-kehittäjiä Helsinkiin, Tampereelle ja Jyväskylään. Meillä pääset mukaan suuriin kansallisiin kärkihankkeisiin, jotka parantavat miljoonien suomalaisten arkea.

Millaista Frontend-kehittäjän työ on Goforella?

”Olen Roope Hakulinen ja tällä hetkellä työskentelen Goforella lead developer -tittelillä Työ- ja elinkeinoministeriön EU:n kasvu- ja rakennerahastojen hakemis- ja jakamisjärjestelmän parissa. Tämän lisäksi koulutan Angularia TypeScriptin kera sekä Node.js-backendkehitystä. Työtehtäväni vaihtelevat suuresti, mutta suurimman osan ajastani käytän arkkitehtuurisuunnitteluun sekä käytännön toteutukseen.

Frontend kehittyy tällä hetkellä kovempaa vauhtia kuin mikään muu yksittäinen osa-alue, ja tämä myös näkyy käytännön työssä. Uusia teknologioita ja kirjastoja ilmestyy koko ajan ja viimeisimmistä trendeistä perillä pysyminen saattaa välillä tuntua vaikealta. Itseäni tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä onhan ohjelmistosuunnittelijalle tärkeintä halu ja kyky oppia uutta.

Yksi Goforen parhaista puolista onkin se, että itsensä jatkuva kehittäminen koetaan tärkeäksi. Tämä näkyy muun muassa jatkuvasti tarjolla olevissa koulutuksissa ja tietoiskuissa sekä tietenkin ohjenuorassa käyttää 6% työajasta itsensä kehittämiseen.”

Avainsanoja

JavaScript, TypeScript, ES6, React, React Native, React Bootstrap, Redux, Mobx, Inferno, Angular, RxJS, Vue.js, Node, AWS, Serverless, Docker, Heroku, CSS, cssnext, Ramda, Lodash, Jest, Mocha

Mitä toivomme sinulta

Olet kiinnostunut moderneista frontend-teknologioista etkä ujostele käyttää niitä. Rakastat eleganttia koodia, jota on helppo ylläpitää ja jatkokehittää. Toisten mielestä JavaScriptiin liittyvät lähinnä popupit ja alertit. Sinulle se tuo ennemminkin mieleen avainsanat PWA ja SPA. Haluat tehdä web-sovelluksia, jotka ovat intuitiivisia ja helppokäyttöisiä – kaikilla eri päätelaitteilla. Osaat soveltaa hyvän ohjelmistosuunnittelun periaatteita myös tyyleihin ja merkkaukseen.

Sinulla voi olla kiinnostusta ohjelmistokehitykseen tai kokemusta siitä myös laaja-alaisemmin. Erityisesti tietokantojen, Javan ja funktionaalisen ohjelmoinnin tuntemus kielillä kuten Clojure tai Scala katsotaan eduksesi. Pilvipalveluiden käyttö ja laadukkaiden web-rajapintojen toteutus eri keinoin voivat myös olla lähellä sydäntäsi.

Hakemukset

Toimimme nopeasti ja odotamme jo hakemustasi. Lähetäthän sen viimeistään 1.10.2017 mennessä. Aloitamme haastattelut jo haun aikana.

Tutustu aiheeseen lisää

Angular 2 vs React - the final battle - round 1

Angular 2 vs React – the final battle – round 2