Digitalisaation asiantuntijayritys Gofore suunnittelee listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN, SINGAPOREEN TAI ETELÄ-AFRIKKAAN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Gofore Oyj (”Gofore” tai ”Yhtiö”) ilmoittaa tänään, että se suunnittelee listautumisantia (”Listautumisanti”) ja osakkeidensa listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle First North Finland -markkinapaikalle (”Listautuminen”).

Gofore on vuonna 2002 toimintansa aloittanut, voimakkaasti kasvanut ja kasvua tavoitteleva digitalisaation asiantuntijayritys. Yhtiö tarjoaa uuden ajan palveluita yksityisen ja julkisen sektorin toimijoille muutoksen kohtaamiseen. Palvelut kattavat koko arvoketjun – johdon konsultoinnista palveluiden muotoiluun ja rakentamiseen sekä pilvipalveluihin. Goforen missiona on muuttaa maailmaa paremmaksi digitalisaation keinoin ja työkulttuuria uudistamalla.

Goforelaisia on Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella, Swanseassa ja Münchenissa jo yli 350. Gofore valittiin Suomen parhaaksi ja Euroopan toiseksi parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work 2017 -tutkimuksessa.

Suunnitellun Listautumisannin tavoitteena on edistää Goforen strategian mukaista kasvua ja toiminnan laajentamista. Listautumisen tarkoituksena on myös mahdollistaa osakkeiden käyttäminen maksuvälineenä mahdollisissa yrityskaupoissa sekä Yhtiön henkilöstön ja avainhenkilöiden palkitsemisessa. Suunnitellun Listautumisen odotetaan myös parantavan Yhtiön tunnettuutta asiakkaiden keskuudessa ja houkuttelevuutta työnantajana. Suunnitellun Listautumisannin odotetaan koostuvan osakeannista, jossa Yhtiö laskee liikkeeseen uusia osakkeita ja osakemyynnistä, jossa eräät Yhtiön osakkeenomistajat myyvät osakkeitaan. Listautumisannin yhteydessä tavoitteena olisi kerätä osakeannilla noin 10 miljoonaa euroa ennen Listautumisantiin liittyviä palkkioita ja kuluja. Osakeannilla saatavia varoja voidaan käyttää muun muassa vastikkeena yritysjärjestelyissä, Yhtiön liiketoiminnan orgaanisen kasvun edistämiseen sekä Yhtiön liiketoiminnan yleisiin tarkoituksiin.

Kotimaiset institutionaaliset sijoittajat Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (”Ilmarinen”) ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma (”Varma”) ovat sitoutuneet tulemaan ankkurisijoittajiksi (”Ankkurisijoittajat”) suunniteltuun Listautumisantiin ja antaneet etukäteiset merkintäsitoumuksensa Listautumisantiin liittyen.

Ankkurisijoittajat

Ankkurisijoittajat ovat sitoutuneet merkitsemään osakkeita instituutioannin merkintähintaan mahdollisessa Listautumisannissa tietyin edellytyksin ja ehdolla, että Yhtiön koko osakekannan arvostus on instituutioannin merkintähinnalla (ennen annista saatavia varoja) enintään 78,4 miljoonaa euroa. Ankkurisijoittajien sitoumuksien määrät ovat suhteellisia osuuksia Yhtiön ulkona olevista osakkeista mahdollisen Listautumisannin toteuttamisen jälkeen seuraavasti: (i) Ilmarinen: enintään 8,0 % osakeomistus Listautumisannin jälkeen, ja (ii) Varma: enintään 4,9 % osakeomistus Listautumisannin jälkeen. Yhtiö on sitoutunut allokoimaan Ilmariselle minimissään 6,5 % ja Varmalle minimissään 4,0 % osakeomistusta Listautumisannin jälkeen vastaavan määrän osakkeita.

Goforen toimitusjohtaja Timur Kärki:

”Digitalisaation asiantuntijapalveluille, joita myös Gofore tarjoaa, on nykymaailmassa erittäin kova kysyntä. Olemme onnistuneet uusiutumaan vuosittain siten, että palvelutarjoamamme vastaa niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin tarpeisiin.

Gofore on mukana muutoksessa hyvin laajasti eri toimialoilla, valtionhallinnon laajoista digitalisaatiohankkeista finanssisektorin uusien palveluiden kehittämiseen. Samalla olemme luoneet työpaikan yli 350 ammattilaiselle, ja tavoitteenamme on, että pian vieläkin useammalle. Työpaikan, joka valittiin tänä vuonna Suomen parhaaksi ja Euroopan toiseksi parhaaksi.

Kaikkea tätä on seurannut taloudellinen menestys. Olemme kasvaneet joka vuosi kannattavasti yli kymmenen vuoden ajan. Meno on ollut vauhdikasta ja uskon, että se jatkuu sellaisena tulevaisuudessakin. Kasvatimme viime tilikaudella liikevaihtoamme 49,9 %. Nyt näyttää siltä, että tällä tilikaudella raportoitu liikevaihtomme kasvaa yli 75 %, edelleen varsin kannattavasti. Olemme siirtyneet nopeaan tahtiin toimialallamme keskiraskaaseen sarjaan.

Harkitsemme listautumista First North -markkinapaikalle, sillä uskomme sen vahvistavan kasvuamme ja samalla kykyämme palvella asiakkaitamme entistä paremmin.”

Goforen vahvuudet luovat kilpailuetua

Näemme, että keskeiset vahvuutemme ovat:

  • Vahva ammattitaito ja osaaminen
  • Ainutlaatuinen yrityskulttuuri, joka kestää kunnianhimoisten tavoitteiden asettamisen
  • Matala organisaatio ja innovatiivinen johtamismalli
  • Liiketoiminnan ennustettavuudella pyritään minimoimaan riskejä
  • Jatkuva kehittyminen
  • Laaja toimiala- ja teknologiakirjo

Taloudelliset tavoitteet ja osingonjakopolitiikka

Taloudelliset tavoitteet

Gofore tavoittelee kohdemarkkinan kasvun, lähivuosina arviolta 15–25 % vuosittain, ylittävää liikevaihdon kasvua ja 15 % liikevoitto ennen liikearvon poistoja (EBITA) -marginaalia.

Arvioidessaan taloudellisia tavoitteita Yhtiön hallitus on perustanut arvionsa Leadin-yrityskaupan myötä muodostuneen Gofore-konsernin liiketoimintaedellytyksiin. Näin ollen taloudellisten tavoitteiden vertailukelpoisuuteen vuoden 2017 konsernitason raportoitavien, toteutuneiden taloudellisten tietojen kanssa vaikuttaa merkittävästi kesken tilikauden (toukokuussa 2017) tehty yrityskauppa. Leadin-konsernin taloudelliset tiedot on yhdistelty Goforen taloudellisiin tietoihin vasta 1.6.2017 lähtien, jolloin konsernin tilikaudelta 2017 raportoitavat taloudelliset tiedot eivät sisällä Leadinin taloudellisia tietoja kaudelta tammi-toukokuu 2017.

Osingonjakopolitiikka

Gofore pyrkii maksamaan vuosittain vähintään 40 % nettotuloksesta osinkoina. Osingon maksuun ja sen suuruuteen vaikuttavat kuitenkin ainakin seuraavat tekijät: yhtiön tulos ja taloudellinen tila, tulevat kasvupanostukset, liiketoiminnan kassavirta, nettovelan määrä ja lainanhoitotarve sekä muut hallituksen olennaisiksi katsomat tekijät.

Ennuste 2017

Yhtiön johto arvioi konsernin liikevaihdon kasvavan 32,5–34,5 miljoonaan euroon (raportoitu) tilikaudella 2017, sekä liikevoiton ennen liikearvon poistoja (EBITA) olevan 5,2–6,2 miljoonaa euroa (raportoitu).

Goforen tunnuslukuja

Gofore hankki keväällä 2017 Leadin-konsernin. Yhdistyminen vahvistaa Goforen kansainvälistä liiketoimintaa ja palvelumuotoiluosaamista. Leadin on yhdistelty Goforen raportoituihin taloudellisiin lukuihin 1.6.2017 alkaen.

Gofore-konsernin liikevaihto kasvoi 30.9.2017 päättyneen yhdeksän kuukauden jakson aikana 76,0 %, 22,7 miljoonaan euroon. Leadin-yrityskaupan huomioon ottava pro forma -liikevaihto kasvoi 30.9.2017 päättyneen yhdeksän kuukauden jakson aikana 26,1 miljoonaan euroon. Liikevoitto ennen liikearvon poistoja (EBITA) oli 30.9.2017 päättyneen yhdeksän kuukauden jakson aikana 4,0 miljoonaa euroa, eli 17,7 % liikevaihdosta. Pro forma -liikevoitto ennen liikearvon poistoja oli puolestaan 4,8 miljoonaa euroa, eli 18,4 % pro forma -liikevaihdosta. Ajanjaksolla konsernin pro forma -liikevaihdosta 63 % tuli julkisen sektorin asiakkailta ja 37 % yksityisen sektorin asiakkailta. Konsernin pro forma -liikevaihdosta vuoden 2017 ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana 87 % tuli Suomesta ja 13 % konsernin ulkomaan liiketoiminnoista.

Avainluvut

1.1.–30.9. 1.1.–31.12.
20171) 2016 2016 2015
 Miljoonaa euroa, ellei toisin ilmoiteta Tilintarkastamaton Tilintarkastamaton ellei toisin mainita
Liikevaihto 22,7 12,9 18,6 2) 12,4 2)
Liikevaihdon kasvu, % 76,0 49,9
Pro forma liikevaihto 26,1 22,8
Käyttökate (EBITDA) 3) 4,1 1,9 2,7 1,6
Käyttökate (EBITDA) -marginaali, % 3) 18,1 14,9 14,6 12,9
Pro forma käyttökate (EBITDA) 3) 4,9 3,3
Pro forma käyttökate (EBITDA) -marginaali, % 3) 18,8 14,3
Liikevoitto ennen liikearvon poistoja (EBITA) 3) 4,0 1,9 2,6 1,6
Liikevoitto ennen liikearvon poistoja (EBITA) -marginaali, % 3) 17,7 14,4 14,1 12,5
Pro forma liikevoitto ennen liikearvon poistoja (EBITA) 3) 4,8 3,2
Pro forma liikevoitto ennen liikearvon poistoja (EBITA) -marginaali, % 3) 18,4 13,8
Liikevoitto (EBIT) 3,8 1,9 2,6 2) 1,6 2)
Liikevoitto  (EBIT) -marginaali 16,9 14,4 14,1 12,5 2)
Pro forma liikevoitto (EBIT) 4,4 2,6
Pro forma liikevoitto (EBIT) -marginaali 16,7 11,3
Tilikauden voitto 2,9 1,5 2,1 2) 1,2 2)
Oikaistu tilikauden voitto 3) 3,3 1,5 2,1 1,2
Osakekohtainen tulos (EPS), laimentamaton, euroa 3) 0,27 0,14 0,20 0,12
Oikaistu osakekohtainen tulos (oikaistu EPS), laimentamaton, euroa 3) 0,30 0,14 0,20 0,12
Pro forma tilikauden voitto 3,3 1,9
Oikaistu pro forma tilikauden voitto 3) 3,9 2,5
Oikaistu osakekohtainen pro forma tulos (oikaistu EPS), laimentamaton, euroa 3) 0,35 0,24
Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä kauden lopussa (osakeantikorjattuna) 11 338 800 10 560 000 10 560 000 10 560 000
Omavaraisuusaste, % 3) 39,6 54,1 49,8 2)
Nettovelkaantumisaste, % 3) 20,7 – 97,9 – 90,6
Oman pääoman tuotto (ROE), % 3) 4) 67,3 63,3 57,3 2)
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % 3) 4) 54,3 77,1 65,8
Henkilöstön lukumäärä kauden lopussa 354  185 196 132

1) 30.9.2017 päättyneen yhdeksän kuukauden jakso esitetään konsernin tasolla. Leadin-konserni on yhdistelty taloudellisiin tietoihin 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta 1.6.2017 alkaen.

2) Tilintarkastettu

3) Vaihtoehtoinen tunnusluku. Yhtiö esittää vaihtoehtoisia tunnuslukuja lisätietona FAS:n mukaisesti laadituissa konsernin tuloslaskelmissa, konsernin taseissa ja konsernin rahavirtalaskelmissa esitetyille tunnusluvuille. Yhtiön näkemyksen mukaan vaihtoehtoiset tunnusluvut antavat merkittävää Yhtiötä koskevaa lisätietoa johdolle, sijoittajille, arvopaperianalyytikoille ja muille tahoille Yhtiön toiminnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta ja rahavirroista.

4) Annualisoitu

Tietoa listautumisannista

Suunnitellun Listautumisannin odotetaan koostuvan osakeannista, jossa Yhtiö laskisi liikkeeseen uusia osakkeita ja pyrkisi keräämään varoja noin 10 miljoonaa euroa ennen Listautumisantiin liittyviä palkkioita ja kuluja, ja osakemyynnistä, jossa eräät Yhtiön osakkeenomistajat myisivät osakkeitaan. Yhtiö ja sen osakkeenomistajat tulisivat sitoutumaan tavanomaisiin luovutusrajoitusjärjestelyihin Listautumisannin yhteydessä. Suunnitellun Listautumisannin odotetaan sisältävän henkilöstöannin Goforen johdolle ja työntekijöille.

Yhtiö päättää mahdollisen Listautumisen ja Listautumisannin toteutuksesta ja ajoituksesta myöhemmin.

Evli Pankki Oyj toimii suunnitellussa Listautumisannissa pääjärjestäjänä. Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana toimii Borenius Asianajotoimisto Oy.

Lehdistötilaisuus

Gofore pitää lehdistötilaisuuden tänään 26.10.2017 kello 10.00 Helsingin Pörssin tiloissa, osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki.

Lisätietoja antaa

Timur Kärki, toimitusjohtaja, Gofore
timur.karki@gofore.com
p. 040 828 5886

Petteri Venola, talousjohtaja, Gofore
petteri.venola@gofore.com
0400 805 487

Riikka Nurminen, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Gofore
riikka.nurminen@gofore.com
050 486 8600

Gofore on vuonna 2002 toimintansa aloittanut digitalisaation asiantuntijayritys. Tarjoamme uuden ajan palveluita yksityisen ja julkisen sektorin toimijoille muutoksen kohtaamiseen. Missiomme on muuttaa maailmaa paremmaksi digitalisaation keinoin ja työkulttuuria uudistamalla. Palvelumme kattavat koko arvoketjun – johdon konsultoinnista palveluiden muotoiluun ja rakentamiseen sekä pilvipalveluihin. Kehityksen suunnannäyttäjänä pysyminen vaatii nopeutta, uudistumis- ja kilpailukykyä. Tästä meillä on näyttöä jo 15 vuoden ajalta. Toiminnallemme on ominaista huippuasiantuntemus, ripeys sekä aito vuorovaikutus. Uskomme olevamme asiakkaillemme paras kumppani digitaalisen muutoksen tiellä. Goforelaisia on Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella, Swanseassa ja Münchenissa jo yli 350. Gofore valittiin Suomen parhaaksi ja Euroopan toiseksi parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work® 2017 -tutkimuksessa. Lisätietoa: www.gofore.com.

Huomautus

Tämän lehdistötiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Japanissa, Hongkongissa, Singaporessa tai Etelä-Afrikassa. Tämä lehdistötiedote ei muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Gofore Oyj:n (”Yhtiö”) tarkoituksena ei ole rekisteröidä mitään osaa arvopapereita koskevasta listautumisannista Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja Evli Pankki Oyj eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin kuuluvat lausumat koskien Yhtiön liiketoiminnan strategiaa, taloudellista tilaa, kannattavuutta, toiminnan tulosta ja markkinatietoa sekä muut lausumat, jotka eivät ole historiallista tietoa. Lausumat, joiden yhteydessä on käytetty sanoja ”aikoa”, ”arvioida”, ”ennakoida”, ”ennustaa”, ”jatkua”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pyrkiä”, ”saattaa”, ”suunnitella”, ”tavoitella”, ”tulla”, ”tähdätä”, ”uskoa”, ”voisi” ja muut vastaavat tai niiden kielteiset vastaavat ilmaisut ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia, mutta kyseiset lausumat eivät rajoitu näihin ilmaisuihin. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan riskejä, epävarmuustekijöitä ja lukuisia tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa sen, että toteutuneet seuraukset tai todellinen liiketoiminnan tulos eroavat olennaisesti ennakoidusta. Lukijan ei tule tukeutua liikaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin.

Tätä lehdistötiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita tulla suunnitellussa Listautumisessa myymään alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Mikäli Yhtiö milloin tahansa tarjoaa arvopapereitaan tai hakee niitä kaupankäynnin kohteeksi, sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Yhtiö ei tule antamaan suunnitellussa Listautumisessa valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin ”Relevantti Jäsenvaltio”), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa Jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa, jos suunniteltu Listautuminen päätetään toteuttaa. Tässä kappaleessa ilmaisu ”tarjota arvopapereita yleisölle” tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Ilmaisu ”Esitedirektiivi” tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa Jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa Jäsenvaltiossa, ja ilmaisu ”2010 Muutosdirektiivi” tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, ”Relevantit Henkilöt”). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Relevanttien Henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan Relevanttien Henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti Henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.