Lehdistötiedote 27.6.2017

Gofore Oy: Gofore vahvistaa johtoaan – tavoitteena jatkaa vahvaa kasvuaan

27.6.2017 03:21:00 EEST

27.6.2017

Toukokuussa voimaan astuneen Leadin-kaupan myötä Goforen johdossa on tehty uusia nimityksiä. Vauhdikkaasti kasvavat yritykset integroituvat ja kirjoittavat menestystarinaa jatkossa yhdessä.

Topi Koskinen on nimitetty Goforen operatiivisen toiminnan johtajaksi (COO, Chief Operating Officer) ja Ville Tuominen kansainvälisestä liiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi (Director, International Business) 9.6.2017 alkaen. Samalla Koskinen ja Tuominen liittyvät Goforen johtoryhmään.

Topi Koskinen vastaa Goforessa tuotannonohjauksesta sekä ketterän hallinnon jatkuvasta kehittämisestä. Hän jatkaa myös Leadinin toimitusjohtajana. Ville Tuomisen vastuulla on Goforen kansainvälinen liiketoiminta. Lisäksi hän johtaa Muotoile-palveluiden myyntiä. Uusien tehtäviensä ohessa Tuominen jatkaa Leadinissa kaupallisen johtajan tehtävässä.

– Goforessa on perinteisesti kasvettu johtajarooleihin – aikaisemmin johtajan tai esimiehen tehtäviin ei ole rekrytoitu ketään ulkopuolelta. Ensimmäisen yritysostomme myötä saimme paitsi osaavan henkilökunnan, myös johdon, kertoo Goforen toimitusjohtaja Timur Kärki.

Goforen johtoryhmän jäsenen Mikael Nylundin vastuualuetta on samassa yhteydessä laajennettu. Uusi vastuualue kattaa johdon konsultoinnin liiketoiminnan lisäksi nyt myös yritysjärjestelyt. Yhtiön orgaaniseen kasvuun perustuvan kasvustrategian tukemiseksi tavoitteena on tehdä jatkossa yritysostoja Suomessa ja valikoiduilla muilla markkina-alueilla. Tavoitteena on löytää yritysostokohteita, joiden avulla Gofore vahvistaa kykyään auttaa asiakasyrityksiään kokonaisvaltaisesti digitaalisessa muutoksessa.

Yrityskauppa vahvistettiin 31.5.2017, kun Gofore hankki omistukseensa kaikki Leadinin osakkeet. Kasvuyhtiöt pyrkivät rekrytoimaan tämän vuoden aikana yhteensä 170 työntekijää kasvattaen henkilöstön määrää Suomen, Ison-Britannian sekä Saksan toimipisteissä. Gofore valittiin Suomen parhaaksi ja Euroopan 2. parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work 2017 -tutkimuksessa. Leadin jatkaa toistaiseksi omalla nimellään ja liiketoiminta jatkuu keskeytymättä.

Lisätietoja:

Gofore Oy, toimitusjohtaja Timur Kärki, 040 828 5886, timur.karki@gofore.com

Gofore on kansainvälinen digitaalisen muutoksen konsulttiyhtiö. Meillä on yli 1 400 asiantuntijaa kaikkiaan 19 toimipisteessä Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Virossa, Espanjassa ja Italiassa. Teknologian ja liiketoiminnan asiantuntijamme rakentavat yhdenvertaista digitaalista yhteiskuntaa ja kestäviä älykkään teollisuuden ratkaisuja. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistää pioneerihenkisyys sekä halu luoda inhimillisempää, vastuullisempaa ja eettisempää digimaailmaa. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 189,2 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Visiomme on olla merkittävin eurooppalainen digitaalisen muutoksen asiantuntijayritys.

Tilaa tiedotteemme!

Haluatko kuulla uutisemme ensimmäisenä? Tilaa pörssitiedotteet ja lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi!

Tilaa tiedotteet

Takaisin ylös