Gofore on digitaalisen muutoksen asiantuntija. Meitä on Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Espanjassa, Virossa ja Italiassa yli 1400 alan johtavaa asiantuntijaa. Hyvinvoivat työntekijät ja menestyvät asiakkaat ovat yrityksemme ydin. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistää pioneerihenkisyys sekä halu työskennellä yrityksessä, jossa luodaan inhimillisempää, kestävämpää ja eettisempää digimaailmaa. Haluamme tarjota parhaat mahdollisuudet työntekijöillemme kehittyä ja kukoistaa – sekä työssä että sen ulkopuolella. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 149,9 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
Lisätietoja Goforesta työnantajana löydät halutessasi liity joukkoon- ja kulttuurisivuiltamme.
Tule meille pilviturvan suunnannäyttäjäksi konsultoimaan asiakkaitamme ja vahvistamaan pilviturvan osaamista laajemmin Goforella!
Olemme vauhdikkaasti alkaneen kyberturvapolkumme rakennusvaiheessa. Kahden vuoden aikana homma on vakiintunut ja kasvanut isosti. Meillä on ydintiimissämme jo useita teknisen ja hallinnollisen tietoturvan ammattilaista sekä isoja asiakasprojekteja käynnissä. Nyt on aika vahvistaa pilven tietoturvan kyvykkyyttämme!
Etsimme joukkoomme pilviturvan suunnannäyttäjää, kokenutta pilviarkkitehtia, jolla on syvä asiantuntemus julkipilven tietoturvasta. Tärkeä osa työnkuvaasi on pilviturvaliiketoiminnan ja -kyvykkyyden kehittäminen sekä oman tiimin kasvattaminen. Tulet myös työskentelemään asiakasprojekteissamme yhdessä muiden konsulttiemme sekä asiakkaan liiketoiminnan edustajien kanssa. Toivomme, että jaat osaamistasi aktiivisesti myös muille goforelaisille.
Gofore kiihdyttää niin julkisen kuin yksityisen sektorin asiakkaiden turvallista pilvisiirtymää ja pilvinatiivia kehitystä. Kyber-tiimimme lisäksi pääset työskentelemään Goforen julkipilven parissa työskentelevien asiantuntijoiden kanssa. Yhdessä rakennamme aidosti merkityksellisiä, kaikkien suomalaisten elämään vaikuttavia palveluita. Voit lukea lisää Goforen projekteista tuoreesta pilvitutkastamme sekä asiakastarinoistamme: Aimo Park, Labkotec, Cardiffin yliopisto, Digi- ja väestötietovirasto, DigiOne.
Mitä toivomme sinulta
- Olet kiinnostunut pilviturvaliiketoiminnan kehittämisestä ja olet mahdollisesti jo toiminut liiketoiminnallista vastuuta sisältävissä tehtävissä
- Sinulla on useampi vuosi kokemusta pilviratkaisujen suunnittelusta esimerkiksi ratkaisuarkkitehdin roolissa
- Olet yhden tai useamman julkipilvialustan ja näiden tietoturvan syväosaaja (Azure, AWS, GCP). Kykenet soveltamaan näiden teknologioiden tarjoamia tietoturvatyökaluja asiakasratkaisuissa
- Olet ollut toteuttamassa asiakkaille turvallisia pilvisiirtymiä, ja sinulla on kokemusta asiakkaan toiminnan vaatimusten huomioimisesta pilvessä
- Sinulla on kykyä työskennellä yhdessä niin asiakkaan kuin ohjelmistokehitystiimin kanssa
- Sinulta löytyy perusymmärrystä tietoturvariskien ja -uhkien hallinnasta, tietoturvaan liittyvästä lainsäädännön vaatimuksista, vaatimuskehikoista (esim. ISO27001, PiTuKri, Katakri, Julkri) ja näiden soveltamisesta pilvessä
- Haluat kehittää yleistä tietoturvaosaamistasi ja suorittaa aiheeseen liittyviä koulutuksia ja sertifikaatteja. Pilvi- ja tietoturvasertifikaatit nähdään siis eduksi, mutta tarjoamme mahdollisuuden myös niiden suorittamiseen.
Huomaathan, että asiakasprojektiemme vuoksi edellytämme hakijoilta EU-kansalaisuutta sekä sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa. Valitulle henkilölle voidaan tehdä myös asiakkaan edellyttämä turvallisuusselvitys.
Mitä tarjoamme sinulle
Osaamisen kehittäminen: Meillä pääset kehittymään haastavassa roolissa ja monipuolisissa asiakasprojekteissa yhdessä muiden kanssa. Kuuntelemme tarkalla korvalla mitä haluat tehdä ja mihin suuntaan osaamistasi viedä. Lisäksi pääset kehittämään osaamistasi esimerkiksi sertifikaatteja opiskellen ja kursseille tai kyber- ja cloud-kiltatoimintaamme osallistuen.
Joustava & yhteisöllinen arki: Meillä pääset nauttimaan työnteon vapaudesta ja joustavuudesta. Työajat on sovitettavissa omaan arkeen ja töitä on mahdollisuus tehdä vaikka täysin etänä kotoa käsin. Hyvä kuitenkin huomioida, että osa asiakastoimeksiannoista saattaa vaatia matkustamista tai ajoittaista läsnäoloa asiakkaan tiloissa. Goforelaisten yhteisöllisyys ulottuu myös työn ulkopuolelle erilaisten aktiviteettien kuten sporttikerhojen, lautapeli-iltojen ja perhepäivien muodossa.
Edut: Tarjoamme sinulle laajan paketin etuja tekemään elämästä mukavampaa niin työssä kuin ja vapaa-ajalla, esimerkiksi:
- Sertifiointibonukset, opiskelumahdollisuudet (mm. Udemy, OffSec)
- Lounas-, liikunta-, työmatka-, polkupyöräetu
- Vapaavalintaiset työvälineet ja mahdollisuus varustaa myös kotikonttoria
- Sairaan lapsen hoitoetu sekä mahdollisuus palkalliseen vapaaseen lähiomaisen sairastuttua
- Hieronta- ja hammaslääkärietu
- Kattava työterveyshuolto
- Osakesäästöohjelma kaikille goforelaisille
Rekrytointiprosessimme
Lue täältä mitä tapahtuu sen jälkeen, kun lähetät meille hakemuksesi ja miten rekrytointi Goforella etenee.
Huomioimme mielellämme neurodiversiteetin vaatimukset rekrytointiprosessissa ja tarvittaessa muokkaamme prosessia tarpeidesi mukaisesti.