Yhtiökokous 2021

Yhtiökokous 2021

Gofore Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 26.3.2021 klo 14 alkaen osoitteessa Töölönlahdenkatu 2, 00100 Helsinki. Osakkeenomistajilla ja heidän asiamiehillään oli mahdollisuus osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää oikeuksiaan ainoastaan äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon. Yhtiökokous järjestettiin poikkeuksellista kokousmenettelyä noudattaen eduskunnan koronaviruspandemian leviämisen rajoittamiseksi hyväksymän väliaikaisen lain nojalla.

Yhtiökokouspöytäkirja on luettavissa tällä sivulla viimeistään 8.4.2021.

Katso tallenne verkkolähetyksestä

Varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen vuodelta 2020 sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti myös taseen osoittaman voiton käyttämisestä ja osingonmaksusta, toimielinten palkitsemisraportin vahvistamisesta, hallituksen kokoonpanosta ja palkkioista, tilintarkastajan valinnasta ja palkkiosta sekä hallituksen valtuuttamisesta yhtiön omien osakkeiden hankintaan ja/tai pantiksi ottamiseen ja päättämään osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

Osingonjako

Yhtiökokous vahvisti tilikaudelta 1.1.–31.12.2020 maksettavaksi osingoksi 0,24 euroa osaketta kohden eli kokoushetken ulkona olevien osakkeiden määrällä laskettuna yhteensä on 3.372.535,44 euroa. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 30.3.2021 ja maksupäivä 8.4.2021.

Hallituksen kokoonpano

Yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi seuraavat henkilöt: uutena jäsenenä Piia Noora-Kauppi sekä vanhoina jäseninä jatkavat Juha Eteläniemi, Mammu Kaario, Timur Kärki ja Sami Somero.

Hallituksen palkkiot

Yhtiökokous päätti, että puheenjohtajan palkkio on 3 500 euroa kuukaudessa ja hallituksen jäsenten palkkio on 2 000 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi hyväksyttiin, että valiokunnan puheenjohtajalle maksetaan 800 euroa kustakin kokouksesta, ja muille valiokunnan jäsenille 400 euroa kokouksesta. Lisäksi kaikille hallituksen jäsenille korvataan matkakulut yhtiön matkustussäännön mukaisesti tositteita vastaan.

Tilintarkastajan valinta ja palkkio

KPMG Oy Ab valittiin uudelleen yhtiön tilintarkastajaksi toimikaudelle, joka jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. KPMG Oy Ab on ilmoittanut, että sen päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Lotta Nurminen. Tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymää laskua vastaan.

Omien osakkeiden hankkiminen ja/tai pantiksi ottaminen

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 1 403 692 oman osakkeen hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaalla omalla pääomalla ja/tai pantiksi ottamisesta yhdessä tai useammassa erässä. Hankittavien ja/tai pantiksi otettavien osakkeiden enimmäismäärä vastaa noin 10 % yhtiön kaikista osakkeista yhtiökokouksen kokouskutsupäivän tilanteen mukaan. Yhtiö ei kuitenkaan voi yhdessä tytäryhteisöjensä kanssa omistaa tai ottaa pantiksi omia osakkeita millään hetkellä enempää kuin 10 % yhtiön kaikista osakkeista.

Osakkeet hankitaan muuten kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan. Valtuutus annettiin käytettäväksi esimerkiksi osakkeiden luovutettavaksi mahdollisten yrityskauppojen ja osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseksi tai muihin halli-tuksen päättämiin tarkoituksiin sekä muutoin edelleen luovutettavaksi, yhtiöllä pidettäväksi tai mitätöitä-väksi. Hallitus päättää kaikista muista omien osakkeiden hankkimisen ja/tai pantiksi ottamisen ehdoista.

Valtuutus kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen 29.4.2020 antaman valtuutuksen päättää omien osakkeiden hankkimisesta.

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2022 saakka.

Osakeannit sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n tarkoittamien optioiden ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä, joko maksua vastaan tai maksutta.

Annettavien osakkeiden määrä, mukaan lukien optioiden ja muiden erityisten oikeuksien perusteella saatavat osakkeet, voi olla yhteensä enintään 2 105 540 osaketta, mikä määrä vastaa noin 15 % yhtiön kaikista osakkeista yhtiökokouksen kokouskutsupäivän tilanteen mukaan. Hallitus voi päättää antaa joko uusia osakkeita tai luovuttaa yhtiön hallussa mahdollisesti olevia omia osakkeita.

Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään kaikista osakeannin sekä osakkeisiin oikeuttavien optioiden tai muiden erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien oikeuden osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen. Valtuutus annettiin käytettäväksi vastikkeeksi yrityskauppoihin, osaksi yhtiön kannustinjärjestelmää tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin.

Valtuutus on voimassa 30.6.2022 saakka. Valtuutus kumoaa aikaisemmat käyttämättömät osakeantia ja optio-oikeuksien sekä muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevat valtuutukset.

Gofore Oyj:n hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Gofore Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen nimittämä hallitus järjestäytyi välittömästi yhtiökokouksen jälkeen. Kokouksessa hallitus valitsi keskuudestaan hallituksen puheenjohtajan ja valiokuntiensa jäsenet.

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Timur Kärki.

Hallitus päätti hallituksen valiokuntien kokoonpanosta seuraavaa:

Palkitsemisvaliokunta

Hallituksen palkitsemisvaliokunnan jäseniksi valittiin Timur Kärki (puheenjohtaja), Mammu Kaario ja Juha Eteläniemi.

Tarkastusvaliokunta

Hallituksen tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Mammu Kaario (puheenjohtaja), Piia-Noora Kauppi ja Sami Somero.

Hallitus arvioi, että kaikki sen jäsenet ovat yhtiöstä sekä yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia lukuun ottamatta Timur Kärkeä. Näin ollen yhtiön hallitus täyttää Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n julkaiseman Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin kriteerit suosituksen 10 (Hallituksen jäsenten riippumattomuus) noudattamisen osalta.

Kokousmateriaalit

Yhtiökokouskutsu
Yhtiökokouksen pöytäkirja
Ennakkoäänestyslomake ja ohjeet
Valtakirjapohja
Tilinpäätöstiedote 2020
Vuosikertomus 2020
Palkitsemisraportti 2020
Tietosuojaseloste

Yhtiökokouskutsu sisältää esityslistan sekä hallituksen ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan päätösehdotukset yhtiökokoukselle.