Blogi 5.6.2015

Gofore myös kansallisen palveluväylän toteuttajaksi

Gofore

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 9 vuotta sitten.

Gofore on voittanut Väestörekisterikeskuksen kilpailutuksen kansallisen palveluväylän jatkokehityksestä ja kehittävästä ylläpidosta.
Palveluväylä on kansallisen palveluarkkitehtuurin tiedonvälityskerros, joka määrittää, miten tietoja ja palveluja välitetään eri tietojärjestelmien välillä.
”Palveluväylä perustuu X-Road-tekniikkaan, joka on tehty Virossa heidän palveluväylänsä tarpeisiin. Omassa jatkokehitystyössämme sovitamme ratkaisua Suomen toimintaympäristöön vahvistamalla erityisesti tietoturvaa ja väylän teknistä luotettavuutta,” sanoo hankepäällikkö Eero Konttaniemi Väestörekisterikeskuksesta.
Konttaniemen mukaan työn alla on nyt kolme isoa kehityspakettia, joilla taataan palveluväylän helppo käyttöönotto, tietoturvallisuus ja luotettavuus: suomalaisessa IT-ympäristössä käytetyn Red Hat -tuen toteuttaminen käyttöjärjestelmälle, tietoliikenteen lokitus suomalaisia tietoturvavaatimuksia vastaavaksi sekä valvontatoiminnallisuuksien luominen vikatilanteiden selvittämistä varten.
Palveluväylän jatkokehitystyön lisäksi Gofore on VRK:n kumppanina ja tukena palveluväylän käyttöönotossa ja palvelutuotannossa.
Palveluväylän on määrä olla tuotantokäytössä loppuvuodesta. Konttaniemi uskoo, että mukana on tuolloin myös puolenkymmentä organisaatiota.
”Kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksessa ollaan niin pitkällä, että organisaatioiden kannattaa alkaa valmistella oman palvelunsa ja tietovarantojensa liittämistä palveluväylään. Maaliskuussa avattu kehitysympäristö on kaikille avoin kokeilualusta, jossa voi ottaa tuntuman asiaan ja jota vasten voi jo tehdä omaa kehitystyötä,” Eero Konttaniemi kannustaa.
Kansallisen palveluarkkitehtuurin (KaPA) rakentamisella valtio panee vauhtia digitalisaation hyödyntämiseen julkisessa hallinnossa. KaPA-ohjelmassa luodaan   Suomen digitaalisten palvelujen infrastruktuuri, jonka ansiosta julkisen hallinnon palveluja voidaan uudistaa asiakaslähtöisesti, ei tietojärjestelmien yhteensopivuuden ehdoilla. Ohjelman toteutuksesta vastaa Väestörekisterikeskus valtiovarainministeriön ohjauksessa.

 ”360 asteen näkymä KaPAan”

Kansallisen palveluarkkitehtuuriohjelman eli KaPAn neljä keskeistä hanketta ovat palvelunäkymät, tunnistus, roolien ja valtuutusten hallinta sekä palveluväylä.
Gofore on mukana toteuttamassa kaikkia näitä hankkeita. Lisäksi se osallistuu palveluväylän ja palveluarkkitehtuurin viitearkkitehtuurityöhön.
”Voi sanoa, että meillä on ainutlaatuinen 360 asteen näkyvyys kansalliseen palveluarkkitehtuuriin,” sanoo johtava konsultti Mikko Kolehmainen Goforesta.
Goforen toimitusjohtaja Timur Kärki on tyytyväinen, että yritys pääsee hyödyntämään vankkaa kokemustaan julkisen hallinnon sähköisten palvelujen uudistamisesta eli missionsa mukaisesti pelastamaan Suomea.
”KaPA-ohjelma on juuri se kokonaisuus, jonka avulla on mahdollista toteuttaa tuoreeseen hallitusohjelmaan kirjattu tavoite yhden luukun digitaalisten julkisten palvelujen kehittämisestä,” Kärki sanoo.
 Lisätietoja:
Gofore Oy, Mikko Kolehmainen, johtava konsultti, strategiset asiakkuudet, p. 040 589 2725
Väestörekisterikeskus, Eero Konttaniemi, hankepäällikkö, p. 0295 535 024
Kansallinen palveluarkkitehtuuri verkossa, mm.:
http://vm.fi/palveluarkkitehtuuri
esuomi.fi  – kansallisen palveluarkkitehtuuriohjelman viestintäkanava
www.palveluvayla.fi  – palveluväylän kehitysympäristö
Twitter: @vm_kapa

Takaisin ylös