Johtamisurista kiinnostuneet nuoret naiset vierailulla Goforessa

Tammer Nova Rotariklubi on vuodesta 2006 kannustanut nuoria naisia esimies- ja johtamistehtäviin. Tämän kannustustyön tuloksena on syntynyt myös Tampereen seudun lukioiden kurssitarjottimelle hyväksytty Nuoret naiset johtamisurille -projekti, jonka osanottajat pääsivät tutustumaan paremmin IT-alaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin Goforen tiloissa.

Kurssilla käsitellään johtajuutta erityisesti naisen näkökulmasta. Muita tärkeitä teemoja ovat verkostoituminen, työ- ja perhe-elämän yhdistäminen sekä miesvaltaisilla aloilla työskentely, joista kurssilaisille osasi kertoa Goforen Kristiina Härkönen. Hän painotti yliopistoaikoina solmittujen ihmissuhteiden isoa roolia verkostoitumisessa, joiden ansiosta hän itsekin aikoinaan pääsi työskentelemään Goforelle. Korkeakouluista valmistuneistahan yli puolet ovat nykyisin naisia, ja kenties näitä verkostoja olisi hyvä käyttää enemmänkin hyväkseen johtotehtäviin pyrkiessä. Väite siitä, että naiset eivät kuulu vallan verkostoihin, on helposti kumottavissa, kunhan naiset oppivat hyödyntämään luomiaan suhteita paremmin.

Kristiina työskenteli pitkään Goforen ainoana naistyöntekijänä. Miesvaltaisilla aloilla, kuten IT-alalla työskentely, saattaa olla naisille haastavaa, mutta Kristiina on kokenut sen luontevaksi. Hän kannusti myös meitä lukioikäisiä vierailijoita harkitsemaan uraa IT-alalla, joka tällä hetkellä houkutteleekin juuri naisia työntekijöikseen. IT-alaa leimaa myös johtajuuskurssilaisille mielenkiintoinen aihe, nimittäin jaettu johtajuus. Goforellakaan ei tunneta työntekijöiden välistä hierarkiaa ja toimitusjohtaja on työntekijä siinä missä muutkin.

Vierailu Goforella avasi kurssille osallistuneiden nuorten naisten ajatuksia monilta osin. Harvan mieleen on varmasti juolahtanut työpaikka IT-alalla, mutta nyt se alkoikin kuulostamaan mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Kiitokset tästä kuuluvat vierailun mahdollistaneille Goforen työntekijöille ja erityisesti Kristiina Härköselle ja Riikka Peltoselle, jotka olivat paikan päällä kertomassa työnkuvastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *