Blogi 28.3.2017

Ekan viikon fiilikseni Jyväskylässä Goforella

Gofore Crew

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 7 vuotta sitten.

Pidättelen itseäni aamulla, en malta odottaa ensimmäisen työpäivän alkamista. Miltä työskentely tuntuu Suomen parhaassa työpaikassa?
Odotukseni palkitaan hymyilevillä kasvoilla ja useilla kädenpuristuksilla. Rento, lämmin vastaanotto vie jännityksen hartioistani. Olen seitsemäs työntekijä Jyväskylän toimistolla. Tuntuu hyvältä.

Työvälineet kuntoon ja tutuksi toimistoon


Aamu alkaa mukavasti. Ensimmäiseksi saan Gofore Crew -repun. Repun täyttäminen alkaa rauhallisesti, sillä Jaakko tuntuu varanneen kaiken aikansa kanssani touhuamiseen. Reppu saa täytteeksi pipon, pari upeaa T-paitaa ja Crew-hupparin. Löydän myöhemmin muita reppuun jemmattuja lahjoja, kuten heijastimen, kynän, tarroja, haalarimerkin jne. Jutusteltuamme tovin Jaakon, Jyväskylän toimipiste-esimiehen kanssa, hän esittelee toimitilat. Pidän toimistostamme.
Jaakko kertoo, että kaikki keittiöstä löytyvä on vapaasti saatavilla. Pöydällä on hedelmiä, leipää ja laatikoissa keksejä sekä xylitol-purkkaa. Jääkaapista löytyy kylmäherkkuja leivän päälle ja maitoa kahviin ja murohommiin. Oluitakin näkyy. En uskalla koskea niihin ensimmäisenä työpäivänä. Myöhemmin huomaan, että semmoisen voi napata työpäivän päätteeksi, jos vain kehtaa.
Palkintokaappia ei sen sijaan saa tyhjentää. Palkintokaapista voi ottaa jotain pientä, kun saa kehuja työkaverilta, siis suklaata, leffalippuja tai viiniä. Mainio ajatus! Näin luodaan positiivisuuden kehä.
Fiilis on korkealla lähestyessämme työpistettäni. Pöydältä löytyy pino laatikoita, kaikki työsopimuksen allekirjoituspäivänä valitsemani työvälineet! Goforelaiset saavat tietenkin valita työvälineensä. Kehtaan heti kysyä, että voiko työpisteen valita vapaasti? Samoin tein siirrän koneeni ikkunapaikalle ja nautin maisemista paketteja avatessani. Hymyilyttää.

Lounaalta kulttuurin kimppuun

Aamupäivällä saan yhteyden Gofore-kaveriini. Sellainen löytyy jokaiselle uudelle Goforelaiselle, häneltä voi kysyä mitä tahansa. Ville on lähettänyt sähköpostilaatikkooni etukäteen hyviä vihjeitä ja laittaa slackissä vielä listan keskeisistä linkeistä aloittelijalle. Tuntuu mahtavalta.
Lounashetki koittaa. Menemme Jyväskylän porukalla syömään, Gofore tarjoaa lounaan. Pieni mukava teko saa suupieleni kääntymään ylöspäin.
Lounaan ja parin seuraavan päivän aikana tutustun työkavereihini. Saan tietää, pääseväni tekemään julkkariprojektia ja luen valtavan määrän Goforen kulttuuriin liittyviä conflusivuja. Tietoiskut, Gerhot, käytännöt ja slack. Ruudulla näkyvän tekstin lisäksi saan käteeni painetun kulttuuriaapisen, annoksen tiivistettyä Gofore Crew -fiilistä.

Projektin kick-off

Pääsen heti hyvään vauhtiin, saan tietopaketin uudesta projektistani. Vajaan viikon päästä pidetään Tampereella projektin kick-off. Tapaan siellä projektitiimini. Esimakuna saan Artolta tietopaketin. Se sisältää hyvän yhteenvedon sekä ympäristön pystyttämiseen että sisältöön. Onneksi Ville tekee samalle asiakkaalle projektia, hän auttaa parina ensimmäisenä päivänä ympäristön pystyttämisessä.
Tuntuu todella hyvältä, kun joku auttaa eri komponenttien asentamisessa. Ei tarvitse yksin olla sormi suussa. Homma sujuu yllättävän letkeästi. Pieni vastoinkäyminenkin pitää voittaa ennen kuin päristin lähtee käyntiin ja työskentely-ympäristö on valmis.
Pari päivää ennen kickoffia selvitän miten kuljetaan eri toimistojen välillä. Tietenkin junalla, niin on mahdollisuus tehdä töitä matkan aikana. Confluencesta löytyy näppärästi sarjalippuja, joiden avulla pääsee matkustamaan firman piikkiin. Helppoa ja mukavaa. Näin homman pitäisi toimia aina.

Turistina Tampereella eli tutuksi toiseen toimistoon

Tampereen toimistolle saapuessani Arto esittelee tilat ja tutustun porukkaan. Pukeutumisessa näkyy vahvasti #1 ja Gofore Crew-hupparit. Huoneesta toiseen kulkiessa tulee aivan fantastinen fiilis. Näissä tiloissa ja näiden ihmisten kanssa on hyvä olla. Kaikilta riittää aikaa vaihtaa pari sanaa uuden työntekijän kanssa.
Reilun sadan hengen toimistossa eri kahvipisteille näkyy hedelmäkasoja. Isommalle toimistolle näyttää mahtuvan kaikenlaisia virkistysvälineitä. Jyväskylästä löytyy pöytäfutis, mutta sen lisäksi Tampereelta löytyy biljardi, konsolinurkkaus ja muutama muu rentoutumispiste. Sama mukava tunnelma välittyy molemmilla toimistoilla.

Sprinttejä ja scrumia

Ensimmäinen palaveri jännittää hieman. Uusi ympäristö, projekti ja työkaverit, siinä riittää tekemistä. Koko porukka paljastuu mukavaksi jengiksi, näiden kanssa tulee hyvin toimeen. Ensimmäiset palaverit kulkevat mukavasti. Voin nyökytellä ja tarjota pari kommenttia, mutta lounaan jälkeen keskittyminen herpaantuu hieman. Onneksi scrum-malli tuli tutuksi edellisessä työpaikassa, joten kokous etenee kokemuksen voimalla. Scrum-mallin sisältö puidaan pitkään firmassa olleiden puheella. Kerrankin sprintit ja scrum kulkee oikein, ei tarvitse vääntää kaikille rautalangasta prosessimallia.
Päivän päätteeksi sukellamme koodipuolelle. Porukan asiaosaamisen taso ja tekninen osaaminen tekevät minuun vaikutuksen. Itse asiassa kaikki tapaamani Goforelaiset vaikuttavat ihan tavallisilta ihmisiltä, mutta jollain tavalla älykkäiltä. Keskusteluissa kaikille riittää tilaa ja puheenvuorot sisältävät informaatiota. Kukaan ei heiluttele huulia vain lihaskunnon parantamiseksi. Asiaa kuitenkin riittää.

Intohimolla alkuun ja kiimalla perille

Viikon aikana virinneissä keskusteluissa ja lounastauoilla juttua riittää. Ihmiset keskittyvät kiinnostaviin aiheisiin, he tekevät mielenkiintoisia asioita ja puhuvat niistä. Kyseessä on jotain suurempaa kuin kiinnostus, Goforella puhutaan kiimasta. Intohimolla pääsee alkuun ja kiimalla perille.
Tuntuu hyvältä kuulua Goforen porukkaan. Gofore Crew here I come!

 
 

fiilikset

Jyväskylä

Takaisin ylös