Blogi 5.6.2015

Gofore ensikertalaisena Euroopan parhaiden työpaikkojen kärkijoukkoon

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 9 vuotta sitten.

Suomen 3. paras työpaikka 2015, it-johdon konsultointi- ja ohjelmistotalo Gofore Oy, on valittu yhdeksi Euroopan parhaista työpaikoista pienten ja keskisuurten yritysten sarjassa. Sarjassa palkittiin Euroopan 50 parasta työpaikkaa.
Great Place to Work® palkitsee vuosittain yrityksiä, joissa työntekijät luottavat organisaationsa johtoon, arvostavat työtään ja viihtyvät keskenään. Goforen kulttuurista ja osaamisista vastaava johtaja Erkki Salminen sanoo olevansa ylpeä Goforen saamasta tunnustuksesta.
Euroopan parhaat työpaikat -listasijoituksessa painottuvat työntekijöiden arviot työpaikastaan. Gofore sai tutkimuksen Trust Index -kyselyssä erinomaiset pisteet. Tutkimuksen mukaan 100 % goforelaisista on sitä mieltä, että töihin on mieluisaa tulla joka päivä. ”Lähdimme tänä vuonna mukaan Great Place to Work -tutkimukseen ensimmäistä kertaa. On todella hienoa ja ilahduttavaa, että jo pitkään tekemämme työ hyvän työpaikan rakentamiseksi noteerataan heti myös Euroopan tasolla. Tämä on palkinto kaikille goforelaisille”, Salminen hehkuttaa.

Taloudellinen menestys ja henkilöstön hyvinvointi toistensa edellytys ja seuraus

Goforella on takana yli kymmenen peräkkäistä kannattavan kasvun vuotta, keskimääräisen liikevaihdon kasvun ollessa yli 40 %. Vuonna 2013 kasvua oli yli 60 %, viime vuonna 54 %, ja kova vauhti jatkuu tänäkin vuonna.
Gofore työskentelee laajasti hallitusohjelmassakin vahvasti esillä olevan digitalisaation parissa. ”Työn merkityksellisyydellä on keskeinen vaikutus työviihtyvyyteen. Koemme aidosti olevamme pelastamassa Suomea ja rakentamassa tulevaisuuden palveluita uudella, järkevällä tavalla. Yhteinen innostus ja sitoutuminen näkyvät työviihtyvyydessämme sekä takuulla myös asiakkaille ja käyttäjille toimivina ratkaisuina”, Salminen summaa.
Salmisen mukaan Goforen onnistumisen avain on se, että yritys rekrytoi tiukalla seulalla yrityskulttuuriinsa ja arvomaailmaansa sopivia ihmisiä. Luottamus henkilökuntaan ja vapaa työilmapiiri kantavat hedelmää loistavan työpanoksen ja sitoutumisen muodossa. ”Palkkaamme uusia goforelaisia jatkuvasti, tänäkin vuonna useita kymmeniä. Haluamme olla asiantuntijayritys, joka tarjoaa parhaan mahdollisen työilmapiirin ja kehittymismahdolllisuudet työntekijöilleen.”

Avoimuus ja yhdessä tekeminen

Samalla kun Gofore rakentaa digitalisoitumisen keinoin uutta tietoyhteiskuntaa, yritys kehittää uudenlaista ihmislähtöistä työkulttuuria. Yrityksessä uskotaan yhdessä tekemisen, avoimuuden, läpinäkyvyyden sekä keskinäisen arvostuksen ja luottamuksen voimaan. Trust Index -kyselyn avoimissa kommenteissa anonyymi työntekijä kuvaa ilmapiiriä seuraavasti: ”Ihmisille annetaan aidosti vastuuta työympäristöstä ja omasta työstään, ja jokainen voi halutessaan osallistua asioiden kehittämiseen. Toisaalta pakko ei ole osallistua, mikä sekin on hyvä.”
”Goforen yltäminen ensikertalaisena parhaiden työpaikkojen listalle on erinomainen osoitus siitä, että hyvä työpaikka on Goforen johdon arvovalinta, johon organisaation johtamiskäytännöt nojautuvat kokonaisvaltaisesti. Työelämä tarvitsee lisää Goforen kaltaisia inspiroivia esimerkkejä yrityksistä, joissa kannattavaa kasvua tehdään ihmisiä arvostavalla tavalla ja aitoa välittämistä huokuvassa yrityskulttuurissa”, sanoo Great Place to Work® Finlandin toimitusjohtaja Mona Rundberg.
Great Place to Workin tutkimukseen osallistui yli 1,5 miljoonaa työntekijää 2322 yrityksestä eri puolilta Eurooppaa. Palkintoja jaettiin kolmessa kategoriassa: suuret monikansalliset työpaikat, suuret työpaikat (yli 500 henkilöä) sekä pienet ja keskisuuret työpaikat (50–500 henkilöä). Euroopan parhaiden työpaikkojen lista julkistettiin myöhään torstai-iltana 4.6. Luxemburgissa.
Lisätietoja:
Gofore Oy
Johtaja, Kulttuuri ja osaamiset, Erkki Salminen
040 738 5650, erkki.salminen@gofore.com,
gofore.com

Euroopan parhaat työpaikat

GPtW

Great Place to Work

Trust Index

työhyvinvointi

työviihtyvyys

Takaisin ylös