Blogi 5.3.2015

Gofore vastaa jäänmurtajien toiminnan suunnittelu- ja johtamisjärjestelmän käytettävyydestä

Gofore

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 9 vuotta sitten.

Liikennevirasto valitsi Gofore Oy:n huolehtimaan uuden talvimerenkulun hallintajärjestelmän IBNextin käytettävyydestä.
“Järjestelmä mahdollistaa tehokkaan talvimerenkulun suunnittelun, ohjauksen, jäänmurron operatiivisen toiminnan johtamisen sekä toiminnan tuloksen seurannan Suomen, Ruotsin ja Viron kesken. Yhteistyötä on hyvin paljon eri maiden ja eri organisaatioiden välillä”, kertoo hankepäällikkö Seppo Korpela Liikennevirastosta.
Jäänmurtoa hallinnoi Suomessa Liikennevirasto sekä Viron ja Ruotsin Merenkulkulaitokset. Suomenlahdella ja Pohjanlahdella näillä mailla on käytössä yhteensä 14 jäänmurtajaa.
“Periaatteessa jokainen maa vastaa jäänmurrosta omilla aluevesillään. Laivat käyttävät jääolosuhteissakin helpointa mahdollista reittiä ja toisen maan jäänmurtaja voi avustaa toiseen maahan kulkevaa laivaa tarvittaessa myös toisen maan aluevesillä”, selventää Korpela.
”Järjestelmän puitteissa maat sopivat ja raportoivat, mikä murtaja avustaa mitäkin laivaa tai laivasaattuetta ja minne asti. Tätä tietoa toimitetaan myös kauppalaivojen ja teollisuuden käyttöön.”

Jäänmurtajalla jytisee

Järjestelmää käyttää moni taho ja käyttöliittymien on taivuttava eri ympäristöihin ja tarpeisiin. Goforen tehtävä on varmistaa käytettävyys kaikissa tilanteissa.
Jäänmurtajat esimerkiksi tärisevät paljon jäänmurron aikana, ja tämä on otettava huomioon käytettävyyssuunnittelussa. Jäänmurtajien lisäksi järjestelmän tietoja käyttävät eri maiden talvimerenkulusta vastaavat organisaatiot, alusliikenteen ohjauskeskukset, Ilmatieteen laitos ja muun muassa Suomessa luotsauksesta vastaava Finnpilot Pilotage Oy. Jokaisen tahon käyttötapa on erilainen.
“Hankkeessa toteutetaan nykyaikainen karttapohjainen käyttöliittymä ja mahdollistetaan käyttö erilaisilla päätelaitteilla myös mobiilisti. Nykyinen järjestelmä koetaan hyväksi, joskin se on teknisesti vanhentunut. Käytettävyyden täytyy olla erityisen hyvä, jotta käyttäjät hyväksyvät uuden järjestelmän uudella konseptilla.”
Gofore aloittaa käytettävyyden kehittämisen perehtymällä eri käyttötarpeisiin maalla ja merellä ja huolehtii käyttäjien näkökulmasta koko hankkeen ajan.

Digitalisaatio muuttaa merenkulkua

Liikenneviraston pitkän tähtäimen tavoite on automatisoida ja digitalisoida liikenteenohjauksen informaatiojärjestelmiä.
“Kaikki tiedonsiirtoon ja automatisointiin liittyvät hankkeet otetaan huomioon meriliikenteen palveluiden kehittämisessä. Jatkossa meriliikenteen järjestelmien kehittämisessä on otettava entistäkin kansainvälisempi aspekti.”
IBNext kuuluu osana WINMOS-hankkeeseen, joka saa tukea EU:n TEN-T-ohjelmasta. Hankinnasta vastaa Suomen Liikennevirasto yhdessä Ruotsin Merenkulkulaitoksen kanssa. Viro on mukana lisensoituna käyttäjänä. Järjestelmän toteuttaa salolainen Dimenteq Oy.
Lisätietoja:
Liikennevirasto
Helena Niemelä
Merenkulun ylitarkastaja, Liikenneviraston talvimerenkulunyksikkö
helena.niemela@liikennevirasto.fi, 029 534 3321029 534 3321
Gofore Oy
Arto Puikkonen
Johtava konsultti, UX-palvelut
arto.puikkonen@gofore.com, 050 485 8556050 485 8556

Takaisin ylös