Blogi • 05.03.2020

Työnhakijakokemus goforelaisittain

Työnhakijakokemus goforelaisittain

Olin vieraillut viime vuoden aikana useissa eri it-firmoissa MiB-verkoston kanssa. Vierailujen aikana aloin hahmottamaan, että minähän olen väärällä puolella pöytää. Haluan it-alalle. Haluan tuollaiseen hyvinvoivaan työyhteisöön, jossa on rento ilmapiiri ja vapaus toteuttaa itseään.

Joku LinkedIn-verkostostani oli tykännyt Goforella avautuneesta työtehtävästä. Olin vieraillut muutamaa kuukautta aiemmin myös Goforella, ja muistin panostamisen työhyvinvointiin sekä kehumisen kulttuurin. Luin työn kuvauksen tarkemmin, tässä työtehtävässä ei edellytetä koodaamista. Ja itse asiassa, tällaista asiakasrajapinnassa tapahtuvaa työtä olin tehnyt julkisella puolella jo yli 10 vuotta. En aikaillut, vaan aloin samantien kirjoittamaan työhakemusta. Parin tunnin päästä sain hakemuksen valmiiksi. Laitoin LinkedIn-postaajalle viestiä, että laitoin hakemuksen tulemaan. Sain häneltä minuutin päästä kuittauksen, että kiitos hakemuksesi on tullut perille ja palaamme asiaan lähipäivinä.

Muutaman päivän päästä sain soiton tulla haastatteluun Tampereelle. Olivat tykänneet hakemuksestani ja halusivat jutella kanssani tarkemmin. Online-palaverikin onnistuisi, mutta mikäli pääsisin paikan päälle tarjoavat kyllä junaliput. Tämä teki minuun vaikutuksen. Koin, että Goforella oikeasti halutaan puhua minun kanssani. Koin sen mukavana kädenojennuksena työnhaun keskellä.

Ensimmäisenä haastattelupäivänä oli aivan jäätävä pakkanen. Kipitin juna-asemalta kännykän navigaattorin kanssa kohti Goforen toimistoa Technopolikseen. Minua haastattelivat kaksi tiimin jäsentä. Ensin he kertoivat Goforesta yrityksenä, keskeisimmistä arvoista sekä henkilökuntaeduista. Tämän jälkeen he kertoivat hieman tarkemmin mitä palvelupäällikön työnkuva sisältää. Asiakkuuksien hoitamista, projektien vetämistä sekä toiminnan kehittämistä. Haastattelussa kyseltiin hieman minusta ja työhistoriastani, mutta ehkä vähemmän kuin olin odottanut. Kyseessä oli enemmänkin rento jutustelu kuin muodollinen työhaastattelu. Haastattelijat vaikuttivat todella rauhallisilta ja hillityiltä. En osannut haastattelun jälkeen sanoa yhtään kuinka haastattelu meni. Olin kuitenkin jo ennen haastattelua päättänyt, että olen rento oma itseni.

Minuun teki todella suuren vaikutuksen se, että haastattelijoina toimi kaksi “aivan tavallista työntekijää”. En ole koskaan aiemmin ollut haastattelutilanteessa, jossa haastattelijana ei olisi esimies. Työntekijöille on kirjaimellisesti annettu valta valita, kenet he haluavat työkaverikseen. Minusta tämä tuntui niin upealta, koska se osoittaa arvojen juurtumisesta käytäntöön. Goforella luotetaan, että työntekijät itse tietävät kuka soveltuisi parhaiten tiimiin.

Toinen haastattelu oli Tampereella viikon päästä ensimmäisestä. Vettä satoi vaakasuoraan, ja ajoin sähköpotkulaudalla sateenvarjoa edessäni pidellen kuin Maija Poppanen ikään. Minua haastattelivat nyt eri henkilöt kuin ensimmäisellä kierroksella. Haastattelijat olivat rohkeita, räiskyviä ja puheliaita. Haastattelutilanne oli rento, ja naurua riitti. Kävimme läpi mitä kaikkea työhön kuuluu sekä keskustelimme niistä asioista joita voisin yrityksessä tehdä. “Mieti nyt oikeasti haluatko tehdä meidän kanssa töitä”, heittivät haastattelijat nauraen jossain kohtaa. Mietin, kovastikin. Oli hämmentävää olla kerrankin sellaisessa tilanteessa, jossa työhaastattelu ei ollut puutteiden etsimistä vaan yhteisten unelmien hahmottamista. Toisen haastattelun jälkeen uskalsin mennä kakkukahville odottaessani junaa Turkuun, ainakin minun mielestä haastattelu meni hyvin. Minulle luvattiin ilmoittaa viikon sisällä seuraavista askeleista.

Maanantai-aamuna kello 8.12 soi puhelin. Minua ehdotettaisiin palkattavaksi ja halusivat kertoa tästä samantien kun olivat tehneet päätöksen. Minusta oli hienoa ettei päätöksenteossa viivytelty turhaan. Goforen Turun toimiston vetäjä Eero Rostiala ottaisi minuun yhteyttä loppuviikosta koska oli parhaillaan työreissulla Barcelonassa. Hän tekisi minulle varsinaisen työtarjouksen. Eero kuitenkin soitti jo seuraavana päivänä messuhälinän keskeltä. Hän onnitteli minua kovasti ja oli erittäin innoissaan siitä, että Turkuun saadaan lisävahvistusta. Minulle tuli todella tervetullut olo hänen kun juttelin hänen kanssaan. Palaisimme asiaan loppuviikosta kun hän olisi takaisin Suomessa.

Eero soitti sovitusti ja keskustelimme pitkään puhelimessa. Olin saanut tässä välissä toisenkin työtarjouksen, ja valinta oli vaikea. Istuin kahvilassa pohtimassa mitä teen. Kaksi mielenkiintoista työtarjousta, mutta keskenään hyvin erilaiset. Laskin, että Goforen ensimmäisestä haastattelusta tietoon, että minut on valittu kesti vain 12 päivää. Koko haastatteluprosessin sujuvuus ja nopeus, Turun toimiston vetäjän innostus, mahdollisuus työskennellä kotikaupungissani Turussa sekä ihanat tulevat tiimiläiset vetivät nyt pidemmän korren. Ilmoitin tunnin päästä Goforelle, että otan paikan vastaan. Kysyin että koska voin aloittaa. Tarvitsen viikon, vastasi Eero. Sanoin, että nähdään viikon päästä.

Susanna Sankala
Service Manager

Goforella ainutlaatuinen kulttuuri muodostuu tasa-arvoisuudesta, avoimuudesta ja yhdessä tekemisestä. Kunnioitamme ja luotamme itseemme ja ihmisiin ympärillämme. Jokaisella yksilöllä on paikka ja ääni yhteisössämme. Toimimme itseohjautuvasti ja sanomme mielipiteemme rohkeasti. Kulttuurimme menestyy, kun kaikki sitoutuvat yhdessä sen rakentamiseen. Kehitämme uutta uusimmilla teknologioilla, työtavoilla ja opeilla. Missiomme on muuttaa maailma parempaan ja kaikella tekemisellämme on positiivinen vaikutus.

 

liity-joukkoon-gofore-banner

susannasankala

Susanna Sankala

Susanna on yksi Goforen monilahjakkaista palvelupäälliköistä. Hänen ydinosaamistaan on terveydenhuollon ja julkishallinnon asiakas- ja sidosryhmäyhteistyö. Susanna on innostava kouluttaja ja valmentaja sekä ketterä muutosagentti.

Linkedin profileTwitter profile

Piditkö lukemastasi? Jaa se myös muille.