Blogi 3.6.2016

Gurut katosivat – valloitetaan vuori yhdessä!

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 8 vuotta sitten.

Jos et ole koskaan tehnyt virheitä, et ole koskaan kokeillut mitään uutta. Tämä Albert Einsteinin ajatus on hyvä muistaa nykymaailmassa, jossa ratkaistavana on haasteita, joita ei aikaisemmin ollut olemassakaan. Koska valmiita vastauksia ei ole, on uskallettava kokeilla jotain aivan uutta. Tietoa sen sijaan on, enemmän kuin koskaan, ja se on kaikkien saatavilla – vuoren huipulta et löydä gurua ratkaisuineen. Mutta jos yhdistämme osaamiset, voimme valloittaa vuoren yhdessä.

Yhdessä tekemisen taito

Jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä menestyjiä ovat ne, joilla on taito yhdistää olemassa oleva osaaminen uudenlaisiksi kyvykkyyksiksi ja jotka uskaltavat kokeilla rohkeasti uutta ja myös epäonnistua. Kaltaisemme asiantuntijaorganisaatio muodostuu huippuosaajista ja erikoistuneista ammattilaisista. Meillä on kuitenkin myös kyky tehdä ja oppia yhdessä, jolloin vahva osaaminen saadaan henkilökohtaisista siiloista koko yhteisön käyttöön. Voimme muodostaa uudenlaista ja ainutlaatuista osaamista asiakkaan tarpeisiin. Yhdessä tekeminen tarkoittaa myös asiakkaan ottamista kehitysprosessin kaikkiin vaiheisiin mukaan. Näin syntyvät uudet palvelut käyttäjien arkea helpottamaan.
Yhteisöllisen oppimisen edellytys on oman tiedon jakaminen toisten kanssa. Tämä on usein pelottavaa: mitä jos oma henkilökohtainen osaamispanos jääkin tarpeettomaksi? Pelko on turha, sillä osaamisen hyödyntämiseen tarvitaan myös kokemusta, joka ei ole siirrettävissä henkilöltä toiselle. Osaamisen jakamista tukee turvallinen kulttuuriympäristö, jossa yhteisön osaaminen koetaan arvokkaammaksi kuin yksilön erikoisosaaminen. Silti on muistettava, että ilman erikoisosaamista ei ole yhteisön osaamistakaan.

Uusi aika vaatii uudet kujeet

Perinteiset ongelmanratkaisumallit tähtäävät loogiseen, perusteltuun ja kaikin puolin oikeaan ratkaisuun. Tuttu ja turvallinen lähestymistapa tuottaa vain tuttuja ja tunnettuja ratkaisuja. Uuden luominen vaatii toisenlaista lähestymistä.
Palvelumuotoilun prosessin taustalla on suunnitteluajattelu (Design Thinking). Ensimmäistä kertaa prosessin läpi kulkeminen on kuin sukeltaisi säkkiin. Poukkoileva ja epämääräinen alkupää muovautuu prosessin edetessä konseptiksi ja lopulta valmiiksi ratkaisuksi. Asiantuntija kuljettaa asiakkaan turvallisesti kiemuroiden läpi määränpäähän.
 

Kuva 1: Palvelumuotoilun prosessi voi olla kiemurainen. (Design Squiggle by Damien Newman, http://cargocollective.com/central/The-Design-Squiggle)
Kuva 1: Palvelumuotoilun prosessi voi olla kiemurainen. (Design Squiggle by Damien Newman, http://cargocollective.com/central/The-Design-Squiggle)

Ajatus, johon voi tarttua

Yhdessä tekemiseen liittyy joukko työkaluja, joille on ominaista visualisointi ja ajatusten näkyväksi tekeminen. Tavalla ei ole väliä, kunhan ajatus konkretisoituu ja siitä tulee helposti ymmärrettävä – silloin kehitysryhmän muut jäsenet saavat mahdollisuuden jalostaa ideaa eteenpäin ja tuoda oman osaamisensa osaksi kokonaisratkaisua.
Asiantuntijan avulla myös ajatukset oikeasti konkretisoidaan, ja Goforella haluammekin rakentaa ratkaisuista jo aikaisessa vaiheessa prototyyppejä. Voimme tarkastella ratkaisun tarkoituksenmukaisuutta asiakkaan kanssa riittävän ajoissa, jotta suuntaa voidaan tarvittaessa vielä muuttaa.
Kaiken taustalla on tarkkaan suunniteltu tekeminen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Valitsemme käytössämme olevista erilaisista menetelmistä, työskentelytavoista ja teknologioista kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivat. Kollegani Juha kertoikin blogissamme aikaisemmin miten kootaan kattava palvelujen ja prosessien muotoilun menetelmäpakki. Arkkitehtuurissa noudatamme tarkoituksenmukaisinta viitekehystä. Kun rakennamme palveluja, kysymme aina myös käyttäjiltä.
Asiakkaan rinnalla kuljemme alusta loppuun, vuoren huipulle saakka.
 

Gofore muotoilee -blogisarja. Digitalisaatio, asiakaslähtöisyys ja ketteryys ovat päivän sanoja. Puhujia ja tekijöitä on moneen lähtöön. Me Goforessa tiedämme mistä puhumme, sillä hallitsemme digitaalisen muutoksen koko ketjua asiakkaan liiketoimintamallin kehittämisestä suunnitteluun ja palveluiden toteuttamiseen. Vahvuutemme on muotoilun osaaminen ja kokemus asiakkaalta asiakkaalle. Gofore muotoilee -blogisarja kertoo osaamisestamme, ajatuksistamme ja kokemuksistamme modernin työkulttuurin, palveluiden sekä toiminnan kehittämisessä.

asiakaslähtöisyys

Design Thinking

Muotoile-palvelu

palvelumuotoilu

suunnitteluajattelu

yhdessä tekeminen

yhteisöllinen oppiminen

Takaisin ylös