Blogi 22.12.2015

Ihana onnistuminen julkisen sektorin it-hankkeessa

Gofore

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 9 vuotta sitten.

Epäonnistuneet julkisen sektorin it-hankkeet ovat olleet viime aikoina melko paljon otsikoissa. Image-lehti kirjoitti raflaavasti valtion verkkojulkaisuratkaisun hankinnasta ja Tivi-lehti uutisoi SADe-ohjelman loppuraportista.
Aina osittainenkin epäonnistuminen on huono asia ja siten uutinen. Itsekin toivoisin, että it-hankkeet eivät olisi niin kategorisesti aina epäonnistuneita. Pidän lehdistön tehtävänä nostaa epäonnistumisia esille – onnistumisella todella on vähemmän uutisarvoa kuin epäonnistumisella.
Samaan aikaan minua harmittaa niiden puolesta, jotka tekevät innostuneesti töitä paremman tulevaisuuden puolesta, onnistuen hyvin, mutta jääden vaille huomiota. SADe-ohjelman osalta erityisen lähellä sydäntäni on Oppijan palvelut, joka oli isoin SADe-hankkeista noin 20 % osuudella.
Raportin johtopäätelmissä koko SADe-ohjelman osalta esitetään sekä positiivisia että negatiivisia huomioita. Positiivisista lausunnoista esimerkiksi sopivat vaikkapa ”Ohjelma on vahvistanut sähköisten palveluiden merkitystä julkishallinnossa” sekä ”Tavoitteet saavutettiin”. Negatiivisista taas ”Hyödyt ovat odotuksia vähäisempiä” sekä ”Ohjelmatason toiminnan merkitys ja hyödyt jäivät lopulta odotuksia vähäisemmäksi”.
Mitä raportti sanoikaan Oppijan palveluista?

”Palvelukokonaisuus on asiakaslähtöinen, yhtenäinen ja kustannustehokas palvelukokonaisuus, joka tukee sektorirajat ylittävien työ- ja toimintatapojen kehittämistä ja syntyy olemassa olevista ja kehitettävistä uusista palveluista sekä niiden tuottamisesta tukevista tietojärjestelmistä.”

”Oppijan palvelut on saavuttanut kaikki sen keskeiset tavoitteet. Näitä ovat sekä käyttäjä- ja kävijämääriin sekä palvelujen toteutukseen liittyvät tavoitteet. Kaikki haku- ja valintavaiheen palvelut on toteutettu suunnitellusti.”

”Oppijan palveluiden kehittämistyö on pysynyt aikataulussaan. Oppijan hanke on toteutettu ketterällä kehitysmallilla.”

”Hankkeen hyödyt ovat merkittävät. Kaikki palvelut ovat tällä hetkellä otettu käyttöön. Hakeutujan palvelut ja valintavaiheen palvelut koetaan palvelujen käyttäjien näkökulmasta toimiviksi ja hyödylliseksi”

”Kansalaisen näkökulmasta koulutustieto- ja tarjonta on koottu yhteen paikkaan (www.opintopolku.fi) ja palvelun käytön volyymi on merkittävä.”

”Oppijan palvelut luovat kustannushyötyjä useilla eri osa-alueilla. Ne tehostavat eri kouluasteiden hakeutumis- ja valintavaihetta. Tämän lisäksi oppijan palvelut ovat mahdollistaneet kahdeksantoista muun järjestelmän alasajon vuosien 2013–2014 aikana.”

Tässä siis puhutaan isosta, noin 14 miljoonan euron julkishallinnon it-projektista. Onko yksityiselläkään sektorilla näin hyvin onnistuneita it-projekteja, tässä kokoluokassa? Varmastikin on, mutta ei ihan joka puun oksilla kuitenkaan. Iloitkaamme tästä onnistumisesta ja onnitelkaamme Opetushallituksen vastuuhenkilöitä. Samalla on syytä onnitella niitä kymmeniä ja kymmeniä toimittajayritysten henkilöitä, jotka ovat omistautuneet tälle onnistumiselle vuosien varrella.
Tiedän, että matka Oppijan suhteen on vielä kesken. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille kollegoille, asiakkaille sekä tietotekniikasta kirjoittaville toimittajille!

Takaisin ylös