Blogi 5.10.2015

Kesätyönä kaikkea paitsi koodia

Gofore

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 9 vuotta sitten.

viikinkininjatToukokuun lopussa saavuin Goforelle tekemään työtä, jota ei aiemmin ollut. Kukaan ei oikein tarkalleen sopimusta kirjoittaessa tiennyt, mitä tulen tekemään (haastattelussa olin vaatimattomasti väittänyt osaavani kaikkea paitsi koodata), joten titteliksi muodostui toimistoassari, LinkedIn-pätevämmin Gofore Crew Assistant. Heti alussa Gofore vakuutti, että firmassa tullaan viihtymään eikä edes haastattelussa meininki ollut jäyheän kankeaa vaan rentoa ja haastattelijoista huokui aito kiinnostus. Jännitti ja takeltelin sanoissa, mutta kukaan ei nauranut tai mulkoillut, vaan kysyi lisää.

Goforesta muodostunut ensivaikutelma oli sen verran jees, että päätin, ettei kesätyösopimukseni elokuuhun lopu. Kolmen kuukauden määräaikaiseksi tavoitteekseni otinkin hoitaa hommat siten, että muita huvittaisi työskennellä kanssani vielä syksyllä.
Vaikka olen kesän aikana lähinnä vain sanonut kaikelle joo, on toimenkuvani muotoutunut juuri näköisekseni. “Vähän kaikkea” ei kerro oikeastaan mitään, mutta kuvastaa minua Goforella. Tästä vähän kaikesta mieleen ovat jääneet muun muassa erinäiset erilaiset tapahtumajärkkäilyt teknologiatapaamisista TYKY-päivään, #goforecrew-somettelu, cappucinot (ja cappucino-koneen huoltamiset), porrastreenit, joiden vastapainoksi aamupalat ja perjantaipullat, uudet lukuisat kontaktit, (hävityt) kikkerimatsit ja etenkin avoin ja kannustava työfiilis. Kesäjuhlia, G-lippiksiä, Särkänniemeä, Tough Vikingiä ja Martelan kalusteissa ryömimistä unohtamatta. Sisäinen perfektionistini on taaseen päässyt vauhtiin järjestämällä varastoja, aakkostamalla soppareita mappeihin ja tiskaamalla astiat kahden tunnin superpesuohjelmalla (kun energianinja-Arton silmä on välttänyt).

On ollut virkistävää huomata, että Goforella aidosti välitetään työntekijöistä eikä lahjoja harrasteta vain markkinointilasit silmillä vaan täällä muistetaan defaulttina sekä synttärit, perheenlisäykset  että kysyä mitä kuuluu. Siistiä ei ole ollutkaan se, että olen työkseni ostanut viinejä ja suklaata. Vaan se, että hankkimani viinit ovat tarkoitettu työntekijöiden sisäisten kehujen konkretiaksi. Ehkä parasta on kuitenkin ollut se, että vaikka poikkean osaamiseltani, iältäni ja koulutukseltani muusta porukasta, on minuun luotettu alusta asti ja että vastaava kunnioitus ja luottamus säteilee koko firmassa jokaista sen työntekijää kohtaan.

tutustumista kulttuuriin
Goforen kulttuuriin tutustumista

Ja niin, en jäänyt kolmen kuukauden kesätyöntekijäksi vaan meiningit Goforella jatkuvat. Törmätään toimistolla!

Takaisin ylös