Sami Somero Goforen hallitukseen

Sähköisten palvelujen kehittäjä Gofore Oy täydentää hallitustaan vahvalla yrittäjäkokemuksella. Huhtikuun alussa hallituksen jäseneksi on liittynyt kokenut IT-yrittäjä ja kasvuyritysten aktiivinen taustavaikuttaja Sami Somero.

Neljä vuotta sitten Somero jätti menestyksekkään uran IT-yrittäjänä ja toimii nyt usean kasvuyrityksen hallituksessa, toisissa myös partnerina.

– Olen mukana yrityksissä, jotka ovat oman alansa aallonharjalla edistämässä toimialansa muutosta tunnistetussa murrosvaiheessa ja joille murros on mahdollisuus kasvuun. Gofore on juuri tällainen, Sami Somero sanoo.

– Gofore on erityisesti vahva julkisten sähköisten palvelujen kehittäjä ja uudistaja.  Sen arkkitehtuuriosaaminen tuo kehittämiseen kokonaisnäkemystä ja toimintamallit joustavuutta, joita tarvitaan, kun hallinnon tietojärjestelmät ja palvelut mullistuvat lähivuosina.

Sami Someron nimi yhdistetään ohjelmistotalo Almareen ja sen kasvuun kymmenessä vuodessa ensin kansainväliseksi Plenwareksi ja myöhemmin Cybercom Finlandiksi.  Goforen hallituksessa Somero näkee roolikseen toimia uusien näkökulmien avaajana ja totuttujen tapojen kyseenalaistajana.

– Yrityksen liiketoiminta on erinomaisessa kunnossa ja yhteishenki  poikkeuksellisen hyvä. On hienoa olla mukana tukemassa yrityksen kasvun jatkumista.

Goforen hallituksessa jatkavat Timur Kärki, Ali Saadetdin ja Petteri Venola.

Goforella huippuvuosi

Goforelle vuosi 2013 oli kaikilla mittareilla menestys. Yrityksen liikevaihto oli 6 miljoonaa euroa, jossa on kasvua edellisvuodesta 62 prosenttia. Työntekijöiden määrä kasvoi yli 40 prosenttia ja on nyt noin 70. Kasvusta huolimatta yrityksen talous on vahvoissa kantimissa. Liikevoitto oli lähes 15 prosenttia liikevaihdosta.

– Viime vuosi oli meille yhdeksäs peräkkäinen kannattavan kasvun vuosi, ja kasvu-uralla aiomme myös jatkaa. Sami Someron saaminen mukaan hallitustyöskentelyymme tukee vahvan kasvun strategiaamme, sanoo Timur Kärki, Gofore Oy:n toimitusjohtaja ja yksi yrityksen perustajista.

sami somero_2014

Lisätietoja

Gofore Oy, toimitusjohtaja Timur Kärki, 040 828 5886 timur.karki@gofore.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *