Gofore Scrum master -akatemia

Kouluttaudu Scrum Masteriksi

Akatemian aikana pääset suorittamaan kolme sertifiointikurssia (Scrum, SAFe, PO), jotka tukevat onnistumistasi tässä uudessa roolissa. Akatemian jälkeen sinulla on mahdollisuus vaikuttaa, hyppäätkö mukaan esimerkiksi terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen tai liikennetoimialan kehitys– tai uudistusprojektiin.

Pääset myös tutustumaan työyhteisöömme, ja perehtymään siihen, miten projektit toteutetaan meillä. Opit myös, mikä on muotoilun rooli ketterissä tiimeissä, ja millaista on monialainen yhteistyö myös muotoilijoiden ja agile coachien kanssa.

Missä ja milloin?

Hakuaika on päättynyt. Lähiopetus järjestetään Helsingissä, mutta meillä voit työskennellä muillakin Goforen toimistopaikkakunnilla.

Mikä Scrum master -akatemia?

Akatemiamme on yhdistelmä lähiopetusta, harjoitustehtäviä, itsenäistä opiskelua ja asiakasprojekteissa työn kautta oppimista.

Kouluttajina toimivat kokeneet kouluttajat Goforelta ja Agile42:selta. Akatemian opetuskieli on suomi.

”Uskon, että Scrum-prosessin käyttö lisääntyy kovaa vauhtia. Koen merkitykselliseksi sen, että muun muassa julkishallinnossa kehittämisprosessit muuttuvat yhä ketterämmiksi. Maailmalla säädetään jopa lakeja Scrumia noudattaen!”.

Scrum Masterina Goforella toimiva Matti Järvinen kertoo työstään. Lue lisää!

Akatemiaan kuuluvat opinnot

  • Certified Scrum Master –sertifikaatti
  • SAFe Agilist –sertifikaatti
  • Scrum Certified Product Owner –sertifikaatti

Kenelle?

Akatemiamme sopii erityisesti, jos sinulla on useamman vuoden kokemus ohjelmistokehittäjän työstä tai olet työskennellyt esimerkiksi palvelupäällikkönä, testauspäällikkönä, määrittelijänä tai muussa vastaavassa roolissa tiiviissä yhteistyössä ohjelmistokehitystiimin kanssa. Yksittäistä ohjelmointikielen osaamista tärkeämpää on kiinnostus ja kyky uuden teknologian haltuun ottamiselle.

Mitä toivomme sinulta

Olet tehnyt useamman vuoden töitä ohjelmistokehittäjänä tai sinulla on vastaavaa kokemusta palvelupäällikön, testauspäällikön, määrittelijän tai muusta vastaavasta roolista, jossa olet tehnyt tiivistä yhteistyötä ohjelmistokehitystiimin kanssa.
Yksittäistä ohjelmointikielen osaamista tärkeämpää on kiinnostus ja kyky uuden teknologian haltuun ottamiselle.

Projekteissa useimmiten käytettyjä teknologioita ovat mm.:

  • Java, .NET/C# tai Node.js
  • JavaScript, TypeScript, React.js, Angular, Vue.js, tai React Native
  • AWS, Azure, GCP

Lisäksi toivomme sinulla olevan:

  • Kiinnostusta ja kykyä työskennellä konsulttina asiakasympäristöissä
  • Todistettua motivaatiota oppia jatkuvasti uutta
  • Viestit sujuvasti sekä suomeksi että englanniksi

Tehtävään valitulle henkilölle voidaan tehdä henkilöturvallisuusselvitys.

Mitä tarjoamme sinulle

Työnantajana ja yhteisönä lupaamme huolehtia sinusta, sillä hyvinvoivat työntekijät ovat yrityksemme ydin. Haluamme olla jokaiselle goforelaiselle hyvä paikka työskennellä. Toimistoltamme löytyvät välipalat, hierontatuolit, viihtyisät työtilat ja ennen kaikkea mahtavat työkaverit, joiden kanssa jaetaan onnistumiset, mahalaskut ja pähkäillään koodin ollessa solmussa. Lue lisää Goforesta työnantajana!

Lisäksi tarjoamme sinulle:

  • Vakituinen ja kilpailukykyinen kuukausipalkka. Palkka sovitaan nykyiseen osaamiseesi ja työkokemukseesi pohjaten.
  • Merkitykselliset ja osaamistasi syventävät asiakasprojektit.
  • Monipuoliset kouluttautumis­mahdollisuudet ja Goforen kustantamat kurssit ja sertifikaatit
  • Välittävän ja koronankin keskellä aktiivisen yhteisön
  • Muut kattavat henkilöstöedut, joista kerromme sinulle tapaamisessamme mielellämme lisää

Hakuprosessi ja aikataulut

  • Hakuaika 15.8.–11.9.
  • Valinnat 25.9. mennessä
  • Aloitus Goforella viimeistään 7.11.
  • Yhteiset koulutukset alkavat 7.11.

Scrum Master -akatemian haku on päättynyt

kiitos kaikille hakijoille!

Millaista on työskennellä Goforella?

Goforella pääset rakentamaan eettistä ja yhdenvertaista digitaalista yhteiskuntaa. Meillä olet osa positiivista muutosta, joka on enemmän kuin osiensa summa. Se on yhdistelmä asiantuntemusta, kunnianhimoa ja yhdessä tekemistä.

Tutustu huippuosaajiimme

Takaisin ylös