Blogi 15.6.2022

”Vähemmän on enemmän” – Scrum Master Matti Järvinen tuntee onnistuneen ohjelmistoprojektin salat

Gofore Crew

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 2 vuotta sitten.

Scrum Masterina Goforella toimiva Matti Järvinen on ennen kaikkea ongelmien taklaaja.

”Scrum Masterina tehtäväni on varmistaa, että sekä asiakas että projektin työntekijät ovat tyytyväisiä. Se tarkoittaa sitä, että autan tunnistamaan ja taklaamaan ongelmia ennen kuin ne ovat ongelmia”, Järvinen kertoo.

Ymmärrys ihmisistä ja teknologiasta kulkevat käsi kädessä

Ongelmien ennakoiminen ja niiden ratkaiseminen edellyttää Järvisen mukaan hyvää teknologia- ja ihmistuntemusta.

Teknologinen ymmärrys mahdollistaa sen, että Järvinen pystyy auttamaan tuoteomistajaa projektin osakokonaisuuksien palastelussa. Kun osat on jaettu edelleen pienempiin mutta kuitenkin merkityksellisiin kokonaisuuksiin, niiden työstäminen tiimin kanssa on helpompaa ja nopeampaa. Yleisimpien karikoiden tunteminen puolestaan auttaa navigoimaan projektikarttaa siten, että karikoihin osataan varautua ajoissa. Siten projektissa työskentelevät kehittäjät ovat vapaita tekemään töitään ilman esteitä, ja tuoteomistaja saa tarvitsemansa tuen.

Onnistuneen projektin taustalta löytyy aina myös kyky ymmärtää asiakasta. Se auttaa erottamaan epäoleelliset työvaiheet oleellisista ja poistamaan prosessista hukkaa.

”Tässä työssä täytyy ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ja sitä, mikä on ihmisen tai organisaation tarpeen takana. Jos asiakas edellyttää raporttia, kysyn, miksi hän sen tarvitsee. Usein kyse on siitä, että hän haluaa seurata projektin etenemistä. Tekstimuotoisen tai gant-raportoinnin sijaan käytännöllisempää on antaa asiakkaalle linkki burnup-kuvaajaan, josta hän näkee reaaliaikaisesti, miten työt edistyvät ja milloin seuraava välietappi valmistuu.”

Järvinen on siis enemmän kuin tyytyväinen, kun vähemmällä saadaan aikaiseksi enemmän – hän on Scrum Masterin roolissa kuin kotonaan.

”Uskon, että Scrum-prosessin käyttö lisääntyy kovaa vauhtia. Koen merkitykselliseksi sen, että muun muassa julkishallinnossa kehittämisprosessit muuttuvat yhä ketterämmiksi. Maailmalla säädetään jopa lakeja Scrumia noudattaen!”

Parasta osaamista on jaettu osaaminen

Juurisyiden etsiminen on tärkeä osa Järvisen työskentelyä, mutta hän toivoo sitä myös muilta. Hän uskoo, että rohkeus kysyä ja kyseenalaistaa ovat keskeinen osa goforelaista mastery-kulttuuria.

”Kysyminen auttaa näkemään itsestään selvinä pidettyjen oletusten läpi ja parhaassa tapauksessa tuo uusia ideoita ongelman ratkaisemiseen. Esimerkiksi avoimen lähdekoodin mukaan ottaminen projektiin voi parhaimmillaan helpottaa sovellusten ylläpitoa, kun satojen tai tuhansien koodirivien sijaan sama asia voidaan toteuttaa viittauksella ulkoiseen kirjastoon.”

Kysymisen lisäksi Järvinen peräänkuuluttaa toisilta oppimista. Hän on ilahtunut siitä, että Goforella tiedon ja asiantuntijuuden avoin jakaminen on normaalia ja siihen kannustetaan.

”Kukaan ei ehdi lukea kaikkia maailman artikkeleita yksin, joten on tärkeää, että tietoa jaetaan. Yhdessä pääsemme korkeammalle.”

Teknologia muovaa yhteiskuntaa

Teknologialla on tärkeä rooli yhteiskunnan muovaamisessa, joten Järviselle ei ole yhdentekevää, minkälaisissa projekteissa hän on mukana.

”Työn merkityksellisyys syntyy siitä, että esimerkiksi jokin julkishallinnon kankea paperiprosessi digitalisoidaan helppokäyttöiseksi. Paperin vähentäminen pienentää ympäristökuormaa ja tehostaa työntekoa ilman, että tehot revitään työntekijän selkänahasta. Kansalaisen näkökulmasta se taas tarkoittaa sitä, että esimerkiksi pk-yrittäjälle jää enemmän aikaa tehdä oikeita töitä tai työtön kokee tulleensa huomioiduksi”, Järvinen pohtii.

Samasta syystä Järvinen aikoinaan päätyi myös Goforelle. Häntä houkutteli ison talon tuoma vakaus ja monipuoliset projektit, mutta lopulta ratkaiseva tekijä löytyi yritysesittelystä.

”Minuun iski kovimmin ajatus siitä, että Gofore menestyy asiakkaidensa menestyksestä. Nautin, kun voin tehdä muiden elämästä parempaa. On hienoa, että täällä kyse on juuri siitä”.

Meillä Goforella kulttuurimme kuudesta voimatekijästä mastery kuvaa sitä osaamista, rohkeutta ja kunnianhimoa, jolla goforelaiset ryhtyvät projekteihin. Se kertoo myös siitä ettemme pelkää rooleja, jotka haastavat osaamistamme. Goforella tarjoamme erinomaiset edellytykset henkilökohtaiseen ja ammatilliseen oppimiseen, ja haluamme jakaa osaamistamme myös kollegoillemme, asiakkaillemme sekä muille sidosryhmillemme.

Lisää huippuosaajiemme uratarinoita löydät täältä.


Etsimme joukkomme koodaavaa Scrum masteria!
Lue lisää ja hae

Vahvuutenamme on monimuotoinen joukko eri alojen asiantuntijoita, joille haluamme tarjota parhaat mahdollisuudet kehittyä ja kukoistaa sekä työssä että sen ulkopuolella.

Katso avoimet työpaikkamme ja liity joukkoon!

mastery

rekrytointi

Takaisin ylös