Blogi 1.4.2015

Tämä ei ole aprillipila: Suomen pelastaja Gofore laajentaa Siperiaan

Gofore

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 9 vuotta sitten.

Suomalainen sähköisten palveluiden arkkitehtuuri- ja rakennustoimisto Gofore Oy jatkaa eksponentiaalista kasvukäyräänsä ja avaa uuden toimipisteen Siperiaan. Uudet tilat ovat käytössä 1.4.2015 lähtien.
“Olemme jo nyt edelläkävijöitä uusien teknologioiden hyödyntäjänä, innostavassa työkulttuurissa ja pöytäjalkapallossa. Seuraavaksi olemme edelläkävijöitä myös maantieteellisesti. Näin pidämme hyvät välit myös kumppaneihimme”, perustelee Gofore Oy:n päävisionääri ja toimitusjohtaja Timur Kärki.
Ohjelmistoteollisuudessa virta vie tyypillisesti Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja ennen kaikkea San Fransiscon Piilaaksoon. Ajopuun lailla ajelehtiminen muiden mukana ei kuitenkaan sovi Goforen ajatusmalliin.
“Siperia on uusi Piilaakso. Uusia ajatuksia ja toimintatapoja syntyy kyseenalaistamalla vanhat. Meille perässähiihtäjän rooli ei ole ikinä sopinut”, selventää Kärki ja sovittelee karvalakkia päähänsä.

Paljon vapaaehtoisia avaruuteen

Uudessa toimipisteessä on panostettu hyviin verkkoyhteyksiin, etätyöskentelymahdollisuuksiin ja työviihtyvyyteen. Siperiassa saa keskittyä omaan tekemiseensä häiriöittä ja tilaa on kaikille riittävästi.
“Kaikki Siperiaan lähtijät ovat vapaaehtoisia, eikä ketään viedä väkisellä”, myhäilee Kärki ja hymyilee aurinkoisesti.
Pääosa siirtyvistä työntekijöistä on palveluarkkitehtejä.
“Halusimme tilaa hengittää. Saimme itse valita uuden toimiston sijainnin ja sisustuksen”, kertoo palveluarkkitehti Nelli Nieminen.

Palveluarkkitehti Nelli Nieminen muuttaa Siperiaan, toimitusjohtaja Timur Kärki ei.
Palveluarkkitehti Nelli Nieminen muuttaa Siperiaan, toimitusjohtaja Timur Kärki ei.

 
 
 

Takaisin ylös