Liity joukkoon

Pilviarkkitehti (AWS)

Hae nyt!

Gofore on digitaalisen muutoksen asiantuntija. Meitä on Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Espanjassa ja Virossa yli 1400 alan johtavaa asiantuntijaa. Hyvinvoivat työntekijät ja menestyvät asiakkaat ovat yrityksemme ydin. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistää pioneerihenkisyys sekä halu työskennellä yrityksessä, jossa luodaan inhimillisempää, kestävämpää ja eettisempää digimaailmaa. Haluamme tarjota parhaat mahdollisuudet työntekijöillemme kehittyä ja kukoistaa – sekä työssä että sen ulkopuolella. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 189,2 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

Lisätietoja Goforesta työnantajana löydät halutessasi liity joukkoon- ja kulttuurisivuiltamme.

Kokenut AWS-arkkitehti, liity Goforelle pilviratkaisuja suunnittelemaan ja rakentamaan!

Goforella työskentelee julkipilvien parissa jo noin 50 asiantuntijaa, jotka rakentavat aidosti merkityksellisiä satojen tuhansien suomalaisten elämään vaikuttavia palveluita. Tule mukaan pilviarkkitehdiksi innostavaan pilviyhteisöömme, jossa arvostetaan hyvää työelämää, mahdollisuuksia kasvaa asiantuntijoina ja tilaisuuksia kehittää omia urapolkuja. 

Tärkeintä meille on halusi tehdä töitä kädet savessa pilven parissa, ja löytää parhaat teknologiaratkaisut asiakkaidemme onnistumisen mahdollistamiseksi. Oivallisen kurkistuksen projektiarkeemme saat  Cloud project radar 2024 päivityksestämme, joka kuvaa mainiosti millaisissa projekteissa goforelaiset pilviasiantuntijat työskentelevät ja mitä teknologioita niissä käytetään. 

Goforelaisena pilviarkkitehtina voit päästä mukaan vaativien julkisten palvelujen ja yhteiskunnallisesti merkittävien projektien kehitys- tai uudistustyöhön.  Asiakasprojektimme ovat yleensä pitkäkestoisia ja pääset useimmiten keskittymään yhteen projektiin kerrallaan.  Voit tutustua työhömme AWS-pilviasiantuntijoina Elenian, Tampereen kaupungin tai Aimo Parkin asiakasprojekteissa.

Mitä toivomme sinulta

Toivomme, että sinulla on vahva tausta AWS-julkipilvipalveluista ja ymmärrät pilvipalvelumallien sekä käyttöönottoarkkitehtuurien eri tyyppejä. Olet työskennellyt useissa AWS-kehitysprojekteissa ja omaat kokonaisnäkemystä sekä sovelluskehityksen elinkaaresta että pilvialustan hallinnasta. Sinulla on ymmärrystä myös pilven tietoturvan parhaista käytännöistä. Kommunikoit sujuvasti suomeksi sekä englanniksi. Avainasia on, että nautit arkkitehtuurisuunnittelun lisäksi työstä myös hands-on teknisenä arkkitehtina ja haluat edelleen kehittyä siinä.

Lisäksi sinulla on vahvaa osaamista joistakin alla listatuista pilviarkkitehtuurin osa-alueista:

  • Sujuva osaaminen AWS:n IaaS-, PaaS- tai FaaS-palveluista. Projekteissamme toistuu usein esim. VPC, EC2, ECS, EKS, Route53, Lambda, SQS, SNS, RDS, S3, CloudFront
  • Kokemus Infra-as-Code hyödyntämisestä ja toteutuksista
  • Kokemus konttiteknologioista ja -orkestraatiosta
  • Kokemus DevOps-toimintamalleista ja CI/CD -teknologioista
  • Serverless-ratkaisujen tunteminen
  • WAF ja CAF (AWS Well Architected Framework ja AWS Cloud Adoption Framework) ovat sinulle tuttuja
  • Käsitys Landing Zoneista ja niiden hyödyntämisestä
  • Kokemus AWS:n data-alusta teknologioista ja AWS:n tietoturvaratkaisuista
  • Kokemus AWS:n hybridiympäristöistä, Hub & Spoke -verkkoarkkitehtuurista ja AWS – organisaation keskitetyistä palveluista
  • Governance, AWS:n hallintarakenteet ja politiikat ovat sinulle tuttuja
  • Kyky työskennellä yhteistyössä sekä asiakkaiden että muiden sidosryhmien kanssa

Emme edellytä vahvaa osaamista kaikista yllä listatuista pilviarkkitehtuurin osa-alueista, joten haethan rohkeasti vaikka kaikki ylläolevat eivät lukeutuisi osaamispalettiisi.

Huomioithan, että valitulle henkilölle voidaan tehdä asiakkaan edellyttämä henkilöturvallisuusselvitys.

Mitä tarjoamme sinulle

Työnantajana ja yhteisönä lupaamme huolehtia sinusta, sillä hyvinvoivat työntekijät ovat yrityksemme ydin. Maineemme laadukkaiden palveluiden tuottamisessa asiakkaillemme on yksinomaan huippuasiantuntijoidemme ansiota. Matala organisaatiomallimme mahdollistaa itseohjautuvan ja läpinäkyvän toimintakulttuurin. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistää pioneerihenkisyys sekä halu työskennellä yrityksessä, jonka olemassaololla on suurempi tarkoitus kuin pelkästään voiton tuottaminen – pyrkimys inhimillisempään, kestävämpään ja eettisempään digimaailmaan.

Meillä pääset nauttimaan työnteon vapaudesta ja joustavuudesta. Työajat on sovitettavissa omaan arkeen ja töitä on mahdollisuus tehdä vaikka täysin etänä kotoa käsin. Hyvä kuitenkin hyvä huomioida, että osa asiakastoimeksiannoista saattaa vaatia matkustamista tai ajoittaista läsnäoloa asiakkaan tiloissa. Goforelaisten yhteisöllisyys ulottuu myös työn ulkopuolelle erilaisten aktiviteettien kuten sporttikerhojen, lautapeli-iltojen ja perhepäivien muodossa.

Edellä mainittujen lisäksi tarjoamme sinulle muun muassaa

Sertifiointibonukset ja opiskelumahdollisuudet (mm. Udemy)

Lounas-, liikunta-, työmatka- ja polkupyöräetu

Hieronta- ja hammaslääkärietu

Kattava työterveyshuolto

Sairaan lapsen hoitoetu sekä mahdollisuus palkalliseen vapaaseen lähiomaisen sairastuttua

Osakesäästöohjelma kaikille goforelaisille

Palkkakehitys

Meille Goforella on tärkeää, että työstä maksetaan kunnollinen kokonaiskorvaus. Palkkaan vaikuttaa paitsi kokemus ja taidot, myös kaksi arvoamme: aktiiviset toimet sen eteen, että Gofore on hyvä työpaikka kaikille sekä asiakasnäkökulman huomioiminen kaikessa tekemisessämme. Oman esihenkilön kanssa käytävissä palkkakeskusteluissa keskeistä on saamasi palaute, laskutusaste (olemmehan konsultteja!), oman osaamisesi kehittäminen sekä aktiivisuutesi yhteisömme kehittämisen suuntaan.

Meiltä löytyy erilaisia palkkamalleja, minkä lisäksi kuukausipalkan ohessa on käytössä yrityksen menestykseen liittyviä erillisiä bonuksia. Bonukset voivat liittyä esimerkiksi rekrytointiin, myyntiin tai Goforen tunnettuuden kasvattamiseen.

Rekrytointiprosessi

Jätä hakemus alla olevasta lomakkeesta, niin olemme yhteydessä sinuun lähipäivinä etenemisestä. Voit tutustua rekrytointiprosessiimme tarkemmin blogitekstistämme.

Huomioimme mielellämme neurodiversiteetin vaatimukset rekrytointiprosessissa ja tarvittaessa muokkaamme prosessia tarpeidesi mukaisesti.

Toimipisteet

Helsinki, Jyväskylä, Kajaani, Lappeenranta, Oulu, Remote, Tampere, Turku

Terveiset tiimistä

Olen Esa Hakala työskentelen Goforella AWS pilviasiantuntijana. Olen koulutukseltani tietoverkkoinsinööri ja työurani aikana olen työskennellyt lähinnä palvelinten, palvelinkeskusten sekä julkipilven parissa. Omat projektini Goforella ovat keskittyneet AWS - pilviteknologioihin. Projektit ovat pitäneet sisällään ohjelmistokehittäjäläheisestä DevOps - tekemistä, asiakkaan Landing Zonejen suunnittelua sekä infran pystytystä IaC (Infrastructure As A Code) menetelmällä.

Tällä hetkellä työskentelen AWS - projektissa, jossa pidän huolta koko asiakkaan AWS - organisaatiosta, pystytän AWS - infraa AWS CDK:lla sekä katson kontti-pohjaisten palveluiden perään koko niiden elinkaaren ajan. Goforella työskentelyssä parasta on ollut, että saa itse vaikuttaa siihen millaisia projekteja pääsee tekemään. Projektisijoitusta mietitään yhdessä tekijän kanssa ja omat kiinnostuksenkohteet otetaan hyvin huomioon. Työskentely on hyvin itseohjautuvaa ja projektin ulkopuolisiinkin asioihin, kuten Goforen pilviliiketoiminnan kehittämiseen, pääsee itse vaikuttamaan mikäli intoa riittää. Gofore tarjoaa myös hyvät työkalut itsensä kehittämiseen; olen täydentänyt osaamistani mm security-puolella ja saanut vapaasti valita mieleiset kurssit ja oppimistavat. Olen myös osallistunut rekrytointiin ja omalta osaltani edesauttanut saamaan lisää osaavia ja mukavia työkavereita meille.

Esa Hakala, pilviarkkitehti

If we proceed in the recruitment process, what is your preferred method of contact?

By sending this application, you confirm that you have read Gofore's privacy policy and give your consent to handling your candidate data.

Takaisin ylös