Gofore on digitaalisen muutoksen asiantuntija. Meitä on Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Espanjassa ja Virossa yli 1400 alan johtavaa asiantuntijaa. Hyvinvoivat työntekijät ja menestyvät asiakkaat ovat yrityksemme ydin. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistää pioneerihenkisyys sekä halu työskennellä yrityksessä, jossa luodaan inhimillisempää, kestävämpää ja eettisempää digimaailmaa. Haluamme tarjota parhaat mahdollisuudet työntekijöillemme kehittyä ja kukoistaa – sekä työssä että sen ulkopuolella. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 189,2 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
Lisätietoja Goforesta työnantajana löydät halutessasi liity joukkoon- ja kulttuurisivuiltamme.
Ketterä Low Code -tiimimme etsii Power Pages -asiantuntijaa
Goforen Low Code -tiimi rakentaa merkityksellisiä, satojen tuhansien suomalaisten elämään vaikuttavia palveluita. Tule mukaan asiantuntijaksi innostavaan yhteisöömme, jossa arvostetaan hyvää työelämää, mahdollisuuksia kasvaa asiantuntijoina ja tilaisuuksia kehittää omia urapolkuja.
Pääset työskentelemään monipuolisissa projekteissa kokeneiden ohjelmistokehittäjiemme kanssa – tiimissä voit tehdä yhteistyötä myös esimerkiksi ohjelmistoarkkitehdin, pilviasiantuntijan, designerin ja projektipäällikön kanssa. Projekteissa pääset työskentelemään ja oppimaan uutta modernien tekniikoiden parissa. Pystyt rakentamaan omaa urapolkuasi kiinnostuksesi mukaan. Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä, joten itseohjautuvuus ja jatkuva halu kehittyä ovat onnistumisen edellytys. Tarjolla on aidosti merkityksellisiä projekteja, esimerkkejä asiakkaistamme: Fimea, Kempower, Aimo Park, Verohallinto ja TE-Digi.
Mitä toivomme sinulta
Odotamme, että sinulla on itseohjautuva työote ja reipas asenne asiakastyöhön. Sinulla on muutaman vuoden käytännönläheinen kokemus Power Platform -ympäristöstä, erityisesti Power Pages -ratkaisuista.
Toivomme, että sinulta löytyy kokonaisnäkemystä, ongelmanratkaisukykyä sekä seuraavaa osaamista:
Power Platform
- Power Pages -osaamista ja kokemusta (tuotantoon vietyjä projekteja vähintään kaksi)
- Dataverse -osaamista ja kokemusta (tuotantoon vietyjä projekteja vähintään kaksi)
- Dataversen tietoturvamääritykset, autentikointi ja autorisointi
- Autentikointimenetelmät (Entra ID, muut) -osaamista
- Sivujen ja lomakkeiden suojausmääritykset
- Power Apps -perusteet
- Power Automate -perusteet
Lisäksi
- Hyvä suomen kielen taito, kirjallinen ja suullinen (asiakasprojektissamme edellytetään sujuvaa suomen kielen taitoa)
- Kokemusta asiakastyöstä (toteutettuja asiakasprojekteja vähintään kaksi)
- Hyvä englanninkielentaito (yrityskielemme on englanti)
Eduksi luetaan seuraava osaaminen:
- Yleinen web-kehitys: HTML, CSS ja Javascript perusteet
- SQL Server
- Sharepoint
- Azure Functions/AWS Lambda
- Kokemus julkisen alan projekteissa toimimisesta
- Microsoft-sertifikaatit
Tämä rooli tarjoaa mahdollisuuden kasvaa asiantuntijana yhdessä liiketoimintamme kanssa. Kaikkea sinun ei tietenkään tarvitse osata, vaan arvostamme ennen kaikkea intoa kehittyä ja aitoa kiinnostusta Power Platform-ratkaisuja kohtaan. Lupaamme tarjota sinulle haastavia asiakasprojekteja, asiantuntijayhteisömme tuen ja tarvitsemasi välineet osaamisesi jatkuvaan kehittämiseen.
Huomioithan, että valitulle henkilölle voidaan tehdä asiakkaan edellyttämä henkilöturvallisuusselvitys.
Mitä tarjoamme sinulle
Työnantajana ja yhteisönä lupaamme huolehtia sinusta, sillä hyvinvoivat työntekijät ovat yrityksemme ydin. Maineemme laadukkaiden palveluiden tuottamisessa asiakkaillemme on yksinomaan huippuasiantuntijoidemme ansiota. Matala organisaatiomallimme mahdollistaa itseohjautuvan ja läpinäkyvän toimintakulttuurin. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistää pioneerihenkisyys sekä halu työskennellä yrityksessä, jonka olemassaololla on suurempi tarkoitus kuin pelkästään voiton tuottaminen – pyrkimys inhimillisempään, kestävämpään ja eettisempään digimaailmaan.
Meillä pääset nauttimaan työnteon vapaudesta ja joustavuudesta. Työajat on sovitettavissa omaan arkeen ja töitä on mahdollisuus tehdä vaikka täysin etänä kotoa käsin. Hyvä kuitenkin huomioida, että osa asiakastoimeksiannoista saattaa vaatia matkustamista tai ajoittaista läsnäoloa asiakkaan tiloissa. Goforelaisten yhteisöllisyys ulottuu myös työn ulkopuolelle erilaisten aktiviteettien kuten sporttikerhojen, lautapeli-iltojen ja perhepäivien muodossa.
Edellä mainittujen lisäksi tarjoamme sinulle:
- Sertifiointibonukset ja opiskelumahdollisuudet (mm. Udemy)
- Lounas-, liikunta-, työmatka- ja polkupyöräetu
- Hieronta- ja hammaslääkärietu
- Kattava työterveyshuolto
- Sairaan lapsen hoitoetu sekä mahdollisuus palkalliseen vapaaseen lähiomaisen sairastuttua
- Osakesäästöohjelma kaikille goforelaisille
Palkkakehitys
Meille Goforella on tärkeää, että työstä maksetaan kunnollinen kokonaiskorvaus. Palkkaan vaikuttaa paitsi kokemus ja taidot, myös kaksi arvoamme: aktiiviset toimet sen eteen että Gofore on hyvä työpaikka kaikille sekä asiakasnäkökulman huomioiminen kaikessa tekemisessä. Oman esihenkilön kanssa käytävissä palkkakeskusteluissa keskeistä on saamasi palaute, laskutusaste (olemmehan konsultteja!) sekä oman osaamisen kehittäminen. Meiltä löytyy erilaisia palkkamalleja, minkä lisäksi kuukausipalkan ohessa on käytössä yrityksen menestykseen liittyviä erillisiä bonuksia. Bonukset voivat liittyä esimerkiksi rekrytointiin, myyntiin tai Goforen tunnettuuden kasvattamiseen.Terveiset tiimistä:
“What I really like is seeing concrete results at the end of each workday. When working in low-code development, you can achieve visible progress quite quickly. It’s rewarding to be able to frequently share this progress with your team as well as customers. I’m very excited about the rise of low-code development. It’s amazing how fast you can create functional applications for different purposes using these tools.
The supportive environment at Gofore is also a big plus for me. It’s great being surrounded by people who genuinely want to see you succeed. Many of my team members are from different cities, some work on-site and others remotely. However, we have tried to meet on-site at least semi-regularly to work on projects together, which I think has been incredibly important. Not only does it help you get other people’s perspectives on your potential problems at hand, but it also builds team morale.”
Aleksi Nurminen, Power App Developer
Rekrytointiprosessimme
Tutustu rekrytointiprosessiimme, ja jätä hakemus alla olevasta lomakkeesta, niin olemme sinuun yhteydessä.
Huomioimme mielellämme neurodiversiteetin vaatimukset rekrytointiprosessissa ja tarvittaessa muokkaamme prosessia tarpeidesi mukaisesti.