Tuleeko tietohallinnosta syypää sote-uudistuksen epäonnistumiseen?

Sunnuntaina hallitus ja oppositio yhdessä esittelivät uuden sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämismallin. Nykyisten erva-alueiden laajuiset viisi sote-aluetta toimivat vuodesta 2017 alkaen kaikkien sote-palvelujen järjestäjänä. Saamme siis tähän maahan edistyksellisen sote-palvelurakenteen, jossa sekä sosiaali- että terveyspalvelut, niin perus- kuin erikoistasolla integroidaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä lupailee mm. alueellisen eriarvoisuuden vähenemistä ja asiakaslähtöisiä, ehjiä palveluketjuja. Nämä lupaukset eivät kuitenkaan toteutudu itsestään, vaan näkemystä, toimenpiteitä ja tukea vaaditaan kaikilta – myös tiedonhallinnan ammattilaisilta – epäonnistumisen välttämiseksi.
Kiinnostavaa uudessa sote-mallissa on mm. se, että se luo haluttaessa edellytykset ”raha seuraa potilasta” -tyyppiselle toiminnalle, jossa eri sote-palvelujen tuottajat – niin julkiset kuin yksityiset – asetetaan markkinaehtoisesti samalle viivalle ja asiakas itse tekee lopullisen valinnan. Ainakin uudet sote-alueet ovat riittävän suuria kyetäkseen kilpailuttamaan eri tuottajia keskenään. On lupa odottaa, että nykyistä selkeämmin erotetaan palvelun järjestäjän ja tuottajan roolit toisistaan.
Joka tapauksessa asiakkaan oma valinnanvapaus palvelutuottajan valinnassa kasvaa tulevaisuudessa. Tämä koskee niin perustason palveluja, kuten terveysasemapalveluja, kuin erikoissairaanhoidon palveluja, joissa asiakas hakee parasta mahdollista hoidon laatua, vaikka joutuisikin matkustamaan hieman kauemmaksi. Uusi palvelurakenne osaltaan todennäköisesti vauhdittaa tätä kehitystä, koska se mm. mahdollistaa nykyistä laajemman erikoissairaanhoidon palveluiden ja osaamisen keskittämisen.
Asiakkaan liikkuvuuden ehdoton edellytys on, että myös asiakkaan tiedot kulkevat hänen mukanaan. Nykytilassa tämä on suuri puute, kuten kaikki paperisia lähetteitä tai CD-levyllä olevia röntgenkuvia kuljettaneet tietävät. Valtakunnalliset Kanta-palvelut, kuten eArkisto, parantavat tilannetta tullessaan käyttöön, mutta kaikkeen alueen operatiiviseen tiedonvaihtoon ne tuskin tuovat nopealla aikataululla ratkaisua.
Tulevan lainsäädännön yksityiskohdista emme tiedä vielä mitään – sitä ryhdytään nyt valmistelemaan virkamiestyönä – mutta olettaa saattaa, että järjestämisvastuuta seuraa myös vastuu ja valta ohjata tietohallintoa ja kehittää kokonaisarkkitehtuuria. Kunkin uuden sote-alueen sisällä toimii tällä hetkellä kymmeniä sote-palveluja tuottavia organisaatioita, joilla on vähintään yhtä paljon eri potilas- ja asiakastietojärjestelmiä toimintansa tukena. Sote-alueen tietohallinnon agendalle pompsahtaa varmasti korkealle kirjavan, epäyhteentoimivan ja kalliin järjestelmäkentän konsolidointi. Järjestämisvastuun ja palvelujen tuottamisen erottaminen kuitenkin jättää aina tilaa paikallisille ja organisaatiokohtaisille tietojärjestelmäratkaisuille, joten ”yksi järjestelmä kaikkien käyttöön” tuskin ratkaisee ongelmaa tulevaisuudessakaan.
Alueellisen potilas- ja asiakastiedon yhteentoimivuuden ratkaisemiseksi tarjoaisin sen sijaan perusjärjestelmistä ja niiden toimittajista riippumatonta tietovarantoa. Kansainvälisestikin laajaa kiinnostusta herättäneet IHE/XDS-standardiin perustuvat ratkaisut lupaavat juuri tätä. Malli ei edellytä tietojen keskittämistä yhteen fyysiseen tietovarantoon, vaan se voi myös perustua tietojen hajauttamiseen lähemmäksi operatiivisia tietojärjestelmiä. Malli täydentää tulevia valtakunnallisia tietojärjestelmäpalveluja, eivätkä nämä investoinnit oikein tehtyinä ole päällekkäisiä.
Tässä on varmasti ensimmäisiä pähkinöitä purtavaksi tulevien sote-alueiden tietohallinnosta vastaaville. Mikäli tiedonjakoa ei pystytä ratkaisemaan, jää suuri osa palvelurakenteella tavoitelluista hyödyistä saavuttamatta. Se olisi sääli, eikä varsinainen sulka hattuun meille ICT-ratkaisujen roolia tuottavuuden nostamisessa korostaville.
Tuoko suunniteltu sote-ratkaisu sinusta parannusta nykyiseen sote-tietojärjestelmien kenttään?