Keväällä 2014 koin siihenastisen elämäni suurimman muutoksen, minusta tuli isä. Moinen elämänmuutos tiesi melkoista remonttia jokapäiväiseen arkeen. Se herätti myös kysymyksen kuinka lasten päivähoito meidän perheessä hoidetaan.
Koodata kerkeää vielä
Alusta alkaen meille oli vaimoni kanssa selvää, että molemmilla on yhtäläiset mahdollisuudet jäädä töistä kotiin esikoisen kanssa. Äitiysloman lähentyessä loppuaan vahdinvaihto kotona tuli ajankohtaiseksi. Pohdin tippuuko sitä aivan devaushommissa kehityksen kelkasta, jos jää töistä puoleksi vuodeksi kotiin. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että koodata ehtii vielä ennen eläkeikää aivan tarpeeksi. Lapset taas kasvavat varsinkin pieninä hirveää vauhtia ja heidän kehittymistään on upeaa päästä päivittäin seuraamaan. Kiireisessä arjessa jää työssäkäyvällä aika lasten kanssa viikolla kuitenkin helposti vähiin.
Vuoden lähestyessä loppuaan näytti töissä siltä, että projektit olisivat sopivasti katkolla ja vaimonkin töissä oli hyvä ajankohta töihin paluulle. Eikun töihin ilmoitus, että jään vuoden vaihteessa kotiin lapsen kanssa. Palaan sitten joskus kesällä. Alusta alkaen töissä ilmoitukseen suhtauduttiin positiivisesti ja oltiin sitä mieltä, että kotiin jääminen on pelkkä ilmoitusasia, eikä sitä tarvitse erikseen perustella. Muilta aikaisemmin kotiin jääneiltä vanhemmilta sateli positiivisia ja kannustavia kommentteja päätöksestä. Hyvä suhtautuminen omalla työpaikallani ei tullut yllätyksenä, mutta vieläkin joillain työpaikoilla isät saavat selitellä kotiin jäämistään. Ja olihan muutamilta ystäviltänikin töissä tiedusteltu työmotivaation puutteesta kun olivat kyselleen kotiin jäämisen mahdollisuudesta.
Niinpä joulua edeltävänä perjantaina leivoin työkavereille läksiäisten kunniaksi suklaakeksejä, kirjoitin sähköpostiin suurpiirteisen lomavastauksen ja vaihdoin ohjelmistokehittäjän manttelin pullantuoksuisen koti-isän essuun.
Product backlogista puuron keittoon
Arki kotona toi mukavaa vaihtelua kiireiseen asiakkaalla työskentelevän softakonsultin elämään. Työvuosia oli kuitenkin ehtinyt kerääntyä vyön alle jo puolen vuosikymmenen verran. Päivät täyttyivät leikeistä, siivoamisesta, ruuanlaitosta, muskarista, vauvasirkuksesta ja silloin tällöin lounastreffeistä tuttujen kanssa. Ensimmäiset kuukaudet viikkorytmi ja työasiat pyörivät mielessä, mutta noin kolmen kuukauden kohdalla olin melko mallikkaasti irtautunut arkiviikkorytmistä. Viikonpäivät menettivät merkityksensä ja päiviä tahditti product backlogin sijaan ilta- ja aamupuurot. Työelämään verrattuna arki kotona on samaan aikaan sekä hektistä että rauhallista. Kotoa ei välttämättä ole kiire mihinkään, eikä tarvitse olla antamassa tuoteomistajalle aika-arviota milloin mikäkin feature on tuotannossa. Toisaalta pieni ihminen vaatii jatkuvaa huomiota, eikä pikkulasta hoitaessa hirveästi ehdi omiin ajatuksiinsa paneutua.
Kotona vietetyn kevään jälkeen osaan arvostaa monia uusia asioita, kuten uudenmallisia busseja, joihin helposti mahtuvat useammat lastenvaunut vierekkäin. Lisäksi nyt kaupungilla liikkuessa tietää aina, mistä löytyy lähin ja puhtain julkinen vessa tai vaunuystävällinen ruokapaikka. Oman lapsen kanssa vietetty aika antoi myös perspektiiviä töissä käymiseen ja työelämään yleensäkin. Nyt tietää, että työnteko ei ehkä ole se kaikkein tärkein asia elämässä. Tämä omalla tavallaan helpottaa töihin keskittymistä, kun tietää, että kotona on tarjolla vastapainoa työkiireille.
Kuinka tasa-arvoista lastenhoito oikeasti on?
Kotikuukaudet saivat myös pohtimaan isien mahdollisuuksia jäädä kotiin niin Suomessa kuin ohjelmistoalalla erityisesti. Luin Helsingin Sanomista, että Suomessa isät käyttävät 10 prosenttia vanhempainrahaan oikeuttavista vapaista. Osin lukema selittyy vanhoilla asenteilla, jotka tuntuvat varsinkin konservatiivisemmilla aloilla istuvan tiukassa. Toisaalta monissa perheissä taloustilanne sanelee, miten vapaat jaetaan. Itsekin vietin suurimman osan keväästä hoitovapaalla, josta maksettava hoitoraha on hyvin vaatimaton. Tämä tarkoittaa sitä, että hoitovapaan aikana usein enemmän tienaava vanhempi lähtee aamuisin töihin. Ja kaikilla on varmasti tiedossa kumpi sukupuoli Suomessa tienaa enemmän. Tilannetta mutkistaa vielä se, että nykyiset vanhempainvapaakäytännöt heikentävät naisten asemaa työnhakijoina, mikä ei puolestaan kavenna tuloeroja. En tiedä osataanko vanhempainvapaiden aiheuttamaa epätasa-arvoa työnhaussa tarkastella objektiivisesti näin miesvaltaisella alalla. Toisaalta taas luulisi juurikin miesvaltaisuuden vuoksi alallamme vallitsevan vahva konsensus siitä, että vanhempien vapaiden tulisi rakenteellisesti jakautua tasapuolisemmin.
Seitsemän kotona vietetyn upean kuukauden jälkeen jätin haikeana muun perheen kotiin ja fillaroin töihin suoraan asiakkaalle uuteen projektiin. Se tarkoittaa päivässä kahdeksaa tuntia, joiden aikana molemmat kädet ovat vapaina ja saa rauhassa fiilistellä siistejä tietokonejuttuja. Isyysvapaalle jäämisen jälkeen meidän perheeseen syntyi toinenkin lapsi. Olisikohan jo aika miettiä milloin jäisi taas lasten kanssa kotiin?
