Viime aikoina on ollut muodikasta dissata digitalisaatio-termin käyttöä – tai ylipäätään siitä vouhottamista. Sami Kuusela, alias Hupparihörhö, vaikuttaa minun silmiini vanhalta setämieheltä väittäessään, että eihän tässä mitään uutta oikeasti ole. Samaa vanhaa vähän eri paketissa. Itse olen täysin eri mieltä, vaikkakin kirjoitus tarkoituksellisen provosoivana taisi osua maaliinsa yllättävänkin tehokkaasti.
Senja Larsen taas toteaa erinomaisessa artikkelissaan, että Piilaaksossa ei puhuta digitalisaatiosta vaan toimintatavoista, innovaatioista, liiketoiminnan kehittämisestä, ohjelmateollisuudesta, sovelluksista ja niiden tuomasta arvosta. Näin se varmasti on.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että Suomessa käytössä olevassa digitalisaatio-termissä ei ole mitään vikaa. Puhukaamme siis digitalisaatiosta rohkeasti. Kehittämisen buumi, mikä tällä hetkellä on päällä, on se oleellinen asia. Digitalisaatio on terminä hyvä, koska se käsittää koko sen laaja-alaisen muutoksen, jonka yhteiskuntamme ja liike-elämämme kohtaa.
Miten digitalisaatio pitäisi sitten määritellä?
Toisin kuin Hupparihörhö, itse näen, että digitalisaation rakennuspalikat ovat varsin uusia. Maailma on asettunut niille raiteilleen, uusine mahdollisuuksineen, vasta hetki sitten. Älykännykät, siinä mielessä kuin me sen ymmärrämme, ovat alle kymmenen vuotta vanhoja. Meillä kaikilla on tehokas tietokone, tiedonsiirtokyvykkyyksineen, kameroineen, paikannusominaisuuksineen sekä huippuluokan kosketusnäyttöineen aina mukana. Tämä mahdollistaa paitsi palveluiden käyttämisen myös tiedon keräämisen aivan uudella tavalla, monesta paikasta ja jatkuvasti.
Alle kymmenen vuotta vanha asia on myös alustatalous ja ekosysteemit, Apple ja Google nykymuodossaan. Globaalit firmat ovat asemoineet itsensä asiakkaiden, palveluntarjoajien, prosessien sekä tiedon keskiöön. Jakamistalous uubereineen on ollut tajunnassamme vasta muutaman vuoden. Se puolestaan on konseptina sellainen, joka muuttaa työn käsitettä ja siihen järjestäytymistä oleellisella tavalla jo nyt, yhtäkkiä, sanoisin.
Kun muutos on näin äkkinäinen, on selvää, että tyhmyyttämme kehitämme edelleen rakenteita ja organisaatioita sen vanhan maailman lainalaisuuksiin nojaten. Kuten Senja Larsenkin toteaa, tämä ei johda todelliseen digitalisaatioon, vaan mahdollistaa korkeintaan asioinnin digitalisoinnin.
Elämme tällä hetkellä uuden digitaalisen aikakauden ensimmäisiä vaiheita. Kuilu nykyisten toimintatapojemme ja teknologian mahdollistamien uusien tapojen toimia välillä on poikkeuksellisen suuri. Tuon kuilun kuroutumista itse kutsun digitalisaatioksi.
Miten kuromme sitä kuilua ja sopeudumme muutokseen yksilöinä, yhtiöinä tai yhteiskuntana? Se on todella merkittävä asia. Sen edistämiseksi tarvitaan rohkeiden tekojen lisäksi myös puhetta, kirjoituksia, toistoa, jankutusta, asian esillä pitämistä. Osa osuu maaliinsa ja osa ei. Mutta puhukaamme silti rohkeasti digitalisaatiosta, tyhjän puhujaksi leimautumisen uhallakin.
