Yhtiötiedote 5.6.2020

Gofore Oyj: Gofore Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.5.–31.5.2020: Voimakas henkilöstömäärän kasvu

GOFORE OYJ YHTIÖTIEDOTE 5.6.2020 KLO 12.00

Gofore Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.5.31.5.2020: Voimakas henkilöstömäärän kasvu

Goforen liikevaihto oli 6,0 miljoonaa euroa toukokuussa 2020 (2019: 6,2 miljoonaa euroa). Katsauskauden lopussa Gofore-konsernin palveluksessa oli yhteensä 606 henkilöä (558 henkilöä).

Toimitusjohtaja Mikael Nylund kommentoi:

“Liikevaihtomme oli toukokuussa 6,0 miljoonaa euroa. Se jäi viime vuoden toukokuun liikevaihdosta, koska työpäiviä oli peräti kolme vähemmän kuin vuotta aiemmin toukokuussa.

Konsernin henkilöstömäärä kasvoi toukokuussa voimakkaasti ja ylitti kuukauden lopussa 600 henkilön rajan. Eniten uusia aloittajia oli ohjelmistokehittäjissä. Vaikka koronatilanne on tuonut haasteita uusasiakashankintaan ja lykännyt uusien projektien aloituksia, näemme myös positiivisia signaaleja markkinassa ja tulemme jatkamaan rekrytointeja.

Uusista sopimuksista mainittakoon, että Suomen ympäristökeskus (SYKE) valitsi Goforen IT-asiantuntijapalveluidensa toteuttajaksi. Sopimus on voimassa 1.6.2020-31.12.2023. Sen avulla SYKE saa lisäresursseja ympäristötietojärjestelmiensä ja digitaalisten palveluidensa suunnitteluun, toteuttamiseen ja ylläpitoon. Sopimuskauden päätyttyä SYKE voi jatkaa sopimusta enintään vuoden mittaisella optiokaudella. Hankinnan arvioitu laajuus on 500-1 000 henkilötyöpäivää vuodessa. Digitaaliset ratkaisut ovat osana yhteiskunnan kaikkien kinkkisten ongelmien ratkaisua. On innostavaa olla mukana soveltamassa niitä ympäristöämme kohtaaviin ongelmiin“.

Liiketoimintakatsauksissaan Gofore julkaisee kuukausiliikevaihdon lisäksi edellisen vuoden vastaavan ajanjakson toteutuneen liikevaihdon. Katsauksissa on myös yhtiön kasvustrategian toteutumisen seuraamista ja vertailtavuutta eri kausien välillä helpottavia tunnuslukuja. Mukana ovat Full Time Equivalent (FTE) -kokonaiskapasiteettia kuvaavat luvut ja alihankinnan FTE-luvut. Lisäksi yhtiö julkaisee maaliskuuta ja syyskuuta koskevissa liiketoimintakatsauksissaan päättyneen vuosineljänneksen konsernin EBITA-liikevoiton, EBITA-liikevoittoprosentin ja näiden vertailuluvut edellisen vuoden vastaavalta ajanjaksolta.

Luvut ovat tilintarkastamattomia.

Taulukkomuotoinen esitys täydentyy vuoden edetessä.

Kuukausi
(2020)
Liikevaihto,
milj. euroa
(liikevaihto
2019)1
Henkilöstö-
määrä2
Työpäivien
lukumäärä
Suomessa
Kokonais-
kapasiteetti,
FTE3
Alihankinta,
FTE4
Toukokuu 6,0 (6,2) 606 19 572 75
Huhtikuu 6,4 (5,5) 596 20 559 80
Maaliskuu 6,8 (6,1) 585 22 549 73
Helmikuu 5,9 (5,3) 578 20 539 68
Tammikuu 6,1 (5,2) 587 21 548 60

1 Liikevaihto, milj. euroa (liikevaihto vuonna 2019) kertoo kyseisen kuukauden tilintarkastamattoman liikevaihdon.
2 Henkilöstömäärä katsauskauden päättyessä.
3 Kokonaiskapasiteetti, Full Time Equivalent (FTE) -luku kertoo konsernin henkilöstön kokonaiskapasiteetin määrän täysipäiväisten työntekijöiden lukumäärää vastaavaksi arvoksi muutettuna. Lukuun lasketaan mukaan koko henkilökunta roolista riippumatta. Vuosilomat, ylityövapaat, sairauslomat tai muut lyhyemmät poissaolot eivät vaikuta lukuun. Osa-aikaisuus ja muut pitkäaikaiset normaalityöajan poikkeamat vähentävät kokonaiskapasiteetin määrää verrattuna työsuhteessa olevan henkilöstön kokonaismäärään.
4 Alihankinta, Full Time Equivalent (FTE) -luku kertoo laskutettavassa työssä käytetyn alihankinnan määrän täysipäiväisten työntekijöiden lukumäärää vastaavaksi arvoksi muutettuna.

Lisätietoja:
Mikael Nylund, toimitusjohtaja, Gofore Oyj
p. 040 540 2280
mikael.nylund@gofore.com

Hyväksytty neuvonantaja: Evli Pankki Oyj, p. 040 579 6210

Gofore Oyj on kansainvälistä kasvua tavoitteleva digitalisaation asiantuntija. Meitä on Suomessa, Saksassa, Espanjassa ja Virossa yhteensä yli 600 alan johtavaa asiantuntijaa, jotka ovat yrityksemme sydän, aivot ja kädet. Kaikella tekemisellämme on positiivinen vaikutus – oli kyse sitten johdon konsultoinnista, muotoilusta tai koodauksesta. Meillä tehdään töitä ihmisistä, yhteisöistä ja organisaatioista välittäen. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2019 oli 64,1 milj. euroa. Gofore Oyj:n osake noteerataan Nasdaq First North Growth Finland -markkinapaikalla. Tutustu meihin paremmin osoitteessa www.gofore.fi.

Tilaa tiedotteemme!

Haluatko kuulla uutisemme ensimmäisenä? Tilaa pörssitiedotteet ja lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi!

Tilaa tiedotteet

Takaisin ylös