Luonnostelet tiedostoa, kun sähköpostiin saapuu uusi viesti. Vilkaiset sitä nopeasti, jos se on jotain tärkeää. Eihän se ollut, mutta vastasit kuitenkin siihen pikaisesti. Jatkat tiedoston työstämistä, kun kuulet jälleen äänen ja puhelimen näyttö alkaavilkkua uuden viestin merkiksi. Luet sen nopeasti, ja jatkat töitä. Hetken päästä selaimen välilehdellä näkyy huutomerkki uuden yksityisviestin merkiksi. Kuinka pitkälle oletkaan päässyt tiedostosi kanssa tuntia myöhemmin?
Monet meistä ovat tottuneet siihen, että työvälineissä huomioidaan ergonomia: on muun muassa säädettävä pöytä, tuoli ja mahdollisuus työskennellä rauhallisessa tilassa. Olen nauttinut näistä itsekin jo vuosia, mutta silti minusta tuntui viime syksynä siltä, että kaipasin muutosta. Olin mieluisasta työnkuvasta huolimatta jatkuvasti väsynyt ja lipsuin taukojen pitämisessä joka päivä.
Kuin tilauksesta Gofore oli sopinut työterveyspalvelumme Heltin kanssa Go To Health! -valmennuksesta. Valmennuksen teemoina olivat uni, palautuminen, itsensä johtaminen sekä työn ja vapaa-ajan tasapaino. Pääsin mukaan tähän Heltin työterveyspsykologin ja työfysioterapeutin pitämään valmennukseen.
Kärpäsen keskittymiskyky ja ampiaisen hermot
Valmennuksessa palattiin perusasioiden äärelle. Opin ymmärtämään, että yli viiden vuoden ajan tekemäni päivystysluonteinen työ Service Deskissä oli vienyt kykyni keskittyä pitkäjänteisesti. Olin tottunut reagoimaan kaikkiin merkkiääniin. Olin jatkuvassa valmiustilassa valmiina reagoimaan asiakkaiden tarpeisiin. Pidempijänteisen työn tekeminen keskeytyi aina jonkinlaiseen hälytysääneen: uusi sähköposti, Slack-viesti, puhelu tai tekstiviesti. Vain murto-osa niistä oikeasti vaati kuitenkaan välitöntä reagointia. Kun työtehtäväni sitten muuttuivat niin, että minä en ollut enää se, joka sai erikoisluvalla pitää läppäriä auki työpajoissa ja palavereissa, tunsin kuin jotain oleellista olisi puuttunut. Jatkuvassa valmiudessa oleminen oli jättänyt jäljen aivoihini, ja vaatisi työtä ja paljon toistoja saada asia korjattua.
Multitaskaamisesta poisoppiminen ei ole helppoa. Kangistuneet tavat ovat syvällä. Usein ajatellaan, että se on se vieruskaveri, joka nykii hihasta pitkin päivää ja aiheuttaa keskeytykset, mutta eihän se näin ole. Tässä voimme katsoa peiliin. Hälyjä on helppo karsia, ja viestit odottavat lukijaansa myöhemminkin. Kun keskeyttää hyvän flow-tilan lukeakseen yhden viestin, voi viedä jopa 40 minuuttia, että pääsee takaisin työnimuun.
Luin nuorena paljon, olin suorastaan lukutoukka. Ahmin kirjallisuutta, kirja päivässä ei ollut temppu eikä mikään. Jatkuvat keskeytykset olivat kuitenkin tehneet aivoilleni sen, että keskittymiskykyni oli haihtunut ja lyhyetkin tekstin pätkät saivat minut turhautumaan ja luovuttamaan. Slack veti puoleensa myös iltaisin.
Keskittymiskyvyn puute aiheutti minussa rauhattomuutta. Yksi kavereistani alkoikin kutsua minua humoristisesti ampiaiseksi. Vaikka nauroinkin vitsille, päätin että en halua olla sen enempää monessa paikassa pörräävä kärpänen kuin ampiainenkaan. Olin motivoitunut tekemään asialle jotakin.
Huippusuorituksiin ei pääse yksin
Vaikka olin aiheuttanut ongelmani itse, en pystynyt ratkomaan sitä yksin. Tarvitsin avukseni valmentajaa. Onneksi työterveytemme keskittyy ennaltaehkäisevään työhön ja erityisesti aivotyöläisen terveyden ylläpitämiseen, joten olin hyvissä käsissä. Vertaistuen merkityskin oli suuri. Valmennuksessa oli työkavereita, joista osa paini samojen haasteiden kanssa, ja sain heiltä hyviä vinkkejä.
Olen aina ollut sellainen, että ikäviä tehtäviä tulee tehtyä paremmin, kun asialla on selkeä aikaraja ja joku, joka seuraa sen toteutumista. Asetin itselleni kolme tavoitetta: Harva meistä kutsuisi taukojen pitämistä tai 7,5 tuntista työpäivää ”ikäväksi tehtäväksi”, mutta minulle ne olivat muodostuneet mahdottomiksi. Tiesin, että seuraavassa tapaamisessa Heltin terveysasiantuntijat kysyisivät, miten olin onnistunut itselleni asettamissa tavoitteissa ja tämä motivoi minua pitämään lupaukseni.
Olen ihminen, jonka on vaikea kieltäytyä, joten työkalenterinikin täyttyi aiemmin muiden ehdoilla. Valmennuksessa saamieni vinkkien myötä aloin merkitä työkalenteriini palaverivapaita päiviä, taukoja, lounastaukoja jne. Pian minulla oli paljon aivojeni kaipaamaa keskittymisaikaa ja myös enemmän aikaa kaivatuille työn keskeytyksille.
Kun sitten seuraavalla valmennuskerralla valmentaja kysyi, miten olin onnistunut tavoitteissani, tuntui hyvältä voida kertoa, että olin käynyt pari kertaa viikossa uimassa ja onnistunut lähtemään toimistolta ajoissa. Olin niin ylpeä siihenastisista saavutuksistani, että motivaationi pitää kiinni opitusta kasvoi entisestään.
Paljastavaa seurantaa
Valmennukseen liittynyt Firstbeat-mittaus selvitti stressistä palautumista ja unen palauttavaa vaikutusta. Tulokset avasivat silmäni näkemään, miten huonosti palauduin stressistä vapaa-ajallani. Tämä auttoi minua myös tekemään muutoksia elämässäni. Ensimmäisen mittauksen aikana minua huvitti huomata, että erään päivän ainoa palauttava hetki oli käyntini fysioterapeutilla. Niin rentouttavaa kuin hänen vastaanotollaan onkin, tajusin myös, että tarvitsen lisää palauttavia asioita päiviini.
Viikkojen ja kuukausien vieriessä sain pidettyä paremmin tavoitteistani kiinni. Myönnän, että ensimmäisiin kuukausiin ei työpäiviini edelleenkään mahtunut juuri muita taukoja kuin lounas. Maltoin kuitenkin tehdä normaalin mittaista päivää ja aloin tajuta, että työt eivät tekemällä lopu.
Ampiainen on lentänyt pois
Kesäloma viimeisteli sen, mihin asti olin päässyt kevään mittaan tavoitteissani. Huomasin kykeneväni keskittymään jälleen lukemiseen ja luinkin lomani aikana toistakymmentä kirjaa. Se teki minut mielettömän onnelliseksi! Jatkoin itseni valmentamista ja luin pari kirjaa myös stressin hallitsemisesta ja vähentämisestä.
Vapaa-ajalla puhelin on ollut kädessäni vähemmän, enkä ole jäänyt paitsi mistään tärkeästä. Iltaisin vilkuilen Slackia vain harvoin, ja silloinkin katsoakseni söpöjä koirakuvia #hundkarusellen-kanavalta.
Palattuani lomalta sorvin ääreen, minulla on ollut aikaa muullekin kuin näytön tuijottamiselle. Olen ehtinyt jäädä vaihtamaan kesäkuulumisia ohi kävelevän työkaverin kanssa ja toivottaa uusia työkavereita tervetulleeksi. Kaikista näistä hetkistä huolimatta, olen myös ehtinyt tehdä kaikki päivän työni. Olen selvästi vähemmän stressaantunut ja minua ei ole enää kutsuttu ”ampiaiseksi”.
Aivoista huolehtiminen on tärkeintä, mitä aivotyöläinen voi omaksi parhaakseen tehdä. Aivot tykkäävät vaihtelusta ja rutiineistakin, mutta eivät keskeytyksistä ja multitaskauksesta. Ja työkaverit tykkäävät kaverista, joka ehtii istua alas kahville ja jakaa lomavinkkinsä vilkuilematta samalla Slackia. Virkistävän tauon jälkeen aivoillakin on uutta virtaa ja flow-tila löytyy helpommin – jopa sen aloitetun tiedoston viimeistelyyn.
