Lehdistötiedote 4.1.2024

Gofore vahvistaa kasvuaan saksankielisessä Euroopassa – Marc Fuchs nimitetty DACH-alueen toimitusjohtajaksi

4.1.2024 09:30:00 EET

Gofore on nimittänyt Marc Fuchsin yhtiön DACH-alueen toimitusjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Hän on aloittanut tehtävässään vuoden 2024 alussa. Fuchs siirtyy Goforelle digitaalisen muutoksen konsultointia ja ratkaisuja tarjoavan Randstad Digital Germany AG:n johtotehtävistä. Nimityksellä Gofore vahvistaa kasvustrategiansa toteuttamista saksankielisen Euroopan alueella. Tehtävä on konsernissa uusi.

Marc Fuchs (51) vastaa yhtiön liiketoiminnasta ja kasvusta saksankielisessä Euroopassa. Goforella on DACH-alueella 150 työntekijää ja toimipisteitä kahdeksalla paikkakunnalla.

Fuchsilla on pitkä ja monipuolinen kokemus IT-alalta Saksan johtavissa IT-palveluja ja teknologiaratkaisuja tarjoavissa yhtiöissä. Hän on toiminut myynti-, liiketoiminta- ja asiakkuusjohtajana sekä konsulttina erityisesti autoteollisuuden ja valmistavan teollisuuden digitaalisessa muutoksessa.

Ennen Goforelle siirtymistään Fuchs vastasi Randstad Digital Germany AG:n johtoryhmän jäsenenä yhtiön autoteollisuuden ja valmistavan teollisuuden asiakkuuksien liiketoiminnasta. Tätä ennen hän toimi IT-ratkaisuja tarjoavassa NTT Data Deutschland GmbH:ssa Senior Vice Presidentinä vastaten mm. yhtiön BMW:n asiakkuudesta. Fuchs on työskennellyt myös Capgeminillä, jossa hän toimi myyntijohtajana vastaten autoteollisuuden liiketoiminnasta Saksassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa.

Fuchs on koulutukseltaan tekniikan tohtori Münchenin teknillisestä yliopistosta.

“Haemme strategiamme mukaisesti kansainvälistä kasvua saksankielisestä Euroopasta. Marcin nimitys lisää edellytyksiämme rakentaa kasvua entistä voimakkaammin strategisilla älykkään teollisuuden ja digitaalisen yhteiskunnan toimialoilla. Marcilla on vankka kokemus paikallisesta markkinasta, ja hän jakaa kanssamme samanlaisen ihmiskeskeisen kulttuurin ja arvomaailman. Toivotan Marcin lämpimästi tervetulleeksi Goforen johtoryhmään ja tärkeään rooliin yhtiömme strategian toteuttamisessa”, sanoo Goforen toimitusjohtaja Mikael Nylund.

”Olen vaikuttunut Goforen modernista pohjoismaisesta työkulttuurista sekä tavoitteista älykkään teollisuuden ja digitaalisen yhteiskunnan toimialoilla. Hyvä asiakaspohja DACH-alueella antaa erinomaiset lähtökohdat liiketoimintamme kasvattamiselle. Itselleni on tärkeää olla osa merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä tekevää yhteisöä, johon lukeutuvat niin asiantuntijamme kuin asiakkaatkin. Haluan tukea asiakkaidemme kasvua innovatiivisella tarjoomalla ja pitkäjänteisellä, luottamuksellisella yhteistyöllä. Goforella näiden tavoitteiden edistäminen on mahdollista”, sanoo Marc Fuchs.

Goforen asiakkaita DACH:ssa ovat digitaalisen yhteiskunnan toimialalla mm. Saksan rautatieyhtiö Deutsche Bahn, Baijerin osavaltion digitalisaatiovirasto (Bayerische Agentur für Digitales, byte), Spar sekä merkittävä valtion viranomainen. Älykkään teollisuuden asiakkuuksia ovat mm. BMW, Skidata, Voith, AGCO ja Bosch Rexroth.

”Suomi on maailmanlaajuisesti merkittävässä asemassa julkishallinnon ja yhteiskunnan digitalisoinnissa, ja Goforella on ollut olennainen rooli siinä. Näen paljon mahdollisuuksia tämän digitalisaatio-osaamisen viemisessä Saksan julkiselle sektorille. Älykäs teollisuus on avainasemassa maamme tuottavuuden ja kilpailukyvyn kasvattamisessa. Uskon, että yritykset ja organisaatiot tulevat yhä enemmän investoimaan digitalisaatioon ja teknologiaan”, Fuchs sanoo.

Goforella on ollut liiketoimintaa Saksassa vuodesta 2017, kun tytäryhtiö Gofore Germany GmbH perustettiin. Tämän jälkeen Gofore on toteuttanut DACH-alueella kaksi yrityskauppaa: digitaaliseen muotoiluun erikoistunut Mangodesign vuonna 2019 ja ohjelmisto- ja asiantuntijayritys eMundo vuonna 2022.

Lisätietoja

Mikael Nylund, toimitusjohtaja, Gofore Oyj
p. 040 540 2280, mikael.nylund@gofore.com

Marc Fuchsin haastattelupyynnöt:
Anne Sivula, media ja PR, Gofore Oyj
p. 040 717 8473, anne.sivula@gofore.com

Images

Marc Fuchs

Gofore on kansainvälinen digitaalisen muutoksen konsulttiyhtiö. Meillä on yli 1 400 asiantuntijaa kaikkiaan 19 toimipisteessä Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Virossa, Espanjassa ja Italiassa. Teknologian ja liiketoiminnan asiantuntijamme rakentavat yhdenvertaista digitaalista yhteiskuntaa ja kestäviä älykkään teollisuuden ratkaisuja. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistää pioneerihenkisyys sekä halu luoda inhimillisempää, vastuullisempaa ja eettisempää digimaailmaa. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 189,2 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Visiomme on olla merkittävin eurooppalainen digitaalisen muutoksen asiantuntijayritys.

Tilaa tiedotteemme!

Haluatko kuulla uutisemme ensimmäisenä? Tilaa pörssitiedotteet ja lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi!

Tilaa tiedotteet

Takaisin ylös