Millainen urasi on ollut tähän asti?
Monipuolinen, yhdellä sanalla. Olen aina ollut generalisti, mikä on mielestäni usein aliarvostettua. Olen ollut liikkeenjohdon kehitysrooleissa sekä niin sanotuissa big four -taloissa kuten Deloitte ja Ernst & Young että startup-maailmassa – eri yrityksissä eri toimialoilla, mikä on rikastuttanut kokemustani. Goforella työskentelin vajaan vuoden Head of Delivery -roolissa vastaten asiakastoimituksista ja asiakaskokemuksesta, kunnes kollegani Outi Määttä lähti vuoden vaihteessa ja minulle avautui mahdollisuus ottaa Intelligent Industryn vetovastuu.
Miltä Intelligent Industryn vetäminen on tuntunut ensimmäisten kuukausien jälkeen?
Olen lähtenyt liikkeelle havainnoimalla ja kuuntelemalla, mitä tiimi ja liiketoiminta tarvitsevat. Onhan tämä ollut myös innostavaa – opeteltavaa on paljon ja asioita, joihin pitää päästä sisään. En halua kiirehtiä uudistamaan tai muuttamaan toimintatapoja, jotka tuottavat tulosta. Saan tehdä työtä asiakkaiden hyväksi vahvasti yhdessä tiimin kanssa. Meillä on mahtava porukka ja toimialan johtoryhmä, ja molemmissa on todella hyvä meininki.
Mikä on juuri nyt kiinnostavinta teollisuuden digitalisaatiossa?
Tekoäly on toki kaikkein puhutuin aihe: sitä kohtaan ollaan uteliaita, ja sitä kohtaan on myös tietynlainen paine käyttää sitä ilman varmuutta siitä, mitä sillä oikeastaan kannattaisi tehdä. Meidän bisneksen näkökulmasta tekoäly on myös erittäin kiinnostava muutos esimerkiksi hankinnan osalta.
Epävarmuus on muutenkin ollut vahvasti läsnä teollisuudessa jo pitkään. Päätöksenteko epävarmuuden aikaan on kiinnostava teema, ja meidän Intelligent Industryn teemamme tälle vuodelle onkin rohkeus. Sitä haluaisimme nähdä enemmän suomalaisessa teollisuudessa.
Mitkä ovat Goforen vahvuuksia tällä alueella ja mitä aiot kehittää?
Meillä on valtavasti asiakkaita auttavaa osaamista. Erityisesti digitaalinen tuotteen elinkaarimalli on erittäin fiksu konsepti, joka tulee varmasti parantamaan asiakkaiden kilpailukykyä ja siitä saatavaa arvoa. Osa asiakkaista on jo pitkällä tällä matkalla, toisille se on uudenlainen ajattelutapa. Digitaalisen tuotteen elinkaarimallia voi lähteä rakentamaan mistä pisteestä tahansa – joko siitä helpoimmasta tai esimerkiksi siitä, joka ”hiertää” eniten.
Mielestäni voisimme kehittää sitä, miten tarjoamme asiakkaille entistä joustavammin juuri sitä, mitä he tarvitsevat. Meillä on paljon fiksuja ihmisiä – mikä ei tarkoita sitä, että jäisimme laakereillemme lepäämään, vaan opimme ja uudistumme jatkuvasti. Teollisuus kaipaa nyt kipeästi näkemystä ja perspektiiviä: luotettavaa kumppania sparraamaan seuraavia askeleita jatkuvassa muutoksessa.
Kerro vielä jotain muuta itsestäsi.
Pelaan vapaa-ajalla koripalloa, joskin tällä hetkellä kuntoutan akillesjänneleikkauksen jäljiltä. Pidän käsillä tekemisestä: askartelen paljon ja olen koulutukseltani kultaseppä. Haaveilen tällä hetkellä pienestä mökistä, joka olisi oma remppaprojektini. Olen myös ikuinen opiskelija ja vahvasti ihmiskeskeinen tyyppi. Olen kouluttautunut elämäntaitovalmentajaksi, sillä ihmisten ajattelutavat ja tunteet vaikuttavat myös työelämässä, ja niiden vaikutusten ymmärtäminen on lähellä sydäntäni.