Tilannekuva

Luottamuksen elementit digitaalisessa yhteiskunnassa

Miten säilytetään korkean luottamuksen yhteiskunta digitaalisessa maailmassa?

Gofore selvitti digitaalisen yhteiskunnallisen luottamuksen rakentumisen elementtejä matkallamme kohti agenttista tekoälyaikaa. Tämän tilannekuvan muodostamiseen haastateltiin 15 eturivin digitalisaatiojohtajaa ja johtavaa asiantuntijaa keväällä 2026.

Korkea luottamus on kuin suomalaisen yhteiskunnan näkymätön käyttöjärjestelmä. Se mahdollistaa monta asiaa, jotka saavat arkemme rullaamaan. Korkea luottamus saa kansalaiset luottamaan datansa viranomaisten käyttöön, mikä on digitaalisen yhteiskunnan muodostamisen edellytys.

Digitaalisessa maailmassa luottamuksella on kuitenkin kaksi ääripäätä. Yhtäältä luottamusta koetellaan niin digihuijausten, syväväärennösten ja algoritmien muokkaaman maailmankuvan kautta, toisaalta korkea luottamus voi tehdä meistä digimaailmassa liian huolettomia ja vaarallisen hyväuskoisia.

Tässä raportissa on tunnistettu haastatteluaineistosta viisi luottamusjännitteiksi nimettyä ilmiötä, jotka rapauttavat yhteiskunnallisen luottamuksen syntymistä ja siten heikentävät inhimillisesti digitaalisen yhteiskunnan kestävyyttä palveluineen. Jännitteet ovat samalla merkityksellisiä ja yhteiskunnallisia digitalisaation keskusteluja, joiden osalta seuraava hallitus ei saa pudottaa palloa.

Aerial view from Helsinki

Haastatellut johtajat ja johtavat asiantuntijat

Antti Kauppinen – Erillisverkot
Antti Ylä-Jarkko – KeuSote
Heikki Heikkilä – Keha-keskus
Ismo Parviainen – Sisäministeriö
Jaakko Lempinen – Yle
Jarkko Levasma – Valtiovarainministeriö
Johanna Vuorelma – Tampereen yliopisto
Jukka Nikkilä – Puolustusvoimat
Maria Rautavirta – Liikenne- ja viestintäministeriö
Markku Heinäsenaho – Sosiaali- ja terveysministeriö
Nina Nissilä – Kela
Peter Sund – Kyberala, Teknologiateollisuus
Petteri Hemminki – Puolustusvoimat
Sasa Haavisto – Poliisihallitus
Ville Peltola – Teknologiateollisuus

Näkemyshankkeen sparraajana on toiminut Valtiovarainministeriön ICT-johtaja Jarkko Levasma.

Jännite 1

Korkean luottamuksen yhteiskunta ei ole ikuinen

Luottamus on ollut suomalaisen yhteiskunnan näkymätön käyttöjärjestelmä, jota ei saa pitää itsestäänselvyytenä. Korkean luottamuksen yhteiskunta ei ole itseään ylläpitävä tai ikuinen. Meitä kaikkia yhdistävien tekijöiden tunnistaminen ja yhteiseksi tekeminen vaativat tietoista työtä. Jos luottamuksen kulttuuriperintö ei siirry uusille sukupolville, olemme ongelmissa.

Luottamuksen uusintaminen vaatii kansaa yhdistävien elementtien tunnistamista ja niiden vahvistamista.

 

Mitä tämä tarkoittaa

Suomessa luotetaan kansalaisten horjumattomaan yhteiskuntaluottamukseen.

Yhteinen Suomi ei ole enää itsestäänselvyys. Tunne yhteenkuuluvuudesta on viime kädessä päivittyvää kulttuuriperimää, joka pitää tunnistaa ja rakentaa – se ei siirry automaattisesti.

Haasteen ydin on tämä: yhteiskunnallista luottamusta rakennetaan edelleen rakenteista käsin, kun tämän päivän maailmassa pitäisi johtaa luottamuksen kokemusta. Tämä puuttuu Suomesta ja vaatii korjausliikkeen.

Keskiöön pitäisi ottaa ihmisten kokemukset ja kohtaamiset, yhteisen todellisuuden rakentaminen eri näkökulmasta käsin ja uuden ajan yhteisöllisyys.

Kysymykset Suomelle

  • Mikä yhdistää suomalaisia vuonna 2036?
  • Voiko yhteiskuntamme toimia ilman yhteistä tarinaa?
  • Olemmeko liian varmoja, että korkea luottamus on myötäsyntyistä?
  • Miten luottamusta johdetaan kansalaiskokemuksena?
  • Miten algoritmien ohjaama mediamaailma ja informaatiovaikuttaminen vaikuttavat luottamukseen?

Näin haastatellut kertoivat

”Luottamuksesta on tullut kollektiivinen kokemus.”

”Luottamus ei ole ainoastaan vuoropuhelua yhteiskunnan ja yksilön välillä, vaan ennen kaikkea yksilöiden välillä.”

”Me ollaan ehkä vähän tuudittauduttu siihen, että me ollaan korkean luottamuksen yhteiskunta.”

”Tärkein elementti on kokemus siitä, onko joku sinun puolellasi vai ei.”

”Yhteinen ”putki” eli julkiset palvelut läpi suomalaisen yhteiskunnan: neuvola, päivähoito, koulujärjestelmä, jatkokoulutus, armeija. Nämä luovat yhteistä mielenmaisemaa ja pohjaa järjestelmälle ja sulattavat erilaiset ryhmät toimimaan yhdessä ainakin kohtuullisesti.”

Jännite 2

Ihminen ei luota siihen, mitä hän ei ymmärrä

Yhteiskunta rynnii kohti agenttisen tekoälyn aikaa. Tekoälyyn liittyvät haasteet eivät ole teknisiä, vaan inhimillisiä. Muutoksen onnistuminen riippuu siitä, pysyvätkö ihmiset kehityksen mukana.

Mitä tämä tarkoittaa

Tekoälymuutos on kasautuva muutos, jonka läpimenoa ei johdeta riittävästi. Osa kansalaisista ei ole vielä edes tottunut ajatukseen, että asioitaan voi hoitaa digitaalisesti.

Haaste on tämä: palveluiden tekninen toimivuus ei kerro niiden asiakaskokemuksesta mitään.

Julkishallinto optimoi järjestelmiä, mutta kansalainen arvioi kokemusta. Huono kokemus palvelusta johtaa nopeasti päätelmään, ettei järjestelmään voi luottaa.

Kysymykset Suomelle

  • Miten ihminen voi luottaa palveluun, jota hän ei ymmärrä?
  • Mitä toimenpiteitä luottamuksen syntyminen tekoälyajalla vaatii?
  • Miten saavutamme riittävän läpinäkyvyyden, jota luottamus vaatii?
  • Miten tekoäly muuttaa ihmisen roolia ja toimijuutta?
  • Millainen on hyvä palvelukokemus tekoälyaikana?
  • Miten pidämme kaikki mukana muutoksessa?

Näin haastatellut kertoivat

”Miten luottamus rakennetaan koneen ja ihmisen välille?”

”Kuka sen päätöksen on tehnyt, ihminen vai kone?”

”Jos ihmiset eivät ymmärrä palvelumalleja, joihin heidän pitäisi luottaa, on luottamusta vaikea rakentaa.”

”Digipalvelut ei ikinä väsy.”

”Me ymmärretään teknologian vaikutus, mutta emme sen sosiaalis-kognitiivis-psykologista vaikutusta.”

”Kone paitsi muuttaa toiminnan logiikoita, se saa myös ihmisen muuttamaan omaa toimintaansa.”

Jännite 3

Luottavaisena, mutta ulkokehällä

Vahvan demokratian maana, Suomessa luotetaan järjestelmään – samalla emme usko voivamme suuresti vaikuttaa siihen. Valtaosalle meistä demokratiassa jäävä rooli on seurata itseä koskevien päätösten tekoa sivulta ja sietää etäännyttämisen politiikkaa.

Mitä tämä tarkoittaa

Suomessa osallistaminen on osittain näennäistä: osallistaminen rajoittuu lausuntokierroksiin, joissa ratkaisut ovat jo valmiita.

Kysyttiin, mutta vastauksella ei ollut vaikutusta. Toimijuuden kokemus on siis heikko.

Ihmiset kaipaavat tunnetta siitä, että näkemyksillä voi vaikuttaa keskustelun kulkuun, jopa lopputulokseen.

Merkitykselliset päätökset tehdään etäällä ja arjen ulottumattomissa, mikä voi hämärtää luottamuksen kokemusta ja uskoa tulevaan.

Kysymykset Suomelle

  • Mitä tapahtuu luottamukselle, jos ihmiset eivät koe olevansa osa yhteiskunnan rakentamista?
  • Onko nykyinen demokratia riittävä digitaaliseen aikaan?
  • Miten ihmiset otetaan paremmin mukaan ennen päätöksiä?
  • Miten kansalaisten tietoa hyödynnetään paremmin?
  • Miten tulevaisuususko siirtyy seuraaville sukupolville?

Näin haastatellut kertoivat

”Suomalaiset luottavat järjestelmään, mutta eivät koe olevansa sen tekijöitä.”

”Demokratia typistyy vaaleihin kerran neljässä vuodessa.”

”On aika vähän niitä paikkoja, missä sitä vuoropuhelua voi tehdä.”

”Meidän pitäisi ottaa nyt paljon rohkeammin ja kunnianhimoisemmin käyttöön näitä muita demokratiatyökaluja, kuten kansalaispaneelit.”

”Kansalaisilla on erittäin vahvaa tietovarantoa, joka pitäisi saada paljon aktiivisemmin käyttöön.”

”Uuden sukupolven pitäisi nimenomaan haastaa vallitsevat rakenteet.“

Jännite 4

Suurin riski ei ole virheen tekeminen, vaan pysähtyneisyys

Suomalainen yhteiskunta on rakentunut virheettömyyden ihanteelle. Virheettömyys koetaan laatuna ja luotettavuutena. Täydellisyyden vaikutelman varjelun sijaan tarvitaan rohkeutta kohdata epävarmuutta ja keskeneräisyyttä.

Mitä tämä tarkoittaa

Virheettömyyden ihanne elää suomalaisessa kulttuurissa edelleen vahvana. Kulttuuriimme kuuluu epäonnistumisen pelko ja julkinen häpeä.

Virkavastuun vaikutus pysähtyneisyyteen on merkittävä. Virheettömyyden tavoittelu aiheuttaa hitautta ja heikentää uudistumiskykyä, jota nyt tarvitaan. Luottamus ei horju virheistä. Luottamus horjuu siitä, ettei virheitä tunnisteta, myönnetä tai korjata.

Olisi tarpeen luopua kitkerän jälkiviisastelusta kulttuurista ja korvata se kollektiivisella oppimisella.

Kysymykset Suomelle

  • Mikä on suurempi riski, virhe vai pysähtyneisyys?
  • Kuinka paljon täydellisyyden tavoittelu hidastaa meitä?
  • Miten poistamme virheiden tekemisen pelkoa ja virkavastuun taakkaa?
  • Haluammeko uudistua ennakoiden – vai kiireellä ja pakon edessä?
  • Palkitseeko järjestelmä uudistajia?
  • Miten virheistä tehdään näkyvää oppimista?

Näin haastatellut kertoivat

”Jos liian pitkään harkitaan ja jäädään sivusta seuraajaksi, niin sittenhän me ei olla tekemässä sitä maailmaa, mitä me halutaan.”

”Siis ihan räikeästi ylisuojellaan ja estetään kehittämästä.”

”Jos joku kritisoi, niin se sivuutetaan.”

”Monesti asioista keskustellaan hyvin tutuilla laduilla.”

”Tää kellotaajuus on aivan liian hidas.”

”Kyllähän hitaudesta kertoo, että ensin tehdään kaksivuotinen esiselvitys, jonka jälkeen alkaa varsinainen selvitys.”

”Digiltä ei siedetä pienintäkään virhettä.”

Waiter carring chairs outside while a man looks ahead behind the cafe window

Jännite 5

Teknologiasta on tullut turvallisuuskysymys

Informaatiovaikuttaminen kohdistuu yhä useammin luottamuksen horjuttamiseen eikä järjestelmiin. Vaikka informaatiovaikuttamista on tehty läpi maailmanhistorian, sen nykyiset muodot ovat meistä monelle vieraita ja hyvin vaivihkaisia. Siksi emme osaa tai ymmärrä puolustautua sitä vastaan.

Elämme aikaa, jossa bittejä aseellistetaan. Korkean luottamuksen yhteiskunnan seuraava haaste on rakentaa digitaalista turvallisuuskulttuuria.

Mitä tämä tarkoittaa

Yhteiskunta on entistä riippuvaisempi teknologiasta, jota se ei täysin hallitse.

Teknologia ei ole enää vain teknologiaa ja infrastruktuuria. Se on valtaa.

Teknologia rakentaa hyvinvointia ja turvallisuutta, mutta samalla se luo uusia riippuvuuksia ja haavoittuvuuksia.

Korkea luottamus on ollut vahvuutemme, mutta digitaalisessa ympäristössä se voi johtaa uhkien aliarviointiin.

Turvallisuuskulttuurimme on rakentunut fyysiseen maailmaan, vaikka merkittävä osa riskeistä syntyy nykyisin digitaalisissa ympäristöissä.

Kysymykset Suomelle

  • Miten korkean luottamuksen yhteiskunta pärjää digitaalisessa maailmassa?
  • Miten säilytämme korkean luottamuksen ilman digitaalista sinisilmäisyyttä?
  • Osaammeko tunnistaa hitaasti kasvavat riskit ajoissa?
  • Uskallammeko uudistua ennen kuin kriisi pakottaa siihen?
  • Millainen digitaalinen turvallisuuskulttuuri Suomeen tarvitaan ja kuka sitä johtaa?

Näin haastatellut kertoivat

”Eurooppa on heräävinään asiaan, jonka olemassaolo on ollut tiedossa pitkään.”

”Yhtäkkiä teknologia on turvallisuuspoliittinen kysymys.”

”Nyt Yhdysvallat aseellistaa teknologiaa.”

”Eurooppa taisi unohtaa, mikä meidän rooli globalisaatiossa on. Me ei voida olla vaan tavallaan kuin kylpylässä koko aikaa.”

”Digitaalisessa ympäristössäkin meidän lompakko on siellä perstaskussa.”

”Digitaalinen ja turvallisuustietokasvattaminen alkaisi sopivin askelin jo ekasta luokasta.”

Tutkimuksen tiedot

Tämän tilannekuvan tiedot perustuvat laadulliseen haastattelututkimukseen, jonka on toteuttanut tutkimuslaitos Verian Gofore Oyj:n toimeksiannosta ajalla 18.3.–11.5.2026. ​

Tutkimusaineisto koostuu 15 syvähaastattelusta, kukin kestoltaan 45–60 minuuttia. Tutkimuksen laajasta aineistosta on tunnistettu viisi jännitettä, jotka liittyvät luottamuksen heikentymiseen suomalaisessa, digitaalisessa yhteiskunnassa. Kunkin jännitteen perään on nostettu keskeisiä luottamuksen muotoutumiseen liittyviä kysymyksiä, joihin seuraavan Suomen hallituksen on tärkeää tarttua. Nimetyt jännitteet on muotoillut Gofore, yhteistyössä Verianin kanssa.

Lopuksi: Näkemys

Vuosi 2026 on digitalisaation totuuden hetki

Digitalisaatio on siirtynyt uuteen vaiheeseen. Kyse ei ole enää yksittäisten järjestelmien kehittämisestä tai teknologisista kokeiluista, vaan siitä, miten yhteiskunnan keskeiset toiminnot pysyvät toimintakykyisinä, tuottavina ja luotettavina aikana, jota leimaavat geopoliittinen epävarmuus, kiristyvä julkinen talous, vahva menokuri, osaajapula ja nopea teknologinen murros.

Lue Goforen julkishallinnon liiketoimintasektorin vastaavan johtajan Ewa Tawaststjernan näkemys aiheesta.

Lue blogi

Takaisin ylös