Lehdistötiedote 18.12.2023

Hybridityö, yhteisöllisyys ja vapaa-aika yhdistyvät Goforen uudella pääkonttorilla

18.12.2023 09:30:00 EET

Pörssiyhtiö Goforen pääkonttori Tampereella on muuttanut uuteen GO21-toimitilakortteliin. Digitaalisen muutoksen konsulttiyhtiön monimuotoiset tilat mahdollistavat hybridityön sekä kohtaamiset tiimien, asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Työntekijöiden yksilölliset tarpeet on huomioitu toimiston suunnittelussa. Pääkonttori taipuu myös vapaa-ajan viettoon, harrastamiseen ja kuntoiluun. GO21-kiinteistön on toteuttanut KVR-urakoitsijana toiminut Jatke Pirkanmaa, jolle noin 50 miljoonan euron projekti oli sen historian suurin hanke. Sijoittajakumppani A. Ahlström Kiinteistöille hanke täytti kaikki investoinnille tärkeät kriteerit.

GO21-toimitilakortteli sijaitsee rautatieaseman vieressä, Tampereen historiallisten Tavara-aseman ja Morkun aukion läheisyydessä osoitteessa Peltokatu 34. Gofore on merkittävän asiantuntijayritysten keskittymän päävuokralainen. Muita GO21:een siirtyviä IT- ja teknologiayhtiöitä ovat CGI, 61 NorthPoint Solutions, M-Files ja Fellowmind. Myös Jatke Pirkanmaa ja ravintola- ja kahvilatoiminnasta vastaava Aitoleipä toimivat kiinteistössä.

Goforella on Tampereella noin 360 asiantuntijaa ja kaikkiaan henkilöstöä Suomessa ja Euroopassa yli 1 400. Pääkonttori noudattaa yhtiön toimitila- ja työympäristökonseptia. Tiloista löytyy myös mm. peli- ja harrastehuone, kuntoilutila, studio ja bändihuone. Sauna- ja tapahtumatilat ovat paitsi asiakas- ja sidosryhmätapaamisille, myös henkilöstön käytössä vapaa-ajalla.

”Uusi pääkonttorimme tukee yrityksemme kasvutavoitteita erinomaisesti. Työelämä monimuotoistuu, ja me Goforella haluamme palvella yksilöllisesti useiden eri työntekijäryhmien tarpeita, sitouttaa henkilöstöämme sekä erottautua haluttuna työnantajana. Toimitilojemme tarkoitus Tampereella, muualla Suomessa ja kansainvälisesti on mahdollistaa entistä paremmin tapaamiset, olla hyvin saavutettavissa sekä tukea yhteisömme hyvinvointia ja jaksamista. Pääkonttorimme on luonteva ja inspiroiva kohtaamispaikka paitsi asiantuntijoillemme, myös asiakkaillemme, sidosryhmillemme ja laajemmallekin yhteisölle”, sanoo Goforen toimitusjohtaja Mikael Nylund.

null
Avoin työskentelytila Anne Sivula

“GO21:n rakentaminen oli Jatkeelle erityisen merkittävä hanke. Projekti oli kokoluokassaan Jatke Pirkanmaan historian suurin yksittäinen hanke, johon sisältyi myös Tavara-aseman ja rautatieläisten asuintalon peruskorjaus ja uudistus. GO21 tulee olemaan Tampereen ensimmäinen LEED Platinum -tason ympäristösertifikaatin omaava toimistotalo. Rakennukselle on haettu myös tilankäyttäjien hyvinvoinnin huomioiva WELL-sertifiointi. Keskeinen sijainti rautatien ja vilkkaasti liikennöidyn kadun läheisyydessä otettiin suunnittelussa huomioon ulkoseinien äänieristävyydellä ja rakenteiden tärinävaimennuksella. Vuokralaiset arvostavat myös laadukkaasti äänieristettyjä tiloja, hyviä sisäilmaolosuhteita sekä läsnäolo- ja päivänvalotunnistimilla ohjattua valaistusta. Uutta teknologiaa edustavat mm. aurinkosäteilijät. Katoilla on noin 400 m2:n aurinkosähköjärjestelmä, jossa on minimoitu varjostumisen vaikutukset. Järjestelmä tuottaa sähköä keskimäärin 64 MWh vuodessa”, kertoo Jatke Pirkanmaan projektijohtaja Rauno Kulmala.

”A. Ahlström Kiinteistöt keskittyy laadukkaisiin toimitilakohteisiin kasvukeskuksissa. Tampereen markkinaa oli tutkittu jo pitkään ennen tätä tontinluovutuskilpailua. Tämä hieno kehityskohde täytti kaikki kriteerimme. Vahva ankkurivuokralainen, luotettava toteuttaja ja sertifioitu laadukas kohde elinvoimaisen Tampereen ytimessä. Vuokraus on edennyt erinomaisesti ja vuokralaiset muodostavat yhdessä merkittävän osaamiskeskittymän. GO21-kohdetta ja lähialuetta on jo ehditty kutsua jopa Tampereen Piilaaksoksi”, sanoo A. Ahlström Kiinteistöjen kiinteistöjohtaja Pia Lindborg

null
Saunasta on näkymät kaupunkiin. Antti Rastivo
null
Monimuotoinen toimistotila. Anne Sivula

GO21- toimitilakortteli
www.go21.fi

  • Jatke-konserniin kuuluva Jatke Pirkanmaan toteuttama kortteli. Sijoittaja- ja omistajakumppani on A. Ahlström Kiinteistöt.
  • Tampereen kaupunki järjesti korttelialueen tontinluovutus- ja konseptikilpailun 2019. Jatke ja Ahlström aloittivat hankkeen 2020, ja Goforen lähteminen mukaan varmisti sen etenemisen.
  • GO21-nimi: GO viittaa Goforeen ja viestii rautatieaseman läheisyyttä ja dynaamisuutta. Numero 21 on kiinteistön edestä kulkevan Ratapihankadun katunumero ja hankkeen käynnistymisvuosi.
  • 11 000 m² vuokrattavaa toimitilaa; kokonaisinvestointi noin 50 miljoonaa euroa; yli 300-paikkainen pyöräparkki ja satapaikkainen autohalli.
  • Rakennus tulee saamaan LEED Platinum -tason ympäristösertifikaatin. Sille on haettu myös WELL-sertifiointi, jolla voidaan osoittaa tilankäyttäjien hyvinvoinnin huomiointi.
  • Suunnittelu: Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy.
null
Tapahtuma- ja saunatilat ovat myös henkilöstön käytössä vapaa-ajalla. Anne Sivula

Goforen pääkonttori, Peltokatu 34, Tampere

  • Hieman yli 4000 m²:n toimitilat ovat kiinteistön A-tornin kaikki 4 kerrosta ja B-tornin 3 kerrosta.
  • Pääaula on avoin kohtaamispaikka, jossa mm. kokouskeskus, kahvio ja pop up -työskentelypisteitä.
  • Toimisto on käytössä myös työaikojen ulkopuolella. On peli- ja harrastehuone, studio esim. äänitysten ja striimien tekoa varten, bändihuone, sauna- ja tapahtumatilat. Lisäksi yhteinen kuntoilutila M-Filesin kanssa; suihku- ja pukutilat.
  • Goforen toimistolla toimii myös kumppaniyrityksiä sekä yhtiön työntekijöiden käytössä oleva hieroja.


Tamperelainen Suunnittelemo toteutti toimitilasuunnittelun, työympäristön kehityksen ja sisusstussuunnittelun

null
GO21:n ja Goforen edustajia, vasemmalta: Nea Tamminen, työympäristöasiantuntija,Gofore; Linda Sirkkunen, sisustusarkkitehti, Suunnittelemo; Timur Kärki, hallituksen puheenjohtaja, Gofore; Mikael Nylund, toimitusjohtaja, Gofore; Rauno Kulmala, projektijohtaja, Jatke Pirkanmaa; Pia Lindborg, kiinteistöjohtaja, A. Ahlström Kiinteistöt; Milla Lindroos, toimitusjohtaja, Suunnittelemo. Anne Sivula
null
Punatiilinen GO21 sijaitsee Peltokadulla Tampereen keskustassa Linda Sirkkunen

Lehdistökuvat

Tiedotteen liitteenä sekä Goforen kuvapankissa.

Lisätietoja 

Gofore: toimitusjohtaja Mikael Nylund, p. 040 540 2280, mikael.nylund@gofore.com
Jatke Pirkanmaa: projektijohtaja Rauno Kulmala, p. 040 353 0050, rauno.kulmala@jatke.fi
A. Ahlström Kiinteistöt: kiinteistöjohtaja Pia Lindborg, 050 328 8579, pia.lindborg@a-ahlstrom.fi

Gofore on kansainvälinen digitaalisen muutoksen konsulttiyhtiö. Meillä on yli 1400 asiantuntijaa kaikkiaan 19 toimipisteessä Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Virossa, Espanjassa ja Italiassa. Teknologian ja liiketoiminnan asiantuntijamme rakentavat yhdenvertaista digitaalista yhteiskuntaa ja kestäviä älykkään teollisuuden ratkaisuja. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistää pioneerihenkisyys sekä halu luoda inhimillisempää, vastuullisempaa ja eettisempää digimaailmaa. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 149,9 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Visiomme on olla merkittävin eurooppalainen digitaalisen muutoksen asiantuntijayritys. Tutustu meihin paremmin osoitteessa www.gofore.com.

Jatke on suomalainen, yksityisomisteinen rakennusalan konserni. Rakennamme ja korjaamme pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun alueilla koteja ja työpaikkoja, joissa on hyvä olla ja elää. Meillä työskentelee noin 380 rakennusalan ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 390 miljoonaa euroa. Lisätiedot: www.jatke.fi

A. Ahlström Kiinteistöt Oy hallinnoi A. Ahlström Oy:n kiinteistö- ja metsäomaisuutta ml. historiallinen ruukkialue Noormarkussa. Kiinteistö- ja metsäsijoitusten yhteenlaskettu arvo on yli 400 miljoonaa euroa. A. Ahlström Kiinteistöt etsii uusia sijoituskohteita, joissa on mahdollisuus luoda arvoa aktiivisen omistajuuden sekä kiinteistöjen kehitys- ja konversiohankkeiden kautta. Yhtiö sijoittaa keskeisillä paikoilla sijaitseviin toimitilakohteisiin pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa. www.ahlstromcapital.com

Images

Gofore Goforen pääkonttori Goforen pääkonttori Goforen pääkonttorin sauna Pääkonttorin kuntoilutila Gofore HQ simulaattori GO21 toteuttajat Gofore Goforen pääkonttori pääaula Tampereella Goforen pääkonttori GO21 Goforen pääkonttori Goforen pääkonttori Tampere tapahtumatila

Gofore on kansainvälinen digitaalisen muutoksen konsulttiyhtiö. Meillä on yli 1 400 asiantuntijaa kaikkiaan 19 toimipisteessä Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Virossa, Espanjassa ja Italiassa. Teknologian ja liiketoiminnan asiantuntijamme rakentavat yhdenvertaista digitaalista yhteiskuntaa ja kestäviä älykkään teollisuuden ratkaisuja. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistää pioneerihenkisyys sekä halu luoda inhimillisempää, vastuullisempaa ja eettisempää digimaailmaa. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 189,2 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Visiomme on olla merkittävin eurooppalainen digitaalisen muutoksen asiantuntijayritys.

Tilaa tiedotteemme!

Haluatko kuulla uutisemme ensimmäisenä? Tilaa pörssitiedotteet ja lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi!

Tilaa tiedotteet

Takaisin ylös