Bosch Rexroth

Ketterä ja palkittu kumppanuus hyödyttää molempia osapuolia

Pitkään jatkuneen yhteistyön ansiosta Bosch Rexroth säästää aikaa ja pystyy hiomaan ohjelmistokehityksen prosessejaan alati sujuvammiksi. Goforen asiantuntijat oppivat jatkuvasti lisää ja syventävät osaamistaan ohjausjärjestelmien parissa.

Yhteistyön taustat

Esimerkiksi Valtralle ja Avant Tecnolle ohjainyksiköitä valmistava Bosch Rexroth on yksi maailman johtavista voimansiirto- ja ohjausteknologioiden toimittajista. Heille on tärkeää pystyä toimittamaan ohjausjärjestelmiä asiakkailleen kustannustehokkaasti ja sovitussa aikataulussa. Gofore on Bosch Rexrothin kumppani älykkäiden mobiilihydrauliikan ohjausjärjestelmien kehittämisessä.

Goforen vahvuus on taitava ja osaava henkilöstö, joka tekee tinkimätöntä työtä projektiemme onnistumiseksi. He ovat meille arvokas järjestelmäintegraattori, jonka avulla Bosch Rexroth saa aina laadukkaita, testattuja ja dokumentoituja ohjelmistoja.

Henrik Jarl, tekninen johtaja, Bosch Rexroth

Kehitys nopeasti käyntiin

Bosch Rexroth on saanut Goforesta luotettavan kumppanin, jonka kanssa he saavat toimitettua ohjainyksiköitään asiakkailleen erittäin nopeasti. Bosch Rexroth tarjoaa Goforelle jatkuvasti koulutusta, teknistä tukea ja ennakkotietoa uusista tuotteista. Virtaviivainen yhteistyö säästää kallista aikaa niin Bosch Rexrothilla kuin heidän asiakkaillaankin.

– Voi sanoa, että tunnemme Bosch Rexrothin tuotteet kuin omat taskumme. Kymmenien yhteisten projektien ansiosta meillä on erinomainen ymmärrys siitä, millaisia ratkaisuja eri asiakkaiden kanssa tarvitaan. Kumppanuutemme avulla Bosch Rexrothin asiakkaat saavat sovelluskehityksen nopeasti käyntiin, Goforen Karl-Kristian Högström kertoo.

Kumppanuus kantaa läpi projektien

Kumppanuusmallin keskiössä on tavoite luoda räätälöityjä ratkaisuja, jotka palvelevat parhaiten Bosch Rexrothin asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen yhteistyöprojekti alkaa määrittelystä. Yhteisissä työpajoissa kartoitetaan, millaisia ohjaimia asiakas on ottamassa käyttöön, ja mitä kaikkea niillä on tarkoitus ohjata.

Kehitys- ja testausvaiheessa asiakasta kuunnellaan niin ikään herkällä korvalla. Usein testausmetodiksi valikoituu HIL-testaus (Hardware-in-the-Loop), jossa ohjaimen toiminnallisuutta testataan oikeaa työkonetta mallintavassa simuloidussa ympäristössä.

Kumppanuus kantaa projektien ensimetreiltä aina loppusuoralle ja elinkaaritukeen saakka. Vielä käyttöönottovaiheessakin havaitut puutteet saadaan korjattua erittäin ripeästi, ja Bosch Rexroth saa toimitettua asiakkaan tilaamat laitteet määräajassa.

– Goforen syvä toimialaymmärrys liikkuvista koneista, tekninen osaaminen sekä ketterän kehittämisen asenne takaavat, että asiakkaamme saavat tilaamansa laitteet nopeasti ja kustannustehokkaasti käyttöönsä. Goforen osaajilla on kyky yhdistää ohjelmistoratkaisuissaan tilaajan ja asiakkaiden toiveet tekniseen edelläkävijyyteen. He kantavat projekteissa aina vastuunsa, ja voimme täysin luottaa heidän osaamiseensa ja sovittuihin aikatauluihin, Henrik Jarl kehuu.

Projektin kohokohdat

Haaste

Nopeuttaa laitetoimituksia ja säästää aikaa ketterään kehitykseen nojaavan jatkuvan kumppanuuden avulla.

Ratkaisu

Goforen asiantuntijat oppivat koko ajan uutta ja kehittävät osaamistaan Bosch Rexrothin laitteistojen parissa.

Tulokset

Jokainen yhdessä toteutettu projekti syventää kumppanuutta ja auttaa parantamaan ohjelmistokehityksen prosesseja. Bosch Rexroth saa ohjaimiinsa laadukkaita, testattuja ja dokumentoituja ohjelmistoja.

Kyvykkyydet

Näillä taidoilla ja osaamisella työ toteutettiin

  • Järjestelmäkehitys ja integraatio
  • Käyttökokemussuunnittelu
  • Ohjelmistotestaus ja laadunvarmistus

Ota yhteyttä!

Ari Hirvonen

Älykäs teollisuus

ari.hirvonen@gofore.com

040 5662133

Takaisin ylös