Business Finland

Valmennukset ja tiedolla johtaminen auttavat onnistumaan muutoksessa

Jatkuvaa muutosta elävä organisaatio pitää huolta toimintakyvystään ja henkilöstöstään muutosjohtamiseen satsaamalla. Business Finland onnistui muutosvalmennuksen ja -mittauksen avulla luomaan muutokselle yhteisen kielen ja järjestäytymään uuden lain vaatimalla tavalla.

TAVOITE

Muutoksesta innostava kokemus

Business Finland on valtiokonserni, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Sen toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa, mikä vaatii hyvää muutosjohtamista, muutoksen toteutumisen seurantaa sekä muutokseen sopeutumista.

”Meille oli tulossa lakimuutoksen myötä merkittäviä muutoksia työprosesseihimme ja henkilöstön rooleihin. Halusimme saada lisää oppia muutosjohtamisen menetelmistä ja luoda yhteistä kieltä näiden muutosten läpiviemiseksi. Tarkoitus oli saada luotua muutoksesta hyvä ja innostava kokemus mahdollisimman monelle”, Business Finlandin henkilöstöjohtaja Laura Ylä-Sulkava sanoo.

Tavoitteena oli kasvattaa Business Finlandin johdon, esihenkilöiden sekä koko organisaation muutoskyvykkyyttä. Lisäksi haluttiin varmistaa henkilöstön muutosjohtamisen kokemusten säännöllinen seuraaminen, jotta pystyttäisiin hyvissä ajoin reagoimaan ja tunnistamaan muutoksessa tarvittavia toimenpiteitä.

RATKAISU

Osallistamista, avoimuutta ja kuuntelemista

Goforen vetämät muutosjohtamisen valmennukset käynnistettiin ylimmän johdon sparrauspolulla, jonka jälkeen järjestettiin neljä valmennuspolkua 60 esihenkilölle sekä lyhyemmät valmennukset koko henkilöstölle. Kohderyhmiä lähestyttiin eri näkökulmista ja heille kohdennetulla sisällöllä: ylintä johtoa suunnan kirkastamisessa, keskijohtoa paineen alla työskentelyssä ja muuta henkilöstöä oman uudistumiskyvykkyyden kehittämisessä.

Muutoksen reaaliaikainen seuranta toteutettiin Celkee Insight -mittaustyökalulla, josta saatua tietoa hyödynnettiin muutoksen johtamisessa sekä viestintäsuunnitelman ja -keinojen kehittämisessä. Sen ansiosta muutosviestinnässä alettiin esimerkiksi hyödyntää pikainfoja, jotka saivat hyvää palautetta.

Mittaustyökalun kautta henkilöstö pystyi myös jättämään kommentteja, joihin johtoryhmä kävi vastaamassa. Tämä viestintäkanava toi uudesta laista johtuvan muutoksen keskellä tarvittavaa läpinäkyvyyttä ja avoimuutta.

”Arvostan sitä, miten hyvin Gofore fasilitoi valmennuksia ja sai ihmiset osallistumaan. Valmennukset olivat ytimekkäitä ja hyvin valmisteltuja, mutta lisäksi organisaatiomme tilanteelle oli jätetty sopivasti ilmatilaa”, Ylä-Sulkava sanoo.

Arvostan sitä, miten hyvin Gofore fasilitoi valmennuksia ja sai ihmiset osallistumaan. Valmennukset olivat ytimekkäitä ja hyvin valmisteltuja, mutta lisäksi organisaatiomme tilanteelle oli jätetty sopivasti ilmatilaa.

Laura Ylä-Sulkava / henkilöstöjohtaja, Business Finland

LOPPUTULOS

Muutoksiin valmis organisaatio menestyy

Muutosvalmennus ja -mittaus auttoivat Business Finlandin järjestäytymisessä uuden lain vaatimalla tavalla.

”Opimme paljon ihmiskeskeisen muutosjohtamisen menetelmistä, mikä oli tavoitteenammekin. Saimme työkaluja itsemme ja muutoksen johtamiseen, ja meille syntyi yhteinen kieli. Tällä oli ehdottomasti suuri arvo, kun ihmiset tulivat eri taustoilla mukaan. Ilman Goforen apua muutoksen kohtaaminen olisi ollut kivuliaampaa”, Laura Ylä-Sulkava sanoo.

Arvokkaana nähtiin myös projektissa mahdollistettu vertaistuki, jonka koettiin helpottavan muutosmatkan henkistä kuormaa. Yhteistyön ansiosta Business Finlandin on helpompi ottaa vastaan myös tulevat muutostilanteet, mikä Ylä-Sulkavan mukaan on tärkeää jatkuvaa muutosta elävälle organisaatiolle.

Business Finland on kahdesta organisaatiosta koostuva hybridi, jonka muodostavat Innovaatiorahoituskeskus Business Finland ja Business Finland -niminen osakeyhtiö. Vuonna 2023 voimaan tulleen lakimuutoksen myötä näiden kahden organisaation vastuita tarkennettiin.

Projektin kohokohdat

Tavoite

Tavoitteena oli kasvattaa Business Finlandin organisaation muutoskyvykkyyttä uuden lain vaatimien muutosten tueksi. Lisäksi haluttiin varmistaa henkilöstön muutosjohtamisen kokemusten säännöllinen seuraaminen, jotta pystyttäisiin hyvissä ajoin reagoimaan ja tunnistamaan muutoksessa tarvittavia toimenpiteitä.

Ratkaisu

Muutosjohtamisen valmennukset käynnistettiin ylimmän johdon sparrauspolulla, jonka jälkeen järjestettiin neljä valmennuspolkua esihenkilöille sekä lyhyemmät valmennukset henkilöstölle. Jokaista kohderyhmää lähestyttiin eri näkökulmista ja heille kohdennetulla sisällöllä. Muutoksen reaaliaikaisessa seurannassa sekä viestintäsuunnitelman ja -keinojen kehittämisessä hyödynnettiin Celkee Insight -mittaustyökalua.

Lopputulos

Muutosvalmennus ja -mittaus auttoivat Business Finlandin järjestäytymisessä uuden lain vaatimalla tavalla. He saivat oppia ja työkaluja muutoksen johtamiseen, ja organisaation sisälle syntyi yhteinen muutosta koskeva kieli sekä mahdollisuuksia vertaistuelle. Tämä kaikki auttaa heitä ottamaan vastaan myös tulevat muutostilanteet.

Tärkeät luvut

  • 6 toteutettua pulssikyselyä henkilöstölle
  • 3 toteutettua koulutuspolkua (johto, esihenkilöt ja henkilöstö)
  • 237 ilmoittautunutta henkilöstön työpajoihin

OSAAMINEN

Projektissa käytetyt kyvyt

Ota yhteyttä!

Ville Suvanto

Digitaalinen yhteiskunta

ville.suvanto@gofore.com

040 765 6158

Takaisin ylös