Digi- ja väestötietovirasto

Digitaalista Suomea rakennetaan tietoturvallisen tiedonhallinnan varaan

Digi- ja väestötietovirasto (DVV) hallinnoi Suomi.fi-palveluväylää, jonka avulla viranomaiset, yritykset ja organisaatiot hoitavat asioita sujuvasti keskenään. Suomen kansalaisille tämä näkyy sujuvampina palveluina sekä siten, että viranomainen kyselee vähemmän tietoja asiointia varten.

Tavoite

Lisää tietoturvaa ja vakiointia IT-infraan

Suomalainen yhteiskunta oli 2010-luvun alkupuoliskolla jo pitkälle digitalisoitunut. Haasteita aiheutti kuitenkin erilaisten järjestelmien yhteen liittäminen, joka perustui point-to-point-yhteyksiin. Integraatioiden yhtenäistämiseksi päätettiin toteuttaa kansallinen palveluväylä, joka tarjoaisi vakioidun ja tietoturvallisen tavan siirtää tietoja sekä julkisten että yksityisten organisaatioiden tietojärjestelmien välillä.

”Palveluväylän rakentaminen liitettiin osaksi valtiovarainministeriön Kansallisen palveluarkkitehtuurin toteuttamisohjelmaa. Mallia haettiin Virosta, jossa oli hyviä kokemuksia X-Road-tiedonsiirtoteknologiaan perustuvasta ympäristöstä”, Digi- ja väestötietoviraston johtava erityisasiantuntija Jani Ruuskanen kertoo.

X-Road teknologian kehittämisestä ja ylläpidosta vastaa nykyään Nordic Institute for Interoperability Solutions -instituutti (NIIS). Lue NIIS-asiakastarina tästä.

Ratkaisu

Kehitystyö sujuu kumppanimallilla

Vaikka perusteknologia kansallisen palveluväylän toteuttamiseen voitiin lainata Virosta, vaati suomalaiseen yhteiskuntaan ja IT-infrastruktuuriin sopiva malli paljon määrittelyä ja kehitystyötä. X-Road-teknologian syväosaajana Gofore osallistui kehitystyöhön alusta alkaen. Gofore on toteuttanut X-Road-teknologiaan useita lisäarvoa tuottavia ominaisuuksia, joita DVV ja NIIS ovat kehittäneet.

”Nykyään yhteistyömme sujuu niin, että me DVV:llä määrittelemme tarpeen ja Gofore kehityskumppaninamme tarjoaa toteutuksessa tarvittavat kokeneet kehittäjät, projektipäälliköt ja muut asiantuntijat”, Digi- ja väestötietoviraston johtava asiantuntija Anssi Ahlberg sanoo.

Vuosina 2020 ja 2021 Gofore teki DVV:lle palvelumuotoilua, jonka avulla Palveluväylästä löydettiin kehityskohteita.

”Saimme hirveän hyvin selvitettyä tärkeimmät haasteet mm. Palveluväylän käyttöönottoon liittyen. Viime vuodet olemme voineet keskittyä näiden ratkaisemiseen”, Ahlberg kertoo.

Saimme hirveän hyvin selvitettyä tärkeimmät haasteet mm. Palveluväylän käyttöönottoon liittyen. Viime vuodet olemme voineet keskittyä näiden ratkaisemiseen.

Johtava asiantuntija Anssi Ahlberg, DVV

Lopputulos

Palveluväylän suosio kasvaa

Palveluväylä pitää nykyään suomalaisen yhteiskunnan digitaaliset rattaat pyörimässä. Se auttaa DVV:tä onnistumaan tehtävässään edistää digitalisaatiota, turvata väestö- ja rakennustietojen saatavuutta sekä tarjota eri elämäntapahtumissa tarvittavia palveluja.

Palveluväylän rakentamisessa onnistumisesta kertoo sen kasvava suosio Suomessa. DVV:n, NIIS:n ja Goforen viime vuosina tekemän kehitystyön ansiosta Palveluväylän pohjana oleva X-Road-teknologia kiinnostaa yhä enemmän myös maailmalla.

”Olemme onnistuneet viime vuosina kehittämään Palveluväylästä selkeästi houkuttelevamman vaihtoehdon tiedonsiirtoon. Se leviää tällä hetkellä avoimen lähdekoodin lisenssillä meillä ja maailmalla selkeästi nopeammin kuin aiempina vuosina”, Ahlberg sanoo.

Palveluväylä oli ensimmäinen isompi DVV:n hanke, jonka kehittämisessä Gofore oli mukana. Hyvin sujunut yhteistyö on jatkunut tiiviinä ja laajentunut muillekin osa-alueille.

”Toimitamme DVV:lle kattavasti muun muassa arkkitehtuuripalveluita, ohjelmisto- ja sovelluskehittämistä, digiturvallisuuspalveluita, palvelumuotoilua ja käyttöliittymäsuunnittelua, sekä johdon neuvonantopalveluita ja konsultointia”, Goforen julkishallinnon myynnistä vastaava Ville Suvanto sanoo.

Referenssin pääkohdat videomuodossa

 

Digi- ja väestötietovirasto luottaa Goforen osaamiseen muun muassa Suomi.fi-palveluväylässä. Palveluväylän avulla sekä julkiset että yksityiset organisaatiot voivat vaihtaa tietoja keskenään vakioidusti ja tietoturvallisesti.

Gofore on DVV:n luottokumppanina osallistunut jo pitkään Suomi.fi-palveluväylän sekä muiden sähköisen asioinnin tukipalveluiden kehittämiseen.

Projektin kohokohdat

Tavoite

Tavoitteena oli rakentaa kansallinen palveluväylä, joka tarjoaa vakioidun ja tietoturvallisen tavan siirtää tietoja sekä julkisten että yksityisten organisaatioiden tietojärjestelmien välillä

Lähestymistapa ja työ

Palveluväylän avulla viranomaiset, yritykset ja organisaatiot voivat hoitaa asioita sujuvasti keskenään, mikä näkyy kansalaisille nopeampina palveluina. Palveluväylän suosio kasvaa sekä Suomessa että maailmalla.

Lopputulos

Palvelutoimialan työntekijöiden arki on sujuvampaa, tavoitteet selkeämmät ja työjonon hallinta helpompaa. Johto pystyy tekemään laadukkaamman datan pohjalta perustellumpia ja parempia päätöksiä.

Projekti numeroina

  • 240 organisaatiota käyttää Palveluväylää
  • 10 uutta organisaatiota kuukaudessa
  • 400 palvelua tarjolla
  • 20 maassa käytetään Palveluväylää
  • 2,4 miljoonaa henkilöä käyttänyt suomi.fi-palveluja

Kyvykkyydet

Näillä taidoilla ja osaamisella työ toteutettiin

Ota yhteyttä!

Ville Suvanto

Digitaalinen yhteiskunta

ville.suvanto@gofore.com

040 765 6158

Takaisin ylös