KONE

Kuinka varmistaa ekosysteemin tuottamien ratkaisujen laatu ja luotettavuus?

Kansainvälinen People Flow -ratkaisujen kehittäjä KONE päätti vauhdittaa innovatiivisten ratkaisujen kehitystään ottamalla mukaan teknologiakumppaneita uuteen kumppaniohjelmaan. Yritys pyysi Goforea laatimaan laadunvarmistuspalvelun, jonka avulla he voivat selvittää kumppaniehdokkaidensa luotettavuutta toimittajana sekä heidän kehittämiensä ratkaisujen laadun.

Laadun arviointi kansainvälisiin People Flow – toimituksiin

Digitalisaation ja kaupungistumisen megatrendit ovat yhdistymässä maailmanlaajuisesti. Suomessa pääkonttoriaan pitävä KONE tuottaa hissejä, rullaportaita ja suurten ihmismassojen liikkumisen mahdollistavia ratkaisuita, joiden avulla ihmisten on helpompi liikkua urbaaneissa ympäristöissä.

Reilu miljardi ihmistä käyttää päivittäin KONEen tuotteita. Yritys pyrkii jatkuvasti kehittämään ja tuottamaan uusia ratkaisuja parantaakseen ihmisten liikkumista asiakkaiden ja loppukäyttäjien edun mukaisesti.

Kun kaupungit laajenevat ja tulevat älykkäämmiksi, tarve uusille teknologisesti edistyneille ratkaisuille kasvaa. KONE on laajentamassa yhteistyökumppaneidensa verkostoa, jotta uudenlaisia ratkaisuja syntyisi nopeammin ja kustannustehokkaammin.

KONEella on vankka historia innovaattorina, mutta IoT (Internet of Things) ja digitalisaatio on muuttanut toimintaympäristöä suuresti

Jukka Salmikuukka, Head of Ecosystem Business, New Services and Solutions

Innovaatiokyvyn rakentaminen yhteistyökumppaneiden avulla

Salmikuukka nosti esiin, että siinä missä ennen rakennusten systeemit ja hissit olivat toisistaan erillisiä, digitalisaatio ja IoT ovat kytkeneet ne yhteen ja luoneet samalla uusia mahdollisuuksia edistyksekkäämmille ratkaisuille. KONEelle teknologiakumppaneiden verkoston kanssa työskentely on ollut avaintekijä tämän kaltaisten mahdollisuuksien löytämisessä ja nopeassa kehityksessä.

”Tarvitsemme lisää innovaatiokykyä. Tahdomme tehdä yhteistyötä kaikenlaisten yritysten kanssa – startupeista jo asemansa vakiinnuttaneisiin firmoihin ja edelleen kansainvälisiin jätteihin, joilla on suurempi kyky innovoida markkinoilla, ja lisätä käyttäjän arvoa”, Salmikuukka huomioi.

KONE halusi varmistaa, että uusien teknologiakumppaneiden kanssa saavutettu ketteryys, nopeus ja kekseliäisyys ei vaarantaisi KONEen mainetta laadukkaiden, turvallisten ja luotettavien ratkaisuiden kehittäjänä.

”Emme halua ratkaisuja, joiden turvallisuutta ja vakautta ei voi taata”, Salmikuukka painottaa.

KONE tarvitsi mitattavan ja käyttökelpoisen prosessin, jolla varmistaa kumppaneiden tarjoamien ratkaisujen laatu ja luotettavuus. KONE on tehnyt pitkään yhteistyötä laadunvarmistuksen edelläkävijän Goforen kanssa niin tuotekehityksessä kuin myös testauksessa ja laadunvarmistuksessa. Yritys pyysi Goforea luomaan toimintamallin, jonka avulla he pystyvät varmistamaan kumppaneidensa ratkaisujen laadun ja luotettavuuden.

”Oli myös avointa ja reilua ottaa kolmas osapuoli vastuuseen laadun varmistuksesta”, ekosysteemin johtaja selitti.

Gofore tuotteisti ja skaalasi kumppanuuden arvioinnin

Gofore käytti laajaa kokemustaan suurten ja monimutkaisten systeemien laadun arvioinnista sekä testiautomaatiosta kehittäessään kumppaniratkaisujen sertifiointipalvelun, jotta KONE voisi luotettavasti ottaa uudet teknologiakumppanit mukaan ekosysteemiinsä. Menettely sisältää yksityiskohtaisen selvityksen kumppaneiden kehitysprosesseista ja metodeista, dokumentaation tarkastuksen, kriittisten systeemien testauksen, varmistuksen ja vahvistuksen.

Salmikuukan mukaan Gofore pystyi tuotteistamaan menettelyn, jonka pilottiversio on nyt käytössä kumppaneilla ja kumppaniehdokkailla. Heidän aikomuksenaan on käyttää palvelua ekosysteemin laajentamiseen tulevaisuudessa. KONEen kasvulle ja kumppaniverkostolle tämän kaltainen arvonluonti on elintärkeää.

”KONE tarvitsee laajempia resursseja talon sisäiseen testaukseen, joten Goforen apu oli korvaamatonta. Halusimme myös vakaan yhteistyökumppanin, johon voimme luottaa. Gofore on sellainen.”

”Palvelun avulla pystymme minimoimaan riskit ja saamme paremman käsityksen kumppaniehdokkaidemme laadusta”, Salmikuukka sanoi.

”Tämä lisää arvoa myös KONEen kumppaneille, sillä he saavat ammattimaista analyysiä heidän teknologioistaan ja prosesseistaan. Tieto auttaa heitä tunnistamaan, mitä osa-alueita heidän pitäisi sisäisesti kehittää”, hän lisäsi.

KONE tarvitsee laajempia resursseja talon sisäiseen testaukseen, joten Goforen apu oli korvaamatonta. Halusimme myös vakaan yhteistyökumppanin, johon voimme luottaa. Gofore on sellainen.

Jukka Salmikuukka, Head of Ecosystem Business, KONE New Services and Solution

Projektin kohokohdat

Varmuutta kumppaniverkoston laajentamiseen

Digitalisaation ja IoT:n kautta tarve uudentyyppiselle yhteistyölle ja edistyksekkäämmille ratkaisuille.

Tuotteistusta ja skaalausta kumppaneiden arviointiin

Sertifiointimenetelmällä varmuutta ekosysteemin laajentamiseen.

Ratkaisujen laadun tarkistaminen

Kumppaneiden ratkaisujen laadun ja luotettavuuden varmistus onnistuu selkeän ja mitattavan toimintamallin avulla tehokkaasti.

Kyvykkyydet

Näillä taidoilla ja osaamisella työ toteutettiin

  • Uudistumiskyky
  • Systeeminen johtaminen
  • Ohjelmistotestaus ja Laadunvarmistus

Ota yhteyttä!

Ari Hirvonen

Älykäs teollisuus

ari.hirvonen@gofore.com

040 5662133

Takaisin ylös