Tampereen Energia

Yrityskulttuuri tukee digitaalisia muutoshankkeita

Tampereen Energia haluaa olla uudistuvan energiasektorin edelläkävijä. Siksi perinteikäs, 130-vuotias yritys on uudistanut toimintaansa kaikilla tasoilla. Strategia, prosessit ja tietojärjestelmät muotoillaan kaikki uudelleen.

Uudistuminen vaatii tuekseen kulttuuria

Tampereen Energia haluaa olla uudistuvan energiasektorin edelläkävijä. Siksi perinteikäs, 130-vuotias yritys on uudistanut toimintaansa kaikilla tasoilla. Strategia, prosessit ja tietojärjestelmät muotoillaan kaikki uudelleen.

”Jotta panostukset muutostyöhön kantaisivat hedelmää, on henkilöstö otettu vahvasti mukaan yhteisiin talkoisiin. Kehittämistyön tueksi on tärkeää vahvistaa suunnitelmallisesti myös yrityskulttuuriamme”, kertoo Tampereen Energian toimitusjohtaja Jussi Laitinen.

Luottamus, avoimuus ja yhdessä tekeminen kivijaloiksi

Hankkeen aikana kulttuuria on pohdittu arvojen, arkisten toimintatapojen ja johtamisen näkökulmista. Tampereen Energia halutaan nähdä tulevaisuuden yhtiönä, jossa jokaisella työntekijällä on tahto kehittyä ja kehittää myös omaa työyhteisöään. Kulttuurityöhön rekrytoitiin kulttuurilähettiläitä, jotka selvittivät henkilöstön näkemyksiä organisaation toiminnasta, vahvuuksista ja kipupisteistä.

Yrityskulttuuri kuuluu kaikille sähkisläisille – ja kasvaa edelleen

Uuden ja vahvemman yrityskulttuurin rakennustyöt aloitettiin alkukartoituksella, joka koostui haastattelututkimuksesta ja verkkopohjaisesta kyselystä. Sähkölaitoksen yrityskulttuurin lähtökohdiksi määriteltiin yhdessä tekeminen sekä luottamuksen ja avoimuuden kehittäminen.
Fasilitoiduissa työpajoissa keskusteltiin yhdessä siitä, miten nämä näkyvät konkreettisesti arjen työssä. Myös kahvihuoneissa ja muissa yhteisissä tiloissa oli mahdollisuus osallistua keskusteluun. Jatkossa yrityskulttuuri tulee tutuksi mm. perehdytyksen ja vastuunjaon kautta. Merkityksellisiä sisältöjä pureskeltiin lisää koko organisaation saavuttavan roadshown sekä laadukkaan sisäisen viestinnän avulla.

Kulttuuri tehdään yhdessä, mutta valmiiksi se ei tule koskaan.

Olemme saaneet yrityskulttuurin kehittämiseen impulsseja ja tuoreita ideoita. Käytännön toteutuksen lisäksi muutoksen tuki Goforen konsulteilta on ollut arvokasta.

Leena Parvio, Henkilöstöjohtaja, Tampereen Energia

Projektin kohokohdat

Tavoitteena energiasektorin edeltäkävijyys

Tavoitteen saavuttamiseksi tunnistettiin tarve kulttuurimuutokselle

Työntekijät mukaan kehitystyöhön

Muutoksella halutaan lisätä työntekijöiden tahtoa kehittyä ja kehittää omaa työyhteisöään

Onnistunut yrityskulttuuri kuuluu kaikille

Yrityskulttuurin lähtökohdiksi määriteltiin yhdessä tekeminen sekä luottamuksen ja avoimuuden kehittäminen.

  • 400+ Ammattilaisen yhteisö
  • 6 ICT-Kehityshanketta Goforen kanssa v. 2018
  • 130 vuotta sähköä Pirkanmaalla

Kyvykkyydet

  • Uudistumiskyky

Ota yhteyttä!

Outi Määttä

Johtaja, teollisuus

outi.maatta@gofore.com

040 756 2991

Takaisin ylös