Kokemuksia Piilaaksosta

Kahdeksan kuukauden työpestistäni Piilaaksossa on reilu vuosi, ja nyt on aika summata kokemuksiani tuosta it-alan mekasta. Kaksi vuotta sitten ilmoittauduin Aalto-yliopiston StartupLifers-ohjelmaan ja sen kautta minuun otti yhteyttä muutama Piilaaksossa toimiva yritys, joiden kanssa jatkoin keskustelua työhaastatteluiden merkeissä. Työhaastatteluissa yritykset painottivat ongelmanratkaisutaitoja niin loogisten pähkinöiden, kuin algoritmiongelmien muodoissa. Lopulta otin työpaikan vastaan alle kymmenen hengen startupista, UpbeatPR-yrityksestä. Olin jo silloin töissä Goforella ohjelmistokehittäjänä ja sain vapaata määräaikaisen Piilaakso-työkokemuksen ajaksi. Päädyin hakemaan Piilaaksoon muutaman kaverini kertomien kokemuksien pohjalta ja korvikkeena vaihto-opiskeluajalle, jota en yliopistoaikana ehtinyt viettää. Olin myös vieraillut Piilaaksossa aikaisemmin suurempien yritysten toimistoilla, joten minulla oli jo pieni tuntuma siitä, mitä tuleva voisi sisältää.

Oikaisemassa vinoumaa

UpbeatPR automatisoi yrityksille sopivien journalistien etsinnän koneoppimisen keinoin. Asiakkaitamme olivat pääasiassa pienet yritykset, jotka kaipasivat näkyvyyttä mediaan. Jouduimme valikoimaan omat asiakkaamme tarkoin, koska kaikkien asiakkaiden julkaisut eivät päädy suurellakaan panostuksella merkittäviin lehtiin. Automaattinen palvelumme oli huomattavasti perinteisiä markkinointitoimistoja halvempi ja järjestelmällisempi vaihtoehto. Tarjosimme muun muassa asiakkaillemme statistiikkaa siitä, kuinka moni journalisti on avannut sähköpostilla lähettämämme yrityksen kertomuksen, ja onko yritystä mainittu heidän kirjoittamissaan viimeaikaisissa julkaisuissa. Kamppailimme myös ostettavia maililistoja vastaan täsmällisemmillä viesteillä ja laajemmalla valikoimalla. Massamailit yleisille listoille päätyvät helposti roskapostiansoihin eivätkä viestit pääse tavoitelluille henkilöille. Loppuen lopuksi artikkelien julkaisu tuntuu olevan vielä melko vinoutunutta ja sattumanvaraista bisnestä. Kuitenkin yrityksemme keräsi satoja asiakkaita vuoden aikana, ja edesautoimme julkaisuja niin New York Times kuin Wall Street Business Journal -lehtiin.

Työtehtäväni vaihtelivat laajasti kiinnostusteni mukaan. Tunnetusti startup-hengessä moni asia on vapaampaa ja kädet saa upottaa niin moneen saveen kuin haluaa. Minun kohdallani tämä tarkoitti työtehtävien vaihtelua web-kehityksen, palvelusuunnittelun ja data-analytiikan välillä. Syvensin osaamistani ohjelmointikielissä, kehityin esiintymistaidoissani ja opin sietämään suomalaista aksenttiani.

Työkulttuurien yhteensulauma

Työnteossa en kokenut suurta eroa suomalaiseen työkulttuuriin. Kävimme päivittäin läpi jokaisen työtehtävät ja suunnittelimme tulevia tehtäviä. Prosessimme oli iteratiivinen, mutta emme seuranneet tarkalleen mitään ketterän kehityksen ohjelinjoja. Ajoittain väki keskittyi ehkä turhankin intensiivisesti omaan tekemiseensä, mutta aikaa riitti myös työtovereille. Lähes kaikilla oli kunnianhimoinen asenne työnjälkeä kohtaan päivästä riippumatta. Osittain kunnianhimo ajoi työntekijöitä optimoimaan henkilökohtaista tehokkuuttaan, mikä näkyi myös heidän vapaa-ajan projekteistaan. Eräskin kollegani päätyi koodaamaan oman pretty-printerin Pythoniin, kun standardin JSON-formaatti ei miellyttänyt hänen silmiään. Tällä hetkellä tuo pretty-printteri on matkalla Pythonin standardiin.

Uskon, että suomalaiset pärjäävät hyvin ohjelmistopuolella Piilaaksossa. Siellä arvostetaan kyseenalaistamista ja avointa ilmapiiriä, mikä onnistuu suomalaiselta luonnostaan. Suomalainen koulutus on myös riittävä Amerikan huippuyliopistoja vastaan. Kollegoinani oli alumneja niin Stanfordista kuin Harvardista, enkä koe koulutukseni muodostuneen pullonkaulaksi verrattuna kollegoiden koulutuksiin. Esiintymistaidoissaan he olivat minua huomattavasti edellä, mutta ainakin pääsin oppimaan paraatipaikalta.

Työtehtävissä kiinnitin huomiota erityisen huolelliseen koodin katselmointiin. Katselmoinnissa tarkistettiin, että koodi toimii mahdollisilla virhesyötteillä ja on kirjoitettu selkeästi, ja että se näyttää myös elegantilta. Ajoittain pohdin uusimpien syntaksikikkojen käyttämisen järkevyyttä ja mietin, luoko se pelkkää lisäkuormaa uusille kehittäjille. Toisaalta tällä tyylillä varmistetaan, että koko tiimi pysyy teknologioiden kehityksessä mukana ja että kehittäjät voivat olla ylpeitä työnjäljestään.

Monet luulevat, että Piilaakson työpäivät ovat pidempiä kuin Suomessa, mutta en huomannut siinä asiassa suurta eroa. Toisaalta olin kuullut myös kauhutarinoita muiden yritysten pitkistä työpäivistä, joten työpäivien skaala on varmasti kirjavampi kuin Suomessa. Yleensä olin ensimmäisenä työpaikalla kello kymmeneltä, kun muut saapuivat yhdentoista aikoihin. Työskentelin usein kello kuuteen asti tai jopa pidempään. Huomasin, että normityötä tekeviltä työntekijöiltämme ei kuitenkaan odotettu päälle 40 tunnin viikkoja. Yrityksessämme työaikaa ei seurattu lainkaan, mutta tuloksia sen sijaan enemmänkin. Uskon että nimenomaan paikallinen ilmapiiri inspiroi myös minua opettelemaan syvällisemmin eri teknologioita vapaa-ajalla. Minulle muodostui myös tavaksi käydä esimerkiksi erilaisissa alan tapahtumissa töiden jälkeen.

Piilaakson työtavat haastoivat minut ajattelemaan avarammin. Tänään se näkyy laajemman tehtäväkuvan ylläpitämisessä. Opin arvostamaan enemmän elegantteja ratkaisuja, sekä keskittymään ohjelmistokoodin katselmointiin ja muun toiminnallisuuden arviointiin. Tunnen, että Goforella minulle on annettu enemmän vastuuta työkokemukseni jälkeen. Suosittelen suomalaisia it-alan asiantuntijoita haastamaan itsensä kansainvälisellä tasolla ja luottamaan omaan osaamiseensa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *