“Miten pysyä onnellisena ja elää sekä työskennellä ilman uupumista?” Aloin kysyä tätä itseltäni noin kahdeksan vuotta sitten, kun vuosien kamppailun jälkeen sain masennusdiagnoosin ollessani vielä kotona nuoremman lapsemme kanssa, juuri ennen kuin oli aika palata töihin.
Mielenterveydestä puhuminen on äärimmäisen tärkeää. Olen aina ollut kiinnostunut ihmismielestä, mutta vasta omien vaikeuksieni kautta kiinnostuin neurotieteestä ymmärtääkseni paremmin, miten aivomme toimivat. Oli mullistavaa saada tieteellisesti perusteltua tietoa siitä, mitä olin aina tuntenut: mieli ja keho eivät ole kaksi erillistä asiaa – ne ovat vuorovaikutuksessa niin monimutkaisella tavalla, että usein ihmettelen, miksi edelleen puhumme mielenterveydestä erillään “muusta terveydestä”.
Tämä on minun tarinani siitä, miten toivuin masennuksesta ja mitä tämä matka on minulle opettanut. Toivon, että tästä on hyötyä muille – niin työelämässä kuin sen ulkopuolellakin.
Itsetuntemus on kaiken perusta
Hyvinvoinnin – sekä henkisen että fyysisen – parantamiseksi itsetuntemuksen lisääminen on ensimmäinen askel. Se auttaa meitä tunnistamaan tunteemme ja reaktiomme, jotta voimme hallita niitä paremmin, sekä tulemaan tietoisemmiksi ajatuksistamme ja arvioimaan, ovatko ne todella paikkansapitäviä.
Aiemmin ajatusmallini olivat usein vääristyneitä ja etenkin liian vaativia. Käännekohta oli, kun opin kyseenalaistamaan omat ajatukseni – esimerkiksi kysyen: ”Olenko oikeasti riittämätön?” Terapia auttoi minua ymmärtämään, että monet odotuksistani olivat itse asettamiani, ilman että kukaan muu oli niitä vaatinut. Terapia oli tärkeä työkalu itsetuntemuksen kehittämisessä, ja vuosien mittaan olen onnistunut korvaamaan haitallisia ajatusmalleja terveellisemmillä – ja totuudenmukaisemmilla.
Itsetuntemus on taito, jota haluan kehittää läpi elämän.
Hyvän unen merkitys
Uni on äärimmäisen tärkeää, ja se oli yksi ensimmäisistä asioista, joka minun piti korjata toipumisprosessissani. Olin kärsinyt univaikeuksista pitkään, mutta kuten monet muutkin, ajattelin vain, että “tästä päivästä on selvittävä”. Nykyään ymmärrän paremmin, kuinka kriittistä uni on aivojen terveydelle.
Univaikeuksiin ja unen laadun parantamiseen on monia toimivia tapoja, ja tärkeintä on löytää itselle toimivat keinot. Minulle tämä oli ratkaiseva ensiaskel toipumisessani, ja suosittelenkin hakemaan asiaan apua lääkäriltä tai muulta ammattilaiselta, jotta aivot saavat riittävästi kipeästi tarvitsemaansa lepoa.
Rajojen tunnistaminen ja asettaminen
Kolmas tärkeä oppi oli itsetuntemuksen soveltaminen arkeen – sekä töissä että kotona. Kukaan ei tiedä paremmin kuin sinä itse, mitä kaikkea sinulla on meneillään. Työssä meitä pyydetään jatkuvasti osallistumaan erilaisiin kokouksiin, projekteihin ja tehtäviin, mutta on tärkeää oppia sanomaan ei, kun resurssit ovat rajalliset. Olen itse todennut hyväksi tavaksi käydä säännöllisesti läpi prioriteetteja asiakkaideni ja esihenkilöni kanssa, jotta voimme yhdessä arvioida, mikä on tärkeää ja mikä ei.
Rajat eivät ole tärkeitä ainoastaan työssä vaan myös yksityiselämässä. Moni meistä pyrkii olemaan paitsi hyvä työntekijä myös hyvä vanhempi, puoliso, lapsi, ystävä, urheilija, jopa hyvä kansalainen, ja internetin aikakaudella saatamme asettaa itsellemme mahdottomia odotuksia, kun vertailukohtana on koko maailma. Jatkuva omien rajojen ylittäminen, vaikka työ ja elämä tuntuisivat mielekkäiltä ja palkitsevilta, voi kostautua myöhemmin.
Tietotulvan hallinta ja keskittyminen
Nykymaailma kuormittaa aivojamme monin tavoin: jatkuva uutisvirta, sosiaalisen median loputtomat ”mahdollisuudet”, ja eri kanavien ilmoitukset tarjoavat jatkuvia ärsykkeitä aivoillemme. Tämä kuormitus johtaa usein yritykseen hoitaa montaa asiaa samanaikaisesti (”multitaskaamiseen”), vaikka multitaskaus on todettu jo tutkimuksissakin haitalliseksi* aivoillemme. On tärkeää suojella aivojamme ja pyrkiä keskittymään yhteen asiaan kerrallaan ja samalla suodattaa tarpeettomat häiriötekijät ympäristöstä.
Olen huomannut, että jatkuvat keskeytykset työssä vähentävät tuottavuuttani, joten olen ottanut tavaksi aikatauluttaa keskeytyksettömiä työskentelyjaksoja, jolloin suljen kaikki muut sovellukset. Olen myös hiljentänyt kaikki ilmoitukset eri sovelluksista ja yleensä tarkistan sähköpostit ja viestit vain muutaman kerran päivässä.
Koitan myös parhaani mukaan välttää ruutuaikaa ja sosiaalista mediaa mahdollisimman pitkään heräämisen jälkeen. Itselleni keskittymiseen auttaa yksinkertainen tapa laittaa puhelin mahdollisimman kauas – mieluiten toiseen huoneeseen – silloin, kun en sitä oikeasti tarvitse. Tiedän myös, että jotkut ovat laittaneet puhelimeensa tarran, jossa lukee ”miksi”, jotta he puhelimeen tarttuessaan havahtuisivat, että kyseessä on tiedostamaton tapa, johon sorrumme usein silloin, kun olemme hieman tylsistyneitä tai emme pysty keskittymään. Mutta itse asiassa meidän nimenomaan pitäisi tylsistyä, jotta aivoillamme olisi tarpeeksi tilaa uusille ideoille ja ajatuksille!
Päivittäinen palautuminen
Yksi suurimmista oivalluksistani oli, etten voi odottaa viikonloppuja tai lomia palautuakseni. Palautumisen on tapahduttava päivittäin, työpäivän aikana. Vaikka rakastan työtäni, tärkeimmät ihmiset elämässäni odottavat minua työpäivän jälkeen. Jotta minulla olisi energiaa olla läsnä heidän kanssaan, minun on varmistettava, että lataan akkujani päivän aikana.
Esimerkiksi olen ottanut tavaksi pitää pieniä taukoja säännöllisesti, kävellä portaita ylös ja alas, kuunnella lempikappaleitani ja tanssia mukana, venytellä jne. Joskus intensiivisen työrupeaman jälkeen otan lyhyet päikkärit (olen testannut myös toimiston sohvaa). Tämä energisoi ja auttaa keskittymään uudelleen. Kokousten yhdistäminen kävelyyn on myös loistava tapa lisätä energiaa ja saada liikuntaa työpäivän aikana.
Mielen ravitseminen
Aivojen hormonit ja välittäjäaineet vaikuttavat merkittävästi siihen, miltä meistä tuntuu ja mikä on mielentilamme. Kun olen tullut tietoisemmaksi tunteistani, olen oppinut tunnistamaan, milloin kehoni tarvitsee energiapotkua (esim. jotakin hauskaa fyysistä aktiviteettiä kuten villiä tanssia keittiössä – ja kyllä, olen tehnyt sitä myös toimistolla) tai milloin taas on tarpeen rauhoittaa kehoa (esim. syvähengitysharjoituksilla tai rentouttavan musiikin kuuntelulla stressin lievittämiseksi).
Jokaisella meistä on erilaisia tapoja ladata akkuja ja rauhoittua. Minulle parhaita tapoja palautua ovat ajanvietto läheisten kanssa, nauraminen jonkun yhtä huonon huumorintajun omaavan ihmisen kanssa, hyvän kirjan lukeminen, lautapelien pelaaminen, mieluisasta mutta terveellisestä ruoasta nauttiminen, sauna tai pitkä lämmin suihku, hieronta, kävely luonnossa tai jonkin harrastukseni parissa puuhailu (ratsastus, paritanssi, lumilautailu). Läheinen yhteys toiseen ihmiseen tai eläimeen – omassa tapauksessani hevoseen – auttaa minua maadoittumaan ja rauhoittumaan, kun elämä tuntuu liian kiireiseltä.
Elinikäinen oppimisprosessi
Tämä matka on kaukana päätepisteestä, eikä se tule koskaan ”valmiiksi”. Opin itsestäni uutta joka päivä. On päiviä, jolloin olisin voinut huolehtia itsestäni paremmin, mutta nyt tunnistan nopeammin, milloin olen ylittänyt rajani ja teen korjaavia toimenpiteitä.
Kun olin masennuksen syvimmässä pisteessä, tunsin oloni kuin “käveleväksi kuolleeksi”. Kokemus oli niin kokonaisvaltainen ja raju, että nyt toivuttuani siitä ei ole enää kovin montaa asiaa, joka minua todella pelottaisi. Vaikka masennus oli elämäni raskain kokemus, se opetti niin paljon, että nyt näen sen jopa lahjana – vaikka silloin se ei todellakaan tuntunut siltä.
Nykyään puhun melko avoimesti mielenterveyden haasteistani, mutta muistan yhä hyvin, kuinka häpeissäni olin tuolloin. En kertonut työpaikalla kenellekään, mitä kävin läpi; vain harvat läheisimmistä ihmisistä tiesivät. Toivon, että tulevaisuudessa kenenkään ei tarvitsisi tuntea sellaista häpeää. Mielenterveyden ei tulisi olla asia, jota piilotamme, vaan olennainen osa kokonaisvaltaista terveyttämme.
*) On jo näyttöä siitä, että multitaskaus lisää stressitasojamme, heikentää tuottavuuttamme, tekee meistä vähemmän älykkäitä ja aiheuttaa aivoille havaittavia vaurioita, jotka muistuttavat Alzheimerin taudin kaltaisia muutoksia aivokuvissa (Sandra Bond Chapman, PhD, Center for BrainHealth).
