Blogi 16.10.2018

Osaamisen kehittämistä prosentti kerrallaan

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 6 vuotta sitten.


Goforella kannustetaan työntekijöitä jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Diplomi-insinöörin opintoni loppuivat vajaa vuosi sitten, joten käytöstäni poistui luonteva väylä kehittymiseen. Opintoni loppuvaiheet keskittyivät pilvipalveluihin ja niiden käyttöön ohjelmistoprojekteissa. Opintojeni kautta olen tutustunut muun muassa Herokuun ja Amazonin AWS-palveluihin. Lisäksi olen kirjoittanut Afterwork-alert -sovelluksesta ja DI-työn yhteydessä muutin sen toimimaan AWS Lambdan avulla. Miten voisin jatkaa hyvin alkanutta kehittymistäni tällä saralla? Ja mitä itsensä kehittäminen Goforella oikein tarkoittaa ja mitkä ovat kokemukseni siitä ?

1% – Korkeakouluopinnot

Nyt olen valmistunut diplomi-insinööri. Tyhjä olo valtaa. Mitä nyt? Olenko nyt täysin valmis työelämään ja paahdan töitä päivästä toiseen tästä eläkeikään asti?
Onneksi maailmani ei ole tällainen. Olen ymmärtänyt työurani aikana, että työelämässä täytyy kehittyä jatkuvasti. Korkeakoulututkinto on vain pohja, jonka päälle minun on hyvä rakentaa. Ympärille katsoessani näen, että he jotka ovat ymmärtäneet tämän, nauttivat työstään ja löytävät jatkuvasti merkitystä tekemisistään. He kehittyvät ja pysyvät aallon harjalla. Siihen joukkoon minäkin haluan kuulua.

2% – Kokemus

Parhaassa tapauksessa työelämä itsessään opettaa minulle jatkuvasti uutta. Sitä kutsutaan yleensä kokemukseksi. Kokemus sisältää myös paljon toistoa ja tietoutta siitä, miten asiat useimmiten toimivat. Kokemus on erittäin tärkeä osa kehittymistäni entistä paremmaksi ohjelmistoalan ammattilaiseksi.
Olen vuosi sitten päässyt mukaan projektiin, jossa hyödynnetään AWS-palveluita hyvin laajasti. Olen päässyt tekemisiin monien eri AWS-palveluiden (EC2, S3, Cloudformation, SNS ja SQS) kanssa. Sen lisäksi Ansible ja Docker ovat tulleet hyvänä uutena kokemuksena itselleni. Olin toki aiemminkin näiden parissa tehnyt jotain pieniä juttuja, mutta ei mitään tässä mittakaavassa.
Tämä kokemus on ollut minulle arvokasta. Vaikka opintojenikin aikana perehdyin pilvipalveluihin ja erilaisiin pilvialuistoihin, eivät opintojen puitteissa opitut asiat todellakaan vieneet minua vielä tälle tasolle.
Mutta nämäkin kokemukset ovat hyvin hallitsematonta uuden oppimista. Riittääkö se enää nykyisessä työelämässä? Täytyisikö pyrkiä hallitsemaan oppimisen suuntaa entistä paremmin, eikä vain laajuutta?

3% – Innostunut oma-aloitteisuus

Opintojeni loppumisesta on onneksi niin lyhyt aika, että koen edelleen luontevaksi käyttää vapaa-aikaani opiskeluun. Luen artikkeleita, tutustun uusiin teknologioihin ja innostun aika-ajoin toteuttamaan harrasteprojekteina jotain lähipiirini sovellustarpeita. Tällä tavoin voin hallitusti opiskella asioita, jotka koen sen arvoiseksi.
Eräässä työprojektissa olen päässyt tutustumaan Spring Boot- ja Camel -ohjelmistokehyksiin. Samaan aikaan harrasteprojektissani on hyvin samankaltaisia tarpeita kuin tuossa työprojektissa. Tarve on käytännössä lukea tiedosto, analysoida tietoa, lähettää dataa toisaalle ja kirjoittaa tiedosto lopuksi vielä kolmanteen paikkaan hieman täydennettynä. Harrasteprojektissani Camelin sijaan otin hieman erilaisen näkökulman ja käytin Spring-ohjelmistokehyksen Integration-kirjastoa. Näin pääsin oppimaan uuden ohjelmistokirjaston käyttöä, mutta samankaltaisessa käyttötarkoituksessa kuin aiemmin töissäni olin tehnyt toisella ohjelmistokirjastolla.
Uusien asioiden opiskelu hallitusti kannattaa. Nyt sain pintapuolisen käsityksen Spring Integrationsin käytännön eroista Cameliin. Kuitenkin tässä tilanteessa tutustuin vain sellaisiin teknologian yksityiskohtiin, joita satuin kyseisessä sovelluksessa tarvitsemaan. Miten voisin oppia myös sellaisista yksityiskohdista, joita en osaa itse etsiä?

4% – Suunnattu kehittyminen

Onneksi on muitakin keinoja, joita voin hyödyntää osaamiseni kehittämisessä. Työprojektissani olen huomannut kuinka valtavan laaja kirjo AWS:llä on erilaisia pilvipalveluita. Toisaalta tiedän, että Gofore arvostaa sertifioitumista, koska se on hyvä tapa osoittaa asiantuntijoiden osaamisen perustaso.
Ostin Udemystä kaksi verkkokurssia, joiden opeilla pitäisi pystyä suorittamaan AWS Architect Associate- ja Developer Associate -sertifikaatit. Kurssimateriaalit ovat A Cloud Gurun käsialaa. Architect-kurssin videomateriaali on minulla kohta käyty loppuun, ja pakko myöntää, A Cloud Guru tekee erittäin tasokasta opiskelumateriaalia. Olen oppinut monia yksityiskohtia eri AWS-palveluista, joihin en varmasti oma-aloitteisesti olisi törmännyt, saati välttämättä työprojekteissa olisi päässyt tutustumaan vielä vuosiin. Esimerkiksi Amazon Polly muuttaa tekstiä hyvin aidon oloiseksi puheeksi. Erittäin mielenkiintoinen palvelu ja mielessäni pyörii monia erilaisia käyttötarkoituksia tuolle tulevaisuudessa.
Nämä opinnot tähtäävät tietoisesti sertifikaattiin, joka parantaa asemaani tulevaisuudessa, kun esimerkiksi teen valintoja uusista projekteista, joihin haluaisin osallistua. Jonkun toisen suunnittelemalla opiskelupaketilla voin oppia asioista, joista en ole kuullutkaan. Eli hallittua kehittymistä tiettyyn suuntaan.

5% – Jatkuvaa kehittymistä

Yllä olevat tilanteet kuvaavat erilaisia tapoja oppia. Kaikki ovat tärkeitä kehittymisen kannalta. Korkeakouluopinnot, oma-aloitteinen asioihin tutustuminen, suunniteltujen kokonaisuuksien opiskelu ja tietenkin kokemus.

Näitä erilaisia osa-alueita yhdistämällä voin kehittyä jatkossakin erittäin voimakkaasti. Hieman liioitellen voisi sanoa, että kun kymmenen vuoden päästä kaikki mitä nyt osaan on jo vanhenutunutta, silti osaamiseni on ajan tasalla, koska pyrin kehittymään monilla tavoin eteenpäin.

6% – Gofore

Miten nämä väliotsikoiden prosentit liittyvät pohdintoihini?
Gofore ohjeistaa työntekijöitä käyttämään 6% työajasta itsenäiseen osaamisen kehittämiseen. Eli kaksi tuntia ja 15 minuuttia viikossa. Tuota työaikaa voi käyttää käytännössä mihin vain sellaiseen, jonka kokee olevan osaamisensa kehittämistä. Ja tietenkin työntekijä voi itsenäisesti päättää itselleen sopivan tavan, silloin tällöin koko päivä vai joka viikko pari tuntia.

Mihin tuota 6% voi käyttää, ihan käytännössä?

  • Ollessani vielä opiskelija, kykenin muun muassa kandi- ja diplomitöideni yhteydessä hyödyntämään myös työaikaa. Kun tein jotain sekä suoraan töihin että opintoihin liittyviä ohjelmistodemoja, tai luin esimerkiksi AWS-dokumentaatioita, kirjasin käytetyn ajan osittain tuohon osaamisen kehittämisen työaikaani.
  • Käytän aikaa kotona artikkelien lukemiseen ja harrasteprojektien koodaamiseen.
  • Viime aikoina isompana kokonaisuutena olen katsonut AWS-sertifioitumiseen tähtäävän verkkokurssin videomateriaalia bussimatkoilla, sekä töiden jälkeen että kotona viikonloppuisin.
  • Goforella järjestetään sisäisiä tietoiskuja säännöllisesti ja lisäksi voin osallistua muiden tahojen järjestämiin meetuppeihin ja konferensseihin.

Gofore luottaa jokaisen työntekijän osaavan itse määritellä, mikä on sopivaa osaamisen kehittämisen työaikaa. Tärkeintä on, että jokainen työntekijä ymmärtää itsensä kehittämisen olevan erittäin tärkeää niin Goforelle yrityksenä kuin yksilölle itselleen.
 
Verkon kuvalähteet:

 

Suomi

Takaisin ylös