IR-media 31.8.2022

Sijoittajaviestinnästä varttui ketterä

Muistin taannoin, että olen aloittanut ensimmäisessä sijoittajaviestinnän työssäni syyskuussa 2004, joten se osuus urastani tulee juuri täysi-ikäiseksi. IR-työn ydin ei ole näinä vuosina juuri muuttunut, mutta tekemisen tapa on täysin erilainen, erityisesti Goforella. Meillä tavoitellaan jo sellaista läpinäkyvyyttä, jota nykysijoittaja oikeasti tarvitsee päätöksentekoaan varten.

Julkaisemme tilinpäätöksen, puolivuosikatsauksen ja kahden neljännesraportin lisäksi kuukausittaisen liiketoimintakatsauksen. Siinä on toimitusjohtajan katsauksen lisäksi henkilöstömäärä, kokonaiskapasiteettia kuvaava luku, alihankinnan kokonaiskapasiteettiluku ja liikevaihto. Keskeiset tunnusluvut vertailutietoineen mahdollistavat kasvustrategian onnistumisen tiuhan seuraamisen. Tämän ansiosta olemme vastaavasti jättäneet tarkat talousennusteet pois repertuaaristamme.

No mutta, saattaa joku IR-kollega ajatella, onpa työlästä! Itse asiassa ei ole. Puolivuosi- ja vuositasonkin raportointi on helpompaa, kun taustalla on kuukausittainen raportointi; henkilöstön, markkinan ja talouden pulssin tunteva johtaminen.

En ole ainakaan vielä kuullut toisesta pörssiyhtiöstä, joka seuraisi esimerkkiämme, mikä on minusta yllättävää. Gofore on raportoinut kuukausittain vuodesta 2018 lähtien ja kuten tiedämme, maailma on muuttunut tässä ajassa vain arvaamattomammaksi.

Senpä vuoksi pörssiyhtiöiden on taloudellisen raportoinnin ohella kehitettävä yhä enemmän myös markkinan ja lähiajan riskien kommentointia. Viime aikoina etenkin liian lyhyellä varoitusajalla saapuvat tulosvaroitukset ovat saaneet sijoittajien karvat pystyyn. Maailma ei ole enää sellainen kuin vaikkapa vuonna 2004, jossa yritysjohto voi kunnolla pysähtyä ajattelemaan taloutta, markkinaa ja riskejä vain neljä kertaa vuodessa.

IR:n on aina oltava myös tasapuolista. Kun institutionaaliset sijoittajat, joita tapasimme viime kevään mittaan, kysyivät kaikki samoja kysymyksiä Goforen riskitekijöistä, päätimme koostaa ja tarjoilla vastauksemme kaikille muillekin. Esittelimme puolivuosikatsauksessa uudenlaisen arvion lähiajan riskeistä. Se ei korvaa hallituksen toimintakertomuksessaan esittämää riskianalyysia, vaan täydentää sitä johdon uusimmalla näkemyksellä.

IR:stä on siis kasvanut 18 vuodessa hyvin avoin ja ketterä – ainakin näin pörssin ahkerimman raportoijan näkökulmasta. Ehkä Goforen tapauksessa IR:stä on kasvanut myös erottautuvalla, positiivisella tavalla ilkikurinen. Miksi tehdä kuten muut kun voi tehdä enemmän?

Emmi Berlin
IR Lead

Tilaa tiedotteemme!

Haluatko kuulla uutisemme ensimmäisenä? Tilaa pörssitiedotteet ja lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi!

Tilaa tiedotteet

Takaisin ylös