Vallox

Kasvua liiketoiminnalle teollisen muotoilun ja konsepti­suunnittelun avulla

Uuden sukupolven huippuimurit palauttivat Valloxin kilpailukyvyn muuttuneessa markkinassa. Goforen kanssa tehty konsepti- ja mekaniikkasuunnittelu loi pohjan ratkaisulle, joka korvasi sujuvasti vanhan malliston, toi uutta kasvua ja sai tunnustusta valtakunnallisessa Plootu Fennica -kilpailussa.

TAVOITE

Innovatiivisesta suunnittelusta uusi suunta hiipuvalle liiketoiminnalle

Mitä tapahtuu, kun pitkään palvellut tuote ei enää vastaa asiakkaiden odotuksia ja toimialan vaatimuksia? Ilmanvaihtokoneita ja niiden järjestelmiä kehittävälle Valloxille kysymys oli ajankohtainen, kun 1990-luvulla kehitetty huippuimurien tuoteperhe oli jäämässä ajastaan jälkeen.

”Vanhalla tuoteperheellä huippuimurien liiketoimintamme olisi vääjäämättä näivettynyt ja loppunut. Halusimme kehittää uuden sukupolven ratkaisun, jossa hyödynnetään uusinta puhallinteknologiaa, energiatehokkaita ratkaisuja sekä asiakkaiden toivomia uusia ominaisuuksia”, Valloxin suunnittelupäällikkö Petri Koivunen kertoo.

Tavoitteena oli kehittää kustannustehokkaasti valmistettava, kestävä sekä helposti asennettava ja huollettava huippuimurien mallisto. Muotoilun tuli skaalautua tuoteperheen eri kokoluokkiin ja istua luontevasti arkkitehtien suunnitelmiin.

Vanhalla tuoteperheellä huippuimurien liiketoimintamme olisi vääjäämättä näivettynyt ja loppunut. Halusimme kehittää uuden sukupolven ratkaisun, jossa hyödynnetään uusinta puhallinteknologiaa, energiatehokkaita ratkaisuja sekä asiakkaiden toivomia uusia ominaisuuksia."

Petri Koivunen, suunnittelupäällikkö, Vallox

RATKAISU

Lähes tuotantovalmis konsepti kolmessa kuukaudessa

Vallox tarvitsi kumppanin huippuimurin teolliseen muotoiluun ja konseptisuunnitteluun. Apu löytyi nykyään Goforeen kuuluvalta Huldilta, jonka kanssa Vallox oli tehnyt jo pitkään yhteistyötä tuotekehitysprojekteissa. Työ käynnistyi markkinaselvityksellä, asiakasymmärryksen syventämisellä ja kickoffilla, jossa tarkennettiin tavoitteet sekä tekniset ja tuotannolliset reunaehdot.

”Tehtävänannon jälkeen emme suinkaan sulkeutuneet kammioon suunnittelemaan, vaan veimme eri ratkaisuja eteenpäin tiiviissä yhteistyössä. Designin kehitystä käytiin läpi viikkopalavereissa ja näin varmistimme, että konsepti vastaa tavoitteita ja tuotannon realiteetteja”, Goforen pääsuunnittelija Iiro Laaksonen kertoo.

Työssä yhdistyivät asiakaslähtöinen suunnittelu ja käytännön ymmärrys ohutlevytuotannosta. Alle kolmessa kuukaudessa syntyi hyvin lähelle tuotteistusta viety tuotekonsepti, jonka pohjalta Valloxin oma tiimi optimoi mallit tuotantoonsa sopiviksi.

”Goforelta löytyy vahvaa ideointikykyä ja designosaamista, mutta myös ymmärrystä siitä, mitkä asiat ovat oikeasti toteutettavissa ja miten konsepti viedään tuotantoon”, Koivunen sanoo.

Ykkössija Plootu Fennica -kilpailussa

Plootu Fennica -ohutlevytuotekilpailussa tuotteita arvioidaan mm. innovatiivisuuden, rakenteen ja valmistustekniikan perusteella. Tuomariston mukaan Exxeo-tuoteperheessä on yhdistetty hyvällä suunnittelulla asennettavuus, käyttö, huollettavuus ja toiminnallisuudet.

”Rakenne on hyvin suojattu ja valmistettavuus on mietitty loppuun asti hintakilpaillussa tuoteryhmässä. Huippuimuri näyttää miellyttävältä, ja taitavan muotoilun ansiosta kokoaan sirommalta yleisimmästä katselusuunnasta eli alaviistosta”, tuomaristosta perusteltiin.

Plootu Fennica on Teknologiateollisuus ry:n Ohutlevytuotteet-toimialaryhmän järjestämä kilpailu.

LOPPUTULEMA

Uusi tuoteperhe toi kasvua ja kilpailumenestystä

Exxeo-tuoteperhe nosti Valloxin huippuimuritarjonnan uudelle tasolle rakennusalan vaikeista vuosista huolimatta. Kokonaisuudessa yhdistyvät huoliteltu design, skaalautuva rakenne sekä helppo asennus ja huolto.

”Liiketoiminnan näkökulmasta uusi tuoteperhe korvasi vanhan todella sujuvasti. Olemme myyneet sitä nyt muutaman vuoden, ja se on tuonut meille myös kasvua. Saimme Goforen avulla täytettyä designiin ja konseptointiin liittyneet tuotekehityksen tarpeemme”, Koivunen kertoo.

Lopputulos palvelee aiempaa paremmin esimerkiksi arkkitehtejä, LVI-suunnittelijoita, asentajia ja kiinteistöjä. Tuoteperhe onkin saanut asiakkailta positiivista palautetta, ja vuonna 2026 Exxeo-tuoteperhe voitti Plootu Fennica -ohutlevytuotekilpailun teollisuussarjan.

Exxeo-tuoteperheeseen kuuluu seitsemän ilmamääriltään erikokoista huippuimuria sekä kolme ohjaustavaltaan erilaista mallia. Ohjainlaitteet on integroitu kotelon sisään turvaluukun taakse. Kuva: Vallox.

Tärkeät luvut

  • 3 kuukaudessa uudistettu tuoteperhe
  • 7 erilaista huippuimuria
  • 1. sija alan suunnittelukilpailussa

Projektin kohokohdat

Tavoite

Valloxin pitkään palvellut huippuimurien tuoteperhe oli jäämässä jälkeen muuttuneen markkinan vaatimuksista. Tavoitteena oli kehittää uuden sukupolven ratkaisu, joka on kustannustehokas valmistaa, vaivaton asentaa ja huoltaa sekä vakuuttaa ulkoasultaan myös arkkitehdit.

Ratkaisu

Gofore tuki Valloxia uuden huippuimurin teollisessa muotoilussa, konseptisuunnittelussa ja mekaniikkasuunnittelussa. Tiivis yhteistyö tuotti alle kolmessa kuukaudessa hyvin lähelle tuotteistusta viedyn konseptin. Toimivan rakenteen ja ulkonäön lisäksi suunnittelussa huomioitiin valmistettavuus ja ohutlevytuotannon realiteetit.

Lopputulema

Uusi Exxeo-tuoteperhe korvasi vanhan malliston sujuvasti ja käänsi Valloxin huippuimuriliiketoiminnan kasvuun. Lopputulos palvelee aiempaa monipuolisemmin ja paremmin koko elinkaarta arkkitehdeista huoltoon, ja se voitti Plootu Fennica -kilpailun teollisuussarjan vuonna 2026.

ASIANTUNTEMUS

Projektissa käytetyt kyvyt ja pätevyydet

Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!

Kirsi Rantalainen

Johtaja, älykäs teollisuus

kirsi.rantalainen@gofore.com

+358 40 564 1611

Takaisin ylös