Sleipner Finland on innovatiivisten kaivosten siirtoratkaisujen toimittaja. Ympäristövaikutukset, turvallisuus, kaivosten työvoiman saatavuus ja tuottavuus ovat kaivosteollisuuden keskeisiä tekijöitä. Niiden ratkaisemiseksi syntyi visio täyssähköisestä autonomisesta lavettiuutuudesta.
Yhteistyössä kehitetty päästöttömän lavettiuutuuden konsepti rakennettiin Sleipner Finlandin tarpeiden ja brändi-identiteetin mukaisesti. Suunnittelussa Huldin asiantuntijat keskittyivät erityisesti käyttäjälähtöisyyteen ja turvallisuuteen. Konseptin kehityksessä myös koneen ulkoasu oli tärkeässä roolissa. Teollisella muotoilulla lavettiratkaisulle luotiin ympäristöön sopiva ja teknisistä ominaisuuksista viestivä muotokieli.
Lisäksi design-konseptissa on otettu huomioon raskaiden koneiden erityisvaatimukset, kuten niiden suuri koko sekä valaistus. Siten voitiin varmistua, että kaikki lavetin ominaisuudet tukevat autonomista liikkuvuutta, satelliittipaikannusta ja laitteen huollettavuutta.
“Uuden sukupolven edustaminen muodon ja ergonomian kautta on ollut etusijalla suunnittelutyössä. Lisäksi olemme kiinnittäneet erityistä huomiota käytettävyyteen, kuten kulkusiltojen, portaiden ja lasereiden sijoitteluun, jotta koneen käyttö on turvallista ja näkyvyys ympäristöön on optimaalinen”, sanoo Iiro Laaksonen, Competence Manager Innovations & Conceptual Design, Huld.