Tutkimusten mukaan henkilön integriteetti on yksi parhaimmista ennustajista hänen tulevalle työssä menestymiselleen. Mitä integriteetti tai laajemmin ajateltuna eettinen osaaminen tarkoittaa asiantuntijatyössä ja miten sitä voi huomioida itsensä johtamisessa?
Meillä Goforella on laadittu Code of Ethics suunnannäyttäjäksi siihen, miten haluamme toimia sekä yhteisönä että suhteessa ulkoisiin sidosryhmiin. Tämä teksti on saanut inspiraationsa paitsi tuosta ohjekirjasta, myös työelämästä, joka opettaa joka päivä ihmisenä olemista.
1. Tunnista omat arvosi
Integriteetti voidaan määritellä monella eri tavalla. Yksi tapa on määritellä se omien arvojen ja yhdessä sovittujen eettisten periaatteiden mukaiseksi toiminnaksi. Tästä päästään eettisen osaamisen ensimmäiseen ja sen perustana toimivaan osa-alueeseen, itsetuntemukseen. Jotta voimme toimia omien arvojemme mukaisesti, meidän täytyy ensiksi tunnistaa ne. Mitkä asiat ovat minulle (työ)elämässä tärkeitä, mitä kohti pyrin, mihin käytän aikaani? Omia arvojaan kannattaa pysähtyä pohtimaan vähintään muutaman vuoden välein, sillä iän ja elämänkokemusten myötä niissä voi tapahtua uudelleenvirittymistä.
Code of Ethics: ”Be committed to self-reflection and increasing your self-knowledge.”
2. Tuo oma näkökulmasi mukaan keskusteluun ja kannusta muita samaan
Omien arvojen tunnistamisen jälkeen seuraava askel eettisen osaamisen polulla on uskallus tuoda oma näkökulma ja arvopohja mukaan keskusteluun. Asiantuntijatehtävissä keskeinen osa työhön tuottamastamme lisäarvosta voi syntyä juuri tästä ääneen sanoittamisen rohkeudesta. Toisinaan saatamme kuitenkin kokea tarvetta mukautua ja miellyttää häivyttämällä omaa näkökulmaamme. Tällöin avuksi voi tulla työyhteisö, jossa toisia kannustetaan avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen, kuten meillä Goforella.
Code of Ethics: ”Support transparent ways of working, both in managerial practices and in everyday work.”
3. Vaali näkökulmien kirjoa
Muodostuuko vuorovaikutuksen sujuvuus samaa mieltä olemisesta vai voisimmeko määritellä sen erilaisten näkökulmien kunnioittamisena? Rekrytoijana kiinnitän huomiota henkilön kykyyn lisätä ymmärrystä ihmisten välille ja rakentaa siltoja erilaisiin ajatusmaailmoihin. Koen myös, että minulla on työni kautta erityinen mahdollisuus edistää diversiteettiä rekrytoimalla työyhteisöihin eri tavalla ajattelevia yksilöitä.
Code of Ethics: ”Embrace and promote diversity and support equality. Do that by embracing different ways of thinking, being, and behaving.”
4. Punnitse tietoisesti toiminnan eettisiä näkökohtia
Toisinaan työssä voi tulla vastaan tilanteita, joissa emme tiedä, mikä olisi eettisesti kestävin tapa toimia tai saatamme kokea painetta toimia omaa arvomaailmaamme vastaan. Eettisen reflektoinnin avulla pääsemme paremmin kiinni näihin eettisesti haastaviin tilanteisiin, jotka saattavat aiheuttaa meissä eettistä kuormitusta ja esimerkiksi epämääräistä ahdistuksen tunnetta.
Asiantuntijatyölle ominaista on, että olemme usein mukana päätöksentekotilanteissa joko tekemässä päätöksiä tai tukemassa niiden tekemistä. Kykyä eettiseen reflektointiin voi ilmentää myös näissä tilanteissa punnitsemalla tietoisesti erilaisia eettisiä näkökohtia päätöksenteossa: minkälaiset velvollisuudet minua tai meitä tässä tilanteessa ohjaavat, mitä päämääriä tavoittelemme ja miksi juuri niitä, mitä seurauksia erilaisilla keinoilla on, kuka on hyötyvä osapuoli?
Kolmantena esimerkkinä eettisestä reflektoinnista nostaisin kyvyn tarkastella omaa toimintaamme kriittisesti. Olemmeko valmiita muuttamaan tarvittaessa omia käsityksiämme ja puhumaan avoimesti myös tekemistämme virheistä?
Code of Ethics: ”You are encouraged to engage in ethical reflection during every project.”
5. Omaksu aktiivisen vaikuttajan rooli
Meistä jokainen toimii työyhteisönsä rakentajana. Vastuuta esimerkiksi työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta ja inklusiivisuudesta ei voi ulkoistaa tiiminvetäjälle, johtoportaalle tai HR:lle, vaikka heidänkin roolinsa on toki tärkeä. Työyhteisö ja sen ilmapiiri rakentuu myös teoista, jotka jätämme tekemättä ja sanoista, jotka jätämme sanomatta. Jokainen työ tarjoaa vaihtelevassa määrin mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua työkäytäntöjen kehittämiseen. Omaksumalla aktiivisen toimijan roolin hyödynnämme nämä mahdollisuudet.
Code of Ethics: ”Take responsibility of creating a working environment that is inclusive and inviting to everyone.”
6. Uskalla käydä myös vaikeita keskusteluja
Eettisen osaamisen kokonaisuudessa tämä osa-alue on kokemukseni mukaan kaikista haastavin. Miten voisimme siirtyä konfliktien välttelystä kohti dialogia ja yhdessä oppimista? Itse ajattelen, että konflikti on luonnollinen ja väistämätön osa vuorovaikutusta, koska ihmisillä on erilaisia arvoja, näkökulmia ja päämääriä. Konflikti tarkoittaa näiden näkyväksi tulemista eikä sitä tulisi sekoittaa riidanhaluisuuteen tai pahantahtoisuuteen. Milloin viimeksi olet käynyt työhösi liittyvän, vaikealta tuntuneen keskustelun, jossa tunnistit eettisen ulottuvuuden? Kykymme lähestyä konflikteja niistä yhdessä oppien rakentuu edellä kuvattujen osa-alueiden pohjalle, ja siksi itsensä johtaminen onkin luontevaa aloittaa itsetuntemuksen kasvattamisesta.
Code of Ethics: ”If you have a disagreement or conflict with a co-worker, you should always first seek to solve the issue in dialogue with the person in question.”
Lue myös blogisarjan aikaisemmat osat:
- Eettisen digitalisaation tekijät: Goforella eettinen näkökulma on avain lisäarvon tuottamiseen
- Eettisen digitalisaation tekijät: Vastuullisen kyberturvaosaajan pelikirja
- Eettisen digitalisaation tekijät: Saavutettavuus on konkreettinen työkalu digitaalisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi