Blogi • 08.06.2022

Elämmekö kriisien aikakautta?

Elämmekö kriisien aikakautta?

”Elämmekö kriisien aikakautta?”

Jäin pohtimaan tätä kysymystä nähdessäni Twitterissä erään Venn-diagrammin. Siinä oli kolme toisiaan osittain leikkaavaa ympyrää, joissa oli tekstit ”ilmastokriisi”, ”pandemia” ja ”kolmas maailmansota”. Keskelle oli piirretty punainen piste ja nuoli, ”olet tässä”. Kuva oli pysäyttävä ja jäin hetkeksi kaipaamaan muutaman vuoden takaista aikaa, jolloin ainoa ongelma tuntui olevan uhkaava ilmastokatastrofi.

Niinpä keskustellessani yritysetiikan syväosaaja Anna Seppäsen kanssa näistä aikakautemme polttavista teemoista toukokuussa 2022, halusin kysyä häneltä heti alkuun mitä hän ajattelee asiasta – onko tämä myös hänen mielestään todella kriisien aikakausi. Asiaa pohdittuaan Anna totesi, että ensinnäkin ihmiselle taitaa aina olla tyypillistä ajatella, että oma aikakausi on monella tavalla erityinen. Toisaalta omassa aikakaudessamme oikeastikin poikkeuksellista hänen mielestään on se, että kriisit koskettavat jollain tavalla aivan ihmisyyden ydintä.

Kuuntele koko podcast-jakso, jossa keskustelemme Annan kanssa organisaatioiden toiminnasta kriisien aikakaudella. Jakson löydät SoundCloudista, Spotifysta sekä YouTubesta.

Annan mukaan meneillään on toimijuuden kriisi. Olemme tottuneet ajattelemaan, että elämä on omissa käsissämme, mutta nyt välttämättä ei enää tunnu siltä, että omalla toimijuudella on riittävää merkitystä. Lisäksi meneillään on toiveikkuuden kriisi – meillä on ollut optimistinen kuva, että pääsemme yhteiskuntana jatkuvasti eteenpäin hyvällä polulla, mutta nyt toivon horisontti tuntuu katoavan. Ja kolmanneksi meneillään on turvallisuuden kriisi – ei voida enää samalla tavalla kuin ennen luottaa, että kaikki menisi varmasti jatkossakin parhain päin.

Kriisien koskettaessa paras strategia ei aina ole koittaa vain jatkaa kuin aina ennenkin. Emme esimerkiksi välttämättä vielä tunnista työpaikoilla, miten syvästi nämä kriisit meihin vaikuttavat. Sen sijaan, että koittaisimme vain puskea eteenpäin ja jättää ympäröivän maailman ongelmat työpaikan ulkopuolelle, voisikin olla viisasta pyrkiä rakentamaan yhteisiä, turvallisia tiloja, joissa pystytään antamaan merkityksiä sille mitä tapahtuu. Tämän ovat tutkijat havainneet jo tutkiessaan erilaisia organisaatioita New Yorkin pilvenpiirtäjien terrori-iskun aikaan.

Meneillään oleva Ukrainan sota on vaatinut erittäin nopeita päätöksiä yrityksiltä esimerkiksi sen suhteen, tulisiko näiden vetäytyä kokonaan liiketoiminnasta Venäjällä. Annan mielestä tämä kertoo hyvää siitä, että organisaatioilla on valmiutta toimia nopeasti myös silloin, kun kohdalle osuu arvoperustaisia päätöksiä. Samalla tämä kertoo länsimaiden yhtenäisyydestä ja siitä, että aiemmin tunnettu huoli siitä, että olemme lukuisien poliittisten haasteiden myötä erillään ja hajautuneet, on kenties ollut turhaa.

Kysyin Annalta, onko esimerkiksi vastuun tunne ja huolenpito venäläisistä työntekijöistä riittävä eettinen peruste jatkaa liiketoimintaa Venäjällä? Annan mielestä kysymys on vaikea ja siksi juuri hyvä esimerkki siitä miten hankalia eettiset kysymykset usein ovat. On monia eri vaihtoehtoja toimia ja kaikki ovat omalla tavallaan huonoja. On eettisesti ongelmallista jatkaa toimintaa, koska taloudellisten kytkösten katkaiseminen olisi tärkeää Venäjän painostamiseksi, toisaalta taas monessa yrityksessä on saattanut vuosien aikana kehittyä vahvat, henkilökohtaiset suhteet venäläisiin kollegoihin ja saatetaan kantaa syvää huolta jopa näiden turvallisuudesta. Tällaisten syiden takia vetäytyminen koetaan inhimillisesti raskaaksi.

Annan mielestä tuomitseminen joitakin yrityksiä kohtaan onkin ollut hivenen hätäistä ja jopa liian voimakasta. Hänen mielestään sosiaalisen median ajan eettinen keskustelu pohjautuukin välillä liian hätäiselle arviolle ja vähäiselle tiedolle. Hyvä keskustelu eettisistä kysymyksistä vaatii aina aikaa ja erilaisten tietolähteiden käyttämistä. On helppo tuomita nopeasti, jos emme tiedä tarpeeksi, emmekä monesti saakaan tietää tarpeeksi vaikkapa erilaisten salassapitosyiden takia.

Näiden esimerkkien valossa Anna miettii, että olemmekin ehkä liikaa tottuneet esittämään yritysetiikan kysymykset jonkinlaisina win-win -tilanteina, joissa on pelkkiä voittajia mutta nämä käytännön esimerkit osoittavat, että useinkaan ne eivät ole tällaisia vaan todella paljon monimutkaisempia ja sellaisia, joissa on vain vaikeita vaihtoehtoja.

Toinen Ukrainan sodan aikana näkynyt ilmiö on yritysten huomattava hyväntekeväisyystyö esimerkiksi Ukrainan pakolaisten auttamiseksi. Tämä on teemana Annalle erityisen läheinen, koska hänen väitöskirjansa aiheena on yritysten harjoittama filantropia.

Anna näkee, että Ukrainan sodan aikana yritysten tekemien lahjoitusten takana on toki ihan käytännöllistä laskelmointia siitä mikä on hyväksi yritysimagolle tai miten saadaan oikeanlaista näkyvyyttä. Toisaalta hänen mielestään kyseessä on varmasti myös ihan aito reaktio ihmisten kokemaan ahdistukseen ja järkytykseen. Tämä saattaa olla meillä Suomessa jopa erityisen korostunutta historiamme takia. Omasta sodastamme Neuvostoliittoa vastaan ei vielä ole kovin kauan. Tätä kautta meillä on vahva kokemus siitä, että meidän tarvitsee auttaa ja tämä pakottava tunne menee puhtaan taloudellisen laskelmoinnin ohi.

Annan mukaan mahdollisesti tämä ilmiö edustaa jopa muutosta yhteiskunnassamme. Perinteisesti Pohjoismaissa julkinen sektori on nähty sinä tahona, joka kantaa vastuuta yhteiskunnallisen hyvinvoinnin päämääristä yritysten keskittyessä liiketoimintaansa ja voiton maksimointiin. Yritysten laajentuva rooli yhteiskunnallisen hyvinvoinnin edistäjinä saattaakin edustaa jonkinlaista suurempaakin murrosta siinä toimijuudessa mitä yrityksiltä odotetaan.

Mutta miten hyväntekeväisyys sitten saadaan sovitettua yritystoimintaan ja miten yritysten yhteiskunnallisen hyvän edistämiseen pyrkivä toiminta oikeutetaan? Tämä on Annan mukaan aivan ydinkysymys, johon on vaikea löytää yksiselitteistä vastausta. Asiaa voidaan toki tarkastella puhtaan välineellisestä näkökulmasta, jossa yhteiskuntaa vakauttava toiminta ymmärretään myös yritysten hyödyksi pitkällä aikavälillä. Toisaalta voidaan miettiä myös arvoperusteluja, mutta tällöin tulisi pystyä löytämään jotain yhteisiä, globaalisti jaettuja arvoja. Näitä valitettavasti on tällä hetkellä olemassa harmillisen vähän. Joitain tällaisia laajasti jaettuja arvoja kuitenkin jo on, esimerkiksi ihmisoikeudet.

Kysyessäni kuinka paljon tällaiset arvoperusteet sitten välittyvät käytännön toimintaan ja kuinka paljon arvot johtavat päätöksiä, Anna nosti esiin projektin, jota tällä hetkellä teemme yhdessä Goforella. Hän on ollut viime syksystä saakka mukana yrityksemme eettisen toimintakyvyn kehittämisen projektissa, jossa tavoitteena on luoda eettistä päätöksentekoa tukevia rakenteita ja kehittää kaikkien työntekijöidemme kyvykkyyttä tunnistaa ja ratkaista eettisiä kysymyksiä. Annan mielestä tämä projekti on hyvä esimerkki siitä, että nykymaailmassa ei enää välttämättä tulisikaan pohtia vain sitä, miten arvojen kautta johdetaan, vaan enemmänkin sitä miten kaikki henkilöstön jäsenet saadaan sitoutettua arvojen toteuttamiseen. Nykyaikaisessa, itseohjautuvassa ja matalan hierarkian asiantuntijaorganisaatiossa ei enää riitä, että johto laitetaan etiikkakurssille, vaan eettisen toimintatavan tulee olla jokaisen organisaatiossa toimivan yksilön asia.

Näin ollen yritysten rakenteita tulee tarkastella siltä kannalta synnyttävätkö ne eettistä toimijuutta, luovatko ne vastuun tunnetta jokaiselle ihmiselle vai onko vastuu päinvastoin ulkoistettu esimerkiksi jollekin ”yritysvastuutiimille”: Tätä ajattelutapaa tulisi pyrkiä hälventämään.

Kysyn miten hyväntekeväisyystoiminta sitten vaikuttaa työntekijöiden hyvinvointiin. Anna vastaa, että on pohtinut, että vaikkakin moni tutkija on pitänyt yritysten filantrooppista toimintaa menneen ajan ilmiönä, niin jostain syystä todellisuudessa tätä tehdään enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Hän uskoo, että yksi syy tälle saattaa olla se, että nykymaailmassa, jossa toisinaan työelämä on hyvinkin stressaavaa ja siitä on tehokkuuden nimissä puristettu pois hengähdystauot ja merkityksen tunne, hyväntekeväisyystyö saattaa edustaa juuri niitä asioita, jotka varsinaisesta työnteosta puuttuvat. Ihmiset kaipaavat tunnetta siitä, että työ liittyy sellaisiin päämääriin, joita muutenkin pidetään elämässä tärkeinä ja että se luo yhteyden kokemusta toisten ihmisten kanssa ja hyväntekeväisyystyö parhaimmillaan edustaa juuri näitä asioita.

Ehkä kriisien aikakausi voikin toimia meille jonkinlaisena herätyksenä. Nyt pitäisikin Annan mukaan erityisesti panostaa ihmisten yhteyden kokemuksen ja vuorovaikutuksen kehittämiseen.  Anna uskoo, että kaiken menestyvän liiketoiminnan ydin tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa onkin juuri se, miten hyvin me ihmiset olemme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa.

Kristiina Härkönen

Kristiina työskentelee Goforella kestävän kehityksen johtajana – unelmatyössään. Hän on ollut aina intohimoinen paremman tulevaisuuden rakentaja niin ihmisille kuin planeetalle. Hän uskoo, että teknologia ja digitalisaatio voivat olla merkittäviä tekijöitä aikamme isompien haasteiden ratkaisuissa. Samaan aikaan ne ovat usein myös haasteiden aiheuttajia. Teknologia itse on neutraali asia, ihmiset päättävät kuinka sitä käytetään. Meidän täytyy määritellä mihin tarkoitusperiin osaamistamme ja resurssejamme käytämme. Yritysten tulee ymmärtää vastuunsa kestävän tulevaisuuden rakentajina. Kristiina on ollut Goforella vuodesta 2003 ja sinä aikana nähnyt yrityksen kasvun kuudesta työntekijästä kansainvälisesti toimivaksi, satojen ihmisten organisaatioksi. Hän on työskennellyt ohjelmistokehittäjänä, arkkitehtuurin ja projektijohtamisen konsulttina sekä myynnissä ja liiketoimintajohtajana. Vapaa-ajalla Kristiina nauttii luonnossa rentoutumisesta, metsäseikkailuista koiransa kanssa sekä mökkeilystä.

Linkedin profileTwitter profile

Piditkö lukemastasi? Jaa se myös muille.