Blogi 24.3.2022

Goforen palkkaratkaisussa yrityksen menestys näkyy työntekijän palkassa

Gofore Crew

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 2 vuotta sitten.

Miltä kuulostaisi 2,31 % yleiskorotus? Vuoden 2022 alussa Goforella tekemämme yrityskohtainen työehtosopimus on herättänyt laajasti mielenkiintoa. Mielestäni kiinnostavinta työehtosopimuksessa on sen palkkaratkaisu, jossa yleiskorotuksen ja laajemmin palkankorotusten vähimmäismäärä perustuu konsernin kannattavuuteen ja kasvuun. Tällainen palkkaratkaisu myös mahdollisti sen, että Goforen työehtosopimus on poikkeuksellisesti voimassa toistaiseksi sen sijaan, että se pitäisi muiden työehtosopimusten tavoin neuvotella uusiksi vuoden tai kahden välein.

Palkkaratkaisu ei ole kuitenkaan aivan uunituore. Noin vuosi sitten Goforen pääluottamushenkilönä olin neuvottelemassa Goforelle paikallista palkkaratkaisua, ja toimitusjohtaja Mikael Nylund esitti meille mielenkiintoisen idean: Mitä jos palkankorotusten suuruus riippuisi Goforen kannattavuudesta ja kasvusta? Mikael halusi palkankorotusten peilaavan Goforen taloudellista menestymistä. Kun Goforella menee hyvin, sen palkanmaksukyky on parempi ja palkankorotusten tulisi olla suurempia. Taloudellisesti heikompana aikana palkkoja voitaisiin korottaa vähemmän.

Luottamushenkilöiden kesken pidimme ajatusta kiinnostavana, ja lähdimme sorvaamaan ajatuksen pohjalta palkkaratkaisua. Päädyimme lopulta ratkaisuun, jossa palkkoja korotetaan vuosineljänneksittäin edeltävän vuosineljänneksen EBITA%:n ja orgaanisen kasvun perusteella seuraavalla kaavalla: (EBITA% – 10 %) * 0,07 + (orgaaninen kasvu% * 0,0125). Lisäksi, koska tällaisen ratkaisun myötä yleiskorotukset tulevat perälaudan ratkaisuun nähden viivästyneesti, päätettiin tämän kompensoimiseksi maksaa helmikuussa 0,6 % yleiskorotus.

Palkkaratkaisu kalibroitiin siten, että jos päästäisiin edellisen vuoden lukuihin, olisivat vuoden 2021 ansiot suunnilleen yhtä suuret kuin millaiset ansiot tulisivat tietoalan työehtosopimuksen perälaudan 1,2 % yleiskorotuksella helmikuussa. Jos menisi huonommin, olisivat yleiskorotukset heikommat, ja jos menisi paremmin, olisivat korotukset paremmat.

(Mitä tarkoittaa perälauta? Työehtosopimuksiin on kirjattu, että tietyistä asioista voidaan sopia toisin paikallisilla sopimuksilla, ja mm. tietoalan työehtosopimuksessa palkankorotuksista pitää ensisijaisesti neuvotella paikallisesti. Kuitenkin, jos sopuun ei päästä, astuu voimaan työehtosopimuksen määrittämä taso eli ns. perälauta. Perälauta palkankorotusten osalta tässä tapauksessa oli helmikuussa kaikille maksettava 1,2 % yleiskorotus sekä 0,8 % paikallinen erä, jonka työnantaja voi jakaa haluamallaan tavalla. Goforella tämä 0,8 % erä oli jaettu jo neuvotteluiden alkuun mennessä, joten keskustelimme vain yleiskorotuksesta.)

Äänestytimme vielä henkilöstöllä, halutaanko mieluummin perälaudan mukainen 1,2 % palkankorotus helmikuussa vai yllä kuvattu palkkaratkaisu. Selvin luvuin päädyttiin sorvaamaamme palkkaratkaisuun.

Kuinka vuoden aikana kävikään?

Goforen viime vuoden tulos julkistettiin helmikuun lopussa, ja sen myötä selvisi palkkaratkaisun viimeisenkin vuosineljänneksen palkankorotus. Kannattiko palkkaratkaisu vai olisiko kannattanut mennä perälaudalla?

Yleiskorotuksia vuoden mittaan tuli seuraavasti:

helmikuu 2021: 0,6 %
2021Q2: 0,37 % (huhtikuu)
2021Q3: 0,32 % (heinäkuu)
2021Q4: 0,32 % (lokakuu)
2022Q1: 0,68 % (tammikuu)

Kokonaiskorotukseksi näistä tulee ~2,31 % (huom. korkoa korolle). Alla oleva kuvaaja auttaa hahmottamaan palkkaratkaisun palkkakehitystä suhteessa perälautaan. Jos henkilön palkka tammikuussa 2021 oli 4500,00 €/kk, olisi hänen palkkansa tammikuussa 2022 ollut perälaudan 1,2 % yleiskorotuksella ollut 4554,00 €/kk ja Goforen yleiskorotuksella 4603,98 €/kk.

Kokonaiskorotus ei kuitenkaan kerro koko tarinaa, sillä pitää tarkastella myös kumulatiivisia tuloja. Kuten seuraavasta kuvaajasta nähdään, ollaan 4500 €/kk lähtöpalkalla ensin perälautaan nähden miinuksella: pahimmillaan kesäkuussa -84,75 €, mutta tammikuuhun 2022 mennessä ollaan tultu jo 34,74 € plussalle. Toisin sanoen palkkaratkaisu kannatti työntekijän näkökulmasta, jos hän oli töissä vielä ainakin tammikuun.

Suurin voittaja tässä ovat ne, jotka aloittivat työnsä vasta helmikuussa tai sen jälkeen, ja olisivat siten jääneet kokonaan vaille perälaudan yleiskorotusta. Goforen palkkaratkaisulla he kuitenkin saivat ensimmäisen yleiskorotuksensa jo huhtikuussa.

Yleiskorotukset ovat toki vain osa palkankorotuksia. Vuonna 2021 goforelaisten keskipalkka kasvoi peräti 4,9 %.

Tämän vuoden alussa solmitussa Goforen työehtosopimuksessa on tätä palkkaratkaisua jatkokehitetty vähän paremmaksi: orgaanisen kasvun kerroin on nostettu 0,0125 → 0,015 ja yleiskorotusten lisäksi on jaettava vähintään sama määrä henkilökohtaisia palkankorotuksia.

Vuoden mittaan nähdään, miten hyvän palkankorotukset tällä palkkaratkaisulla saadaan! Tähän saakka on näyttänyt hyvältä.

Juho Salmi, Goforen pääluottamushenkilö 2020–2021

gofore tes

Juho Salmi

Juho is a hard-core leadership nerd spending his working hours on agile, product and systemic leadership.

Takaisin ylös