Blogi 29.8.2022

Goforen testiautomaatio-akatemia – robotteja, ei rakettitiedettä

Gofore Crew

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 2 vuotta sitten.

Sain työhaastattelun kautta pääsylipun Goforen ensimmäiseen testiautomaatioakatemiaan ja lähdin toki heti innolla mukaan. Olen työskennellyt IT-alalla aiemmin dokumentaation, käytettävyyden ja saavutettavuuden parissa ja päätin nyt sopivan tilaisuuden tullen kokeilla taitojani testiautomaatiokehittäjänä.

Testiautomaatio on ollut aina lähellä sydäntäni ja Gofore tarjosi loistavan lähtökohdan aloittaa siihen tarkemmin perehtymisen.

Goforen Testiautomaatioakatemiassa tarkoitus ei ole aloittaa aivan nollasta, vaan johdattaa teknologialan ammattilaisia kohti uusia taitoja aiempaa tietoa ja kokemusta hyödyntäen.

Monipuolinen paketti ei ole pelkkää pänttäämistä

Akatemiaan sisältyi testauksen perusteet: kattava ISTQB-koulutus, Microsoftin Azure-pilvisertifikaatin perustaso sekä kaksi Robot Framework -koulutusta ja niihin liittyviä harjoitustehtäviä. Yhdessä paketti tarjoaa niin teoriaa kuin myös käytännön tekemistä ohjattujen ja itsenäisten harjoitusten muodossa. Itselleni tällainen malli sopi mainiosti ja erosi positiivisesti pelkästä sertifikaattikokeiden termien pänttäämisestä. Ryhmässä opiskelu mahdollisti ajatusten vaihtamisen muiden akatemialaisten kanssa koulutuksista ja oppimateriaaleista lähes välittömästi, mikä helpotti uuden sisäistämistä ja toi ennalta tuttuihinkin asioihin uusia näkökulmia.

Joustot ja vapaus toimivat Goforella

Aikaa kokonaisuuden suorittamiseen oli varattu mielestäni riittävästi, ja kaiken akatemiaan kuuluvan tuli olla suoritettuna vasta noin kahden kuukauden sisään aloittamisesta. Aikataulu ei myöskään ollut kiveen hakattu, vaan antoi periksi, jos projektit tai muu tilanne sellaista vaati. Alun ohjattujen kurssien jälkeen suorittamisessa annettiin paljon vastuuta akatemialaisille itselleen. Tämän ansiosta aikaa jäi myös uusiin työtovereihin tutustumiseen sekä uuden toimiston pohjapiirroksen opetteluun. Näin muutaman kuukauden päästä kovalevylle oli tallentunut testiautomaatiotaitojen lisäksi työkavereiden nimet sekä puhelinkoppien ja jäätelöaltaan sijainti.

Koko akatemian ajan apuna toimivat myös henkilökohtaiset mentorit, joilta saattoi kysyä kaikkea aina testiautomaatiosta ja Goforen sisäisistä prosesseista asiakaskokemuksiin ja harjoitteluvinkkeihin. Mukana olleet mentorit olivat loistoporukkaa ja saivat olon tuntumaan kotoisalta heti alusta alkaen. Uskon, että tulevaisuudessa mentorointi on entistäkin sujuvampaa, kun mentoreilla itsellään on mahdollista aiempaa kokemusta kyseisestä testiautomaatioakatemiasta ja he osaavat näin helpommin tunnistaa erilaiset ongelmatilanteet sekä löytää ratkaisut niihin.

Tiiviissä porukassa jaetaan oppeja

Lisäksi toki oma ”opiskeluporukka” muodosti akatemian aikana oman ryhmänsä, jossa on juteltu niin opeteltavista asioista kuin keskusteltu milloin mistäkin rennommista aiheista. Ilokseni ryhmä on pysynyt kasassa myös akatemian jälkeen ja se onkin itselleni yksi matalimman kynnyksen kanavista kaikenlaisten mieltä askarruttavien kysymysten esittämiseen.

Oranssi kaksikerroksinen täytekakku, jossa syötävälle koristelevylle tulostettuja robottikoristeita
Kuva: Juhlimme suoritettuja opintoja teemaan sopivalla kakulla Kampin toimistolla.

Kokemuksesta apua uuteen

Olen ollut jo useamman vuoden IT-alalla töissä, mutta en varsinaisesti koskaan ohjelmointitehtävissä. Siirtyminen testiautomaatiokehittäjäksi oli selvä hyppäys uuden pariin. Toisaalta taas koodi on tullut tutuksi myös aiemmissa rooleissani, vaikka en sitä varsinaisesti ole itse työkseni kirjoittanutkaan. Testauksen saralla minulla taas on muutaman vuoden kokemus saavutettavuustestauksen parista. Vaikka kyseessä on uuden oppimiseen tarkoitettu akatemia ja kaikkein olennaisinta on oikea asenne, jonkinlainen kokemus alan toimintatavoista auttaa huomattavasti alkuun pääsemissä.

Reittejä akatemiaan on useita, kuten esimerkiksi aiemman työhaastattelun kautta tai suoraan akatemiaan sen hakuaikana hakemalla. Uuden akatemian alkua odotellessa kannattaa mahdollisuuksien mukaan käyttää aikaa testauskäytäntöjen opetteluun sekä Robot Frameworkin tai muun testiautomaatiotyökalun itsenäiseen kokeilemiseen. Kummastakin taidosta on paljon apua alussa, ja lisäksi ne kasvattavat mahdollisuuksia päästä mukaan testiautomaatioakatemiaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että kyseessä on todellakin akatemia, eli kaikkea ei tarvitse osata täydellisesti heti alkuun.

Akatemiasta vakituiseen työhön

Koulutuksen jälkeen Gofore järjestää akatemialaisille mielekästä asiakastyötä. Avoimet mahdollisuudet riippuvat sen hetkisestä projektitilanteesta ja tälläkin kertaa kaikille valmistuneille löytyi akatemian loppuun mennessä se ensimmäinen varsinainen projekti.

Sen kautta pääsin itsekin soveltamaan kaikkea oppimaani käytännössä. Vanha sanonta siitä, että parhaiten oppii tekemällä, pitää ainakin omalta osaltani paikkansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö akatemian alkupuserruksesta olisi selvä hyöty uusien työtehtävien alkuvaiheilla.

Uuden akatemian prosesseista osa kaipaa vielä hiomista täydellisen timantin luomiseksi. Tästä huolimatta puutteet olivat mielestäni jo nyt todella pieniä, ja varmasti ajan kanssa käytännöt ja tekeminen saavat lopullisen muotonsa.

Mikäli ura testiautomaation parissa kiinnostaa, mutta et ole vielä löytänyt sopivaa hetkeä kokeilla, niin hyppää ihmeessä seuraavan Goforen testiautomaatioakatemiaan mukaan. Suosittelen!

Jos olet jo kokenut testiautomaatiokehittäjä, katso ohjelmistotestauksen ja laadunvarmistuksen avoimet työpaikat.

akatemia

testiautomaatio

Sampo Kyyrö

Sampo on tietotekniikan kandidaatti ja informaatioverkostojen DI ja työskentelee testiautomaatioasiantuntijana. Aiemmin hän on koetellut siipiään toimittajan, teknisen kirjoittajan sekä käytettävyys- ja saavutettavuuasiantuntijan rooleissa. Sampon vapaa-aika kuluu maastopyörällä metsäpolkuja kierrellessä, mutta toisinaan myös tietokonepelien naputteluun iltahämärässä.

Takaisin ylös